Valkoinen metsästäjä, musta sydän (1990)

valkoinenmetsastajamustasydan

WHITE HUNTER BLACK HEART
Yhdysvallat 1990

Ohjaus: Clint Eastwood
Käsikirjoitus: Peter Viertel, James Bridges, Burt Kennedy
Tuotanto: Clint Eastwood
Pääosissa: Clint Eastwood, Jeff Fahey

1 tunti 48 minuuttia




John Huston
oli omalaatuinen kaveri, joka kuvasi yhtä elokuvaansa Suomessakin, tosin kuulemma viettäen enemmän aikaa jossain aivan muualla kuin kuvauspaikalla. Samaan tyyliin hän oli käyttäytynyt jo parikymmentä vuotta aikaisemmin Afrikan kuningatarta filmattaessa, mikäli käsikirjoittaja Peter Vierteliin on uskomista. Viertel kirjoitti kokemuksistaan romaanin, jonka elokuvasovituksen hän laati yhdessä kahden ohjaajanakin tunnetun tekijän, James Bridgesin (Kiina-ilmiö) ja Burt Kennedyn (Kultaa El Pasoon), kanssa.

Valkoinen metsästäjä, musta sydän -elokuva siis kertoo John Hustonista ja tämän filmiryhmän jäsenistä kuumassa Afrikassa 1950-luvun alussa – joskin kaikkien henkilöiden nimet on muutettu ja taustojakin jonkin verran. Ohjaaja Clint Eastwood näyttelee ohjaaja John Wilsonia, joka on varsin innokas ohjaamaan kahden suuren filmitähden elokuvan, sillä sen ansiosta hän pääsee Afrikkaan. Siellä häntä odottaa tilaisuus tehdä jotakin, minkä hän itsekin tietää olevan väärin: ampua norsu. Tämän haaveen toteutumisen tiellä ovat vain mukaan lähtevä hyvä ystävä ja käsikirjoittaja Peter (Jeff Fahey) sekä elokuvan tuottaja, paljon stressaava Paul Landers (George Dzundza).

Eastwood on pitänyt itseään parhaana mahdollisena päänäyttelijänä tähän filmiin, vaikka paljon puhuvan filmiohjaajan rooliin hän ei sovikaan – ironista kyllä. Eastwoodin esiintyminen filmissä nimenomaan näyttelijänä on kuitenkin suurin syy siihen, miksi sen näki edes ne muutamat ihmiset, jotka vaivautuivat elokuvaa teatteriin asti katsomaan. Ehkä se olikin edellytys filmin tekemiselle, että ohjaaja itse näyttelee pääroolin.

Eastwoodin monien muiden 1980- ja 1990-luvun filmin tapaan Valkoinen metsästäjä, musta sydän on kokonaisuutena epätasainen ja filmin rytmi hieman pielessä, sillä vaikka lähes jokainen elokuvan monista kohtauksista on katsomisen arvoinen, ei niistä riittävän moni ole välttämätön tarinan, henkilökuvan tai edes tunnelman kannalta. Valkoinen metsästäjä, musta sydän on pitkälti kiinnostava vain siksi, että se kertoo elokuvanteosta ja vieläpä tositarinaa mukaillen. Päähenkilö ei koskaan täyty niitä mittoja ja odotuksia, mihin siinä olisi aineksia, eikä varmaankaan vähiten siksi, että pälpättävän miehen roolissa on vähäsanaisiin rooleihin tottunut näyttelijä.

tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI

Ei lisämateriaalia.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: Warner Bros.
  Tekstitys: Suomi, tanska, norja, ruotsi, ym.
  Ääni: Dolby Digital 5.1
  Kuva: 16:9 (1.85:1)
  Levyjä: 1

s

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).