Small Apartments (2012)
SMALL APARTMENTS
Yhdysvallat 2012
Ohjaus: Jonas Åkerlund
Käsikirjoitus: Jonas Åkerlund, Chris Millis
Tuotanto: David Hillary, Ash R. Shah, ym.
Pääosissa: Matt Lucas, Juno Temple, Billy Crystal
1 tunti 36 minuuttia
Spun- ja Horsemen-elokuvista, Madonna-dokumentista ja musiikkivideoistaan tunnettu Jonas Åkerlund on saanut houkuteltua kolmanteen elokuvaansa useita tuttuja kasvoja, joskaan ei yhtään varsinaista tähteä. Matt Lucas, Juno Temple, Billy Crystal, James Marsden, Johnny Knoxville, Dolph Lundgren, David Koechner, Rebel Wilson, Saffron Burrows, James Caan, Amanda Plummer ja Peter Stormare nähdään elokuvassa, osa pienemmissä ja osa vähän suuremmissa rooleissa.
Se, ettei kyseessä ole mikään ns. normaali elokuva, tulee selväksi hyvin varhaisessa vaiheessa. Hyvä, tosin tuttu alkuasetelmakin on onnistuttu pilaamaan. Matt Lucasin näyttelemä Franklin Franklin on nimittäin murhannut vuokraisäntänsä (Stormare), jonka ruumis on Franklinin keittiön lattialla. Franklin päättää noudattaa koiraltaan saamaa vihjettä ja kuljettaa vuokraisännän ruumiin tämän kotiin, jossa hän lavastaa tapauksen itsemurhaksi. Kömpelösti – hyvin kömpelösti.
Naapurin paikalle hälyttämät poliisit ovat niin idiootteja, että uskovat vuokraisännän ensin lyöneen ruuvimeisselin rintaansa, sitten ampuneen puolet päästään seinälle, sytyttänyt itsensä palamaan ja vieläpä sammuttanut tulipalon, kunnes kupsahti. Palotutkija (Crystal) ei sentään tätä usko, vaan ryhtyy selvittämään tapausta. Hyvin epäkiinnostavalla tavalla, koska katsojahan jo tietää tuloksen kuin myös ne henkilöt, joihin palotutkija tutkimusten aikana tutustuu, sillä heidätkin on jo esitelty elokuvan alussa.
Franklinin, joka kuljeskelee ympäriinsä ilman hiuksia, kulmakarvoja ja muita vaatteita kuin sukat ja alushousut, asuu arvoisessaan seurassa. Vanha ukko (Caan) on ahdistavia kuvia maalaava leskimies, jonka elämän täyttävistä rutiineista me vain kuulemme hänen kertovan, sen sijaan että niitä kuvattaisiin ja yritettäisiin repiä siitä jotakin hauskaa tai edes kiinnostavaa katsottavaa. Thomas (Knoxville) taas on älykäs, mutta paineensietokyvytön narkkari, jonka äiti (Plummer) on entinen alkoholisti ja nykyinen kiihkouskovainen – naisystävästä (Wilson) nyt puhumattakaan. Franklinin vastapäätä asuva Simone (Temple) on alaikäinen stripparin urasta haaveileva kapinoiva teinityttö, joka elättää itsensä ties millä, vaikka asuukin edelleen äitinsä luona.
Åkerlund on laatinut elokuvan käsikirjoituksen yhdessä Chris Millisin kanssa, jonka romaaniin filmi perustuu. 20 päivässä kuvattu elokuva on tunnelmaltaan yhtä pysähtynyt kuin absurdit mustat komediat yleensä ovat, mutta ei tässä filmissä mitään hauskaa ole. Muunlaisia reaktioita kuin naurua se kyllä synnyttää. Elokuvan ehdottomasti positiivisin puoli on Templen ja Knoxvillen roolihahmojen välinen keskustelu ja sen jälkiseuraukset, jotka tosin tulevat eteen vasta elokuvan lopussa ja kestävätkin verrattain vähän aikaa. Kyllä, se on tyypillinen kohtaus, mutta hyvin näytelty.
Tilanteiden ja ihmisten järjettömyyttä ei peilata mihinkään. Kenties ainoa selväjärkinen on Crystalin näyttelemä palotutkija, mutta hänenkin yksityiselämänsä alkoholi- ja avioliitto-ongelmineen on sellaista sotkua, ettei hänestäkään saada kiinnostavaa saati edes jossakin määrin positiivista peiliä muiden järjettömyydelle. Komediassa, vaikka se olisi kuinka musta, olisi edes jollakin henkilöhahmoista hyvä olla positiivinen asenne.
LISÄMATERIAALI
Making of -dokumentti.
DVD-JULKAISU
Julkaisija: | Atlantic Film | |
Tekstitys: | Suomi, ruotsi | |
Ääni: | Dolby Digital 5.1 | |
Kuva: | 16:9 (1.77:1) | |
Levyjä: | 1 |