Alan Partridge: Kukkona tunkiolla (2013) [Blu-ray]

ALAN PARTRIDGE: ALPHA PAPA
Iso-Britannia / Ranska 2013
Ohjaus: Declan Lowney
Käsikirjoitus: Steve Coogan, Peter Baynham, ym.
Tuotanto: Kevin Loader, Henry Normal, ym.
Pääosissa: Steve Coogan, Colm Meaney
1 tunti 30 minuuttia
Itsestään hyvin paljon turhaan kuvitteleva entinen televisiojuontaja Alan Partridge (Steve Coogan) on viettänyt jo tovin pienen paikallisradion aamuohjelman juontajana, mutta nyt miehen työpaikka on vaarassa aseman vaihdettua omistajaa. Saadessaan tietää olevansa vaaravyöhykkeellä yhdessä epätoivoisen kollegansa ja ”ystävänsä” Patin (Colm Meaney) kanssa, hän tekee johtoportaalle selväksi, että Pat on syytä erottaa ja hänet pitää. Näin myös käy, mutta Pat päättääkin kostaa. Syntyy panttivankitilanne, jonka selvittäjäksi Partridge joutuu. Nyt hänellä on tilaisuus tehdä hyvää, mutta myöskin saada oma naamansa lööppeihin ja televisioon, eikä hänen sovi tällaisesta tilaisuudesta kieltäytyä.
Käsikirjoittamansa, tähdittämänsä ja tuottamansa Philomena-elokuvan myötä Oscar-ehdokkaiden joukkoon päässeen Steve Cooganin tunnetuin luomus on tuttu televisiosta ja kirjoistakin, mutta nyt hänet nähdään ensimmäistä kertaa valkokankaalla. Erinomaisena imitaattorinakin tunnettu Coogan on parinkymmenen vuoden aikana ehtinyt hiomaan hahmonsa huippuunsa jopa siinä määrin, että pystyy vaivatta esiintymään television keskusteluohjelmissakin Partridgen hahmossa. Näin ollen on hyvin ymmärrettävää, että hänen roolisuorituksensa Partridge-elokuvassa on loistava ja ainoa syy siihen, miksi elokuva on yleensä tehty. Kaikki pyöri Partridgen ympärillä – ja syystäkin, sillä sen verran erinomainen komiikanlähde tämä omalaatuinen, harmiton, mutta typerä toimittajaparka on.
Toistuvasti ääneennaurattavan elokuvan toteutustapa on hyvin samanlainen aiemman televisiosarjan kanssa, toisin sanoen visuaaliset ”gagit” on tehty samalla tavalla. Televisiossa uransa tehneen Declan Lowneyn ohjaustyö on televisiomaista, mutta tällä kertaa se ei mitenkään haittaa katselunautintoa saati vähennä vitsien toimivuutta, pikemminkin päinvastoin. Hieman verkkaisessa kerronnassa on riittävästi aikaa tilanteiden kehittymiseen ja vitsien syntymiseen.
![]()
![]()
![]()
![]()
![]()
LISÄMATERIAALI
Ei lisämateriaalia.
BLU-RAY-JULKAISU
| Julkaisija: | Future Film | |
| Tekstitys: | Suomi, ruotsi | |
| Ääni: | DTS-HD Master Audio 5.1, Dolby Digital 5.1 | |
| Kuva: | 16:9 (2.85:1) | |
| Levyjä: | 2 (Blu-ray + DVD) |
