Tulikenttien miehet (1968) [Blu-ray]
|
HELLFIGHTERS Ohjaus: Andrew V. McLaglen 2 tuntia 1 minuutti |
Tulikenttien miehet on yksi harvoista John Waynen uran ehtoopuolen elokuvista, joiden tapahtumat sijoittuvat nykyaikaan. Tekijöinä oli Waynelle tuttuja miehiä: käsikirjoittaja Clair Huffaker oli kynäillyt Waynelle Comancherot- ja Kultaa El Pasoon -lännenfilmit, Waynen tuotantoyhtiössä apulaisohjaajana ja myöhemmin ohjaajana vaikuttanut Andew V. McLaglen ohjasi Waynea nyt toista kertaa.
Pääosin Texasissa kuvattu elokuva kertoo Buckmanin (Wayne) perustamasta yhtiöstä, joka on maailman paras öljykentillä sattuneiden tulipalojen sammuttaja. Vaarallinen ja jännittävä työ on kovasti Buckmanin ja hänen alaistensa, varsinkin oppipoika Gregin (Jim Hutton), mieleen. Eräs rutiininomainen keikka päättyy ikävään onnettomuuteen, joka vie Buckmanin sairaalaan. Greg päättää hälyttää paikalle isänsä viimeksi pikkulapsena nähneen tyttären (Katharine Ross) ja entistä miestään yhä rakastavan, mutta tämän ammattia vihaavan ex-vaimon (Vera Miles). Seuraavan puolentoista tunnin ajan käydään sammuttamassa uusia tulipaloja ja selvitellään rakkauselämän mutkikkaita ongelmia.
Tulikenttien miesten ohjaajalla ja käsikirjoittajalla oli erittäin vahva kokemus elokuvanteosta, olivat he tehneet myös melkoisen määrän televisiotöitä. Elokuvan juonenkuljetus ja rytmi ovatkin kuin suoraan aikansa televisiosarjasta. Tulikenttien miehet kärsii samasta pitkäpiimäisestä kerronnasta ja staattisesta kameratyöskentelystä kuin monet McLaglenin muutkin elokuvat. Staattisuutta ei suinkaan vähennä se, että näyttävä laajakuvana kuvatun elokuvan lukuisissa studioon lavastetuissa interiööreissä toimintaa ei ole nimeksikään. Niiden vastakohtina tulipalojen sammuttamista kuvaavat toimintakohtaukset ovatkin erittäin virkistäviä. Käsikirjoitus on kuitenkin sisältököyhä ja epäelokuvamainen, ja itse elokuvasta on tullut auttamattoman ylipitkä.
Tulikenttien miesten viehätys on sen legendaarisissa päänäyttelijöissä, mutta hekään eivät pelasta tylsistymiseltä.
LISÄMATERIAALI
Lisämateriaalia ei ole.
BLU-RAY-JULKAISU
Julkaisija: | Universal Sony | |
Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. | |
Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1 | |
Kuva: | 16:9 (2.35:1) | |
Levyjä: | 1 |
Kuvan- ja äänenlaadultaan korkeatasoinen julkaisu.