4K UHD -arvostelu: Thanksgiving (2023) on tuttua Eli Rothin tuotantoa

a

THANKSGIVING
Yhdysvallat 2023

Ohjaus: Eli Roth
Käsikirjoitus: Eli Roth, Jeff Rendell
Tuotanto: Eli Roth, Roger Birnbaum, Jeff Rendell
Pääosissa: Patrick Dempsey, Addison Rae, Milo Manheim

1 tunti 46 minuuttia

Keski-ikään ehdittyään työtahtiaan kasvattaneen Eli Rothin uutuus Thanksgiving on uusi lisäys amerikkalaisista juhlapäivistä ammentavien kauhuelokuvien joukkoon. Harvapa niistä elokuvista on mitenkään hyödyntänyt kyseisen juhlapäivän tunnelmaa tai kuvastoa – ainoa merkittävä poikkeus on John Carpenterin Halloween – naamioiden yö (1978), joka vei parhaat päältä. Myöskään Rothin kiitospäiväelokuva ei saa tai edes ota ajankohdasta mitään irti.

Hyvin yksinkertainen, lajityypin suurkuluttajille sekä harmillisen tuttu että ilahduttavan nostalginen Thanksgiving kertoo järjettömästä ja sadistisesta sarjamurhaajasta, jonka henkilöllisyydellä ei ole oikeastaan mitään merkitystä – onneksi, sillä vastaus on harvinaisen typerä. Thanksgiving on yhden idean elokuva, jossa mässäillään hirveyksillä, mutta vailla aitoa kauhua.

Kaikki alkaa siitä, kun paikallisen markkamarketin kiitospäivän alennusmyynnin aikana ihmiset tallovat surutta muita jalkoihinsa rynnätessään ostamaan halpaa romua. Vuotta myöhemmin pikkukaupungissa alkaa tapahtua raakoja ja suorastaan sadistisia murhia, joiden uhreja yhdistää heidän »roolinsa» viimevuotiseen markkamarketin verilöylyyn. Muutaman nuoren joukko uskoo, että murhaaja on kohta heidän perässään, sillä hekin olivat paikalla ja vieläpä osasyynä tilanteen kärjistymiseen.

Eli Rothin aiempia elokuvia (Cabin Fever, Hostel) nähneet tietävät, mitä odottaa ja saavat juuri sitä. Ohjaaja-käsikirjoittaja ei ole tähdännyt korkealle, vaan on tehnyt kliseisen juttunsa sillä rutiinilla ja ammattitaidolla, joka hänellä on parissakymmenessä vuodessa kehittynyt. Keskinkertaisuuteen pyrkivä ohjaaja on saavuttanut sen, eikä mitään muuta.


1tahtea
1tahtea1tahtea

4K-tasoisena kuvattu ja masteroitu Thanksgiving ei ole varsinaisesti komea elokuva, mutta 4K-tallenne toistaa ongelmitta sen tumman värimaailman ja yleensä tummanpuhuvan yleisilmeen.

Tallennejulkaisu:

Levittäjä: SF Studios / Columbia Pictures (Sony)
Kuvasuhde: 2,39:1, 2160 p, 24 fps, HDR, Dolby Vision
Ääni: DTS-HD MA 5.1
Tekstitys: suomi, ruotsi, ym.
Ikäraja: 18
Levyjä: 1


Lisämateriaali: ei lisämateriaalia.


  dvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).