tomoffinlandbd

TOM OF FINLAND
Suomi, Ruotsi, Tanska, Saksa, Islanti 2017

Ohjaus: Dome Karukoski
Käsikirjoitus: Aleksi Bardy
Tuotanto: Aleksi Bardy, Miia Haavisto, Annika Sucksdorff / Helsinki-filmi Oy
Pääosissa: Pekka Strang, Lauri Tilkanen, Jessica Grabowsky

1 tunti 56 minuuttia

Dome Karukosken ohjaama Tom of Finland oli ensimmäinen kolmesta tämänvuotisesta kotimaisesta suurelokuvasta. Viidellä miljoonalla eurolla tuotettu monikansallinen yhteistuotanto on osoittautunut Karukosken lopulliseksi käyntikortiksi ulkomaille, mihin hän on aina vaikuttanut suunnanneenkin. Sinne vei myös Touko ”Tom of Finland” Laaksosen tie, mutta olosuhteiden pakosta.

Tom of Finland kuvaa Laaksosen (Pekka Strang) matkan kaappihomosta sotilaasta mustassa nahka-asussa julkisestikin esiintyväksi homoikoniksi. Laaksosen sotakokemuksista alkava filmi keskittyy kertomaan miehestä hänelle kahden tärkeän ihmisen avulla: pikkusiskon (Jessica Grabowsky) ja elämän rakkauden (Lauri Tilkanen) kautta. Sodan jälkeen pikkusiskonsa kanssa Helsinkiin muuttanut Laaksonen käy läpi sodan traumoja ja elättää itsensä mainospiirtäjänä. Homoseksuaalille elämä 1940- ja 1950-luvulla sekä varsinkin tuon ajan Suomessa on vaikeaa, kun heidän toimintaansa ei hyväksy sen enempää kanssaihmiset kuin lakikaan. Laaksosen pikkusiskokin on tietämätön veljensä salaisuudesta – tai ei haluakaan sitä ajatella.

Laaksonen tyydyttää seksuaalisia tarpeitaan öisin puistoissa tai Saksassa punaisten lyhtyjen kadulla, piirrellen homoeroottisia kuvia ystävilleen. Rakastuminen nuorempaan Veliin saa esille Laaksosen salatun puolen ja antaa hänelle rohkeutta tuoda itseään ja töitään esille – mutta ei Suomessa.

Maailmalla tunnetuimpien suomalaisten taiteilijoiden joukkoon lukeutuva Laaksonen on Karukosken elokuvan sankari, mutta ensisijaisesti tavallinen ihminen, ei pronssipatsaan esittämä suurmies. Kun päähenkilö on mukana jokaisessa kohtauksessa ja kaikki nähdään hänen silmin, on näyttelijävalinta ensisijaisen tärkeä. Pekka Strang on osoittanut osaamisensa jo niissä muutamissa filmirooleissa, mitä hänelle on viimeisen viidentoista vuoden aikana siunaantunut. Iän myötä näyttelijälahjat ovat saaneet seuraa luontaisesta auktoriteetista ja karismasta. Vaikka filmin loppupuolella päähenkilöä vanhennettaessa maskeeraajien rahkeet ovat loppuneet, tekee Strang koko roolinsa täysillä.

Aleksi Bardyn käsikirjoittama elokuva on lopulta vain nopea katsaus Laaksosen elämään. Tavanomaisista suomalaisista elämäkertaelokuvista poiketen Tom of Finland ei kuvaa päähenkilönsä koko elämää vauvasta vaariin, mutta ei myöskään keksity johonkin tiettyyn ajanjaksoon. Matka on kyllä kiinnostava, mutta liian nopea. Pääpaino on Laaksosen persoonassa, ei hänen työssään.

Tanskalaisen Lasse Frank Johanssenin kuvaamassa elokuvassa on häiritsevän paljon epätarkkoja kuvia, joissa usein kuvan alareuna on pehmeämpi ja epätarkempi kuin muu osa kuvasta. Värimaailmaltaan ja lavastukseltaan elokuva on pätevää 1950-luvun epookkia, mitä tietysti sopiikin odottaa viiden miljoonan euron filmiltä.

Kaikkine puutteineenkin Tom of Finland osoittaa Karukosken kasvavan elokuva elokuvalta, ja vaikkei tämä ole hänen paras elokuvansa, on se niistä kaikkein varmimmalla otteella tehty.

3tahtea

 
LISÄMATERIAALI:

Poistettuja kohtauksia ja elokuvan mainosfilmejä.


BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: Mis.Label
Tekstitys: Suomi, ruotsi
Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1, Dolby Digital 5.1
Kuva: 16:9 (2.35:1)
Levyjä: 1

12u

dvd blu ray