The Internship (2013) [Blu-ray]

theinternship

THE INTERNSHIP
Yhdysvallat 2013

Ohjaus: Shawn Levy
Käsikirjoitus: Vince Vaughn, Jared Stern
Tuotanto: Shawn Levy, Vince Vaughn
Pääosissa: Vince Vaughn, Owen Wilson, Rose Byrne

1 tunti 59 minuuttia


Kaksi nelikymppistä myyntimiestä (hyvä Vince Vaughn ja aina samanlainen Owen Wilson) saavat potkut, pääsevät rimaa hipoen Googlen harjoittelijoiksi ja harjoittelujakson aikana kohottavat parikymmentä vuotta nuorempien kanssaharjoittelijoittensa itsetuntoa ja oppivat samalla jotakin itsekin. Tämän enempää tarinaa The Internshipissä ei ole, mutta silti se toimii.

Yö museossa -hittikomedioistaan parhaiten tunnetun Shawn Levyn ainoastaan tuottamat elokuvat eivät useimmiten ole menestyneet. Siinä lienee syy siihen, miksi hän on tehnyt suuren mainoselokuvan Googlelle; tuo hakukonejätti on varmasti siitä jotakin maksanut. Googlen palveluiden mainostamista ei elokuvassa yritetäkään peitellä. Elokuvan suuri finaalikin rakentuu Googlen tarjoamien mainospalveluiden ympärille. Toki firma kuvataan myös unelmien työpaikkana, jonka ainoa varjopuoli on yksi epämiellyttävä harjoittelija. The Internship onkin ennen kaikkea mainoselokuva. Tästä huolimatta se kaikessa siirappisuudessaan onnistuu olemaan positiivinen muistutus ahdistuneille ja kyynisille nuorille siitä, että elämässä voi ottaa myös rennosti eikä työ ole koko elämä. Sellaisena se on arvokas.


LISÄMATERIAALI

Kymmenisen minuuttia pidempi Unrated-versio, ohjaajan kommenttiraita teatteriversioon, poistettuja kohtauksia, 18-minuuttinen making of -dokumentti ja traileri.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Fox-Paramount
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (2.35:1)
  Levyjä: 1

12

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).