Mr. Holmes (2015) [Blu-ray]

mrholmes

MR. HOLMES
Iso-Britannia / Yhdysvallat 2015

Ohjaus: Bill Condon
Käsikirjoitus: Jeffrey Hatcher
Tuotanto: Anne Carey, Iain Canning, Emile Sherman
Pääosissa: Ian McKellen, Laura Linney, Milo Parker

1 tunti 44 minuuttia

Viime vuosina on ollut helppo unohtaa Bill Condonin kykenevän muuhunkin kuin Twilight-sarjan elokuvien tekemiseen. Twilight-sarjan kahden viimeisen osan lisäksi Condon on ohjannut pahasti flopanneen Julian Assange -tarinan Viides valta (2013), mutta myös Dreamgirlsin (2006), Kinseyn (2004) ja ennen kaikkea Frankensteinin isän (1998), jossa Ian McKellen teki suuren roolisuorituksen elokuvaohjaaja James Whalena. Nyt McKellen ja Condon ovat tehneet toisen yhteisen elokuvan, joka on kenties paras Suomessa vuonna 2015 suoraan videolla julkaistu elokuva.

Mitch Cullinin romaaniin pohjautuva Mr. Holmes kertoo 93-vuotiaaksi asti eläneestä Sherlock Holmesista (McKellen), joka on kokenut ystäviensä, myös Watsonin kuoleman, ja nähnyt toisen maailmansodan jäljet. Elämänsä ehtoopuolella Holmesin muisti on alkanut pahasti pettää, eikä hänen matkansa Japaniin ole tuottanut toivottua tulosta. Mehiläistarhaa maaseudulla sijaitsevalla pikkutilallaan pitävä Holmes toivoi erään japanilaisen kasvin tuovan apua muistiongelmiin, mutta toisin kävi.

Holmes on ottanut viimeiseksi tehtäväkseen kirjoittaa ylös todenmukaisen version viimeisestä ratkaisemastaan mysteeristä, josta on ehtinyt kulua jo kymmeniä vuosia. Muistiongelmat ja myöskin unholaan jääneet syyt hänen erakoitumiseensa painavat vanhaa mestarietsivää, joka saa yllättävän avun yksinäisen taloudenhoitajansa (Laura Linney) nuoresta pojasta (Milo Parker). Eläväinen poika tuo iloa Holmesin elämään, joka on täynnä vanhuuden mukanaan tuomia vaikeuksia ja katumusta.

Mr. Holmesin tapahtumat sijoittuvat vuoden 1947 Englantiin, mutta Holmesin muistellessa viimeistä ”asiakastaan” katsoja matkaa kymmenien vuosien takaiseen Englantiin, jossa autot eivät huristelleet pitkin katuja ja Holmesin kaltaiset herrasmiehet pitivät silinterihattua. 76-vuotias McKellen on vuosiltaan liian vanha näytelläkseen Holmesia elokuvan takaumissa, mutta liian nuori nykyhetken Holmesiksi. Kummallakaan ei ole merkitystä; McKellen näyttelee 93-vuotiasta vanhusta erittäin vakuuttavasti ja tämän nuoremmasta versiosta energinen McKellen menee myös täydestä. Vanha Holmes on myös ulkoisesti sen verran vakuuttava luomus, että maskeeraajan jääminen ilman Oscar-ehdokkuutta olisi suorastaan rikos – samoin kuin McKellenin roolisuorituksen huomioimatta jättäminen.

McKellenin rinnalla myös nuori Milo Parker tekee vaikutuksen isättömänä Rogerina, joka saa ikivanhasta Holmesista oivan isänmallin ja innoittajan.

Käsikirjoittaja Jeffrey Hatcher (Casanova, Herttuatar) ja ohjaaja Condon ovat luoneet monella eri tasolla toimivan elokuvan. Mr. Holmes on laadukas niin kertomuksena ikääntymisestä ja vanhan miehen yrityksistä päästä sovintoon menneisyytensä kanssa, ikääntyvän naisen toiveista saavuttaa vielä elämässään jotain sellaista, mihin hän ei ole aiemmin kyennyt, ja edelleen vielä tarina vain äitinsä kanssa kasvaneesta, rahassa mitattuna vähäosaisesta, mutta paljon äidinrakkautta saaneesta pojasta, joka tahtomattaankin etsii isähahmoa kaikista miehistä.

Mr. Holmes tekee selvän pesäeron tyypilliseen kuvaan Sherlock Holmesista. Ensinnäkin Holmes on jo niin vanha, ettei hän enää työskentele eikä haluakaan työskennellä. Tohtori Watson on jo kuollut. Holmesilla on ylivoimainen vastustaja – vanhuuden mukanaan tuoma dementia. Holmes ei polta piippua tai käytä tuttua hattuaan, eikä häntä siksi tunnisteta. Lisäksi tapahtumien ajankohta on erikoinen, joskaan ei aivan tavaton Holmes-filmatisoinneissa; olihan osa Basil Rathbonen Holmes-filmeistä silloiseen nykypäivään sijoittuvia ja mahtava Uusi Sherlock -televisiosarja sijoittuu peräti tälle vuosituhannelle.

Condon ja McKellen muistuttavat katsojaa siitä, mihin he parhaimmillaan pystyvät – ja tekevät hienon kumppanin Frankensteinin isälle. Condon on kehittynyt niin tarinankertojana – erittäin hyvin kulkevasta filmistä löytyy jännitystä, huumoria ja arkipäiväistä draamaa – kuin visuaalisena filmintekijänä. Condonin kanssa jo neljännen filminsä tekevän Tobias A. Schliesslerin kuvausjälki on pirullisen komeaa ja ylipäätään elokuvan puitteet mahtavat. Mr. Holmes on aitoa elokuvaa, ja se olisi ansainnut teatterilevityksen myös Suomessa.


LISÄMATERIAALI

Pari dokumenttia elokuvan taustoista.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Universal Sony
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym.
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (2.40:1)
  Levyjä: 1

7

blu ray dvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).