vihrealeski1still
Eija Pokkinen ja Matti "Fredi" Siitonen, Vihreän lesken valokuvassa. Kuva: Leena Salokangas / Filminor

Risto Jarvan kanssa elokuvaohjaajan uransa aloittaneen Jaakko Pakkasvirran ensimmäinen soolo-ohjaus oli yksinäisistä, tylsistyneistä lähiöiden kotirouvista kertova Vihreä leski (1968), jonka nimekkäin ja sillä hetkellä suosituin näyttelijä oli Matti ”Fredi” Siitonen. Fredillä oli kokemusta esiintymisestä, mutta ei valkokangasrooleista, eikä sitä kovin paljon Vihreästäkään leskestä karttunut. Vaikka hänen nimensä onkin alkuteksteissä ensimmäisenä, on Fredillä vain sivurooli kotirouvien sielunelämää radiopuhelimen välityksellä tutkivana sosiologina.

Sosiologia alkaa kiinnostaa tutkimukseen osallistuvista kotirouvista kaikkein eniten rouva Helinä Lehmusto (Eija Pokkinen), nuori ja kaunis kolmen pienen lapsen äiti. Helinä viettää jokaisen päivänsä lasten kanssa pitäen kotia yllä, mutta ei saa kentällä työskentelevältä mieheltään Pentiltä (Risto Aaltonen) kiitosta tai ymmärrystä. Kun mies palaa viikonlopuiksi kotiin, häntä kiinnostaa enemmän kavereiden seura kuin oma perhe – tai näin ainakin Helinästä tuntuu. Helinä on kyllästynyt, mutta löytää uutta jännittävää sisältöä elämäänsä avioliiton ulkopuolisesta suhteesta, joka syntyy sattumalta. Onnelliseksi sekään ei tee, ja seuraukset ovat mittavat.

Vihreän lesken varsinainen päärooli oli 28-vuotiaalla valokuvamalli Pokkisella, joka oli nähty Jarvan Onnenpelissä (1965), jonka tekoon Pakkasvirtakin osallistui. 25-vuotias Fredi oli vielä laulajauransa alkupuolella, vain yhden pitkäsoiton Folk-Fredi-nimellä tehnyt tulokas, joka oli kuitenkin alkuvuodesta 1967 näkyvillä esillä Eurovision-laulukilpailun Suomen-edustajana. Pakkasvirta keksi Fredin jo kuukautta ennen Eurovision-karsintoja esitetystä tv-ohjelmasta Matti Siitonen – laulaja.

– Pakkasvirran kertoman mukaan hän näki [ohjelman] ja sai siitä ajatuksen koekuvata minut. Tuossa ohjelmassa jouduin laulamisen lisäksi myös jonkin verran näyttelemään, ja ilmeisesti se miellytti ohjaajaa, Fredi kertoi syksyllä Apu-lehden Markku Veijalaiselle.

vihrealeski3still
Rouva Lehmusto (Eija Pokkinen) elokuvassa Vihreä leski. Kuvakaappaus

Elokuvarooleja Fredi ei ollut määrätietoisesti etsinyt, muttei karttanutkaan.

– [P]äätin jo silloin, kun antauduin mukaan show-elämään, että kaikkea mahdollista on kokeiltava, ja kyllä elokuvakin oli niissä suunnitelmissa mukana.

– En ollut kuitenkaan vielä päättänyt, missä vaiheessa ryhtyisin yrittämään, joten tämä osa tuli täydellisenä yllätyksenä.

Helsingin lähiöitä dokumentaariseen tapaan ja pitkällä putkella kuvaavassa Vihreässä leskessä on vain kourallinen roolihahmoja, mutta mukana on muutama ammattinäyttelijäkin, Risto Aaltosen lisäksi Heidi Krohn ja Mai-Brit Heljo.

– Pakkasvirta on käyttänyt filmeissään melkein aina amatöörejä, joten ilmeisesti hänellä on meistä hyvät kokemukset, Fredi kertoi ohjaajastaan.

– Hän pyrkii löytämään jokaiseen osaan mahdollisimman osuvat tyypit, jolloin tuloksena syntyy elävää kerrontaa eikä näyttelemistä.

– Ohjaajana Pakkasvirta on varsin rauhallinen tyyppi. Hän kertoo ennen kuvausta tilanteen, kuvailee sen tunnelmat ja tavoitteet, ja sitten kohtaus otetaan filmille.

Musiikkinsa osalta Vihreässä leskessä on hauska ristiriita, jollaiset ovat tuttuja Pakkasvirran elokuvissa. Nimittäin Fredin laulujuja ei elokuvassa hyödynnetä, mutta Henrik Otto Donnerin menevä musiikki soi läpi elokuvan ja alkutekstien aikaan ääniraidalla soi Kirkan esittämä Avaruuslaulu. Pakkasvirta ei siis marssittanut nuorta iskelmälaulajaa kameran eteen laulamaan, muttei toisaalta vältellytkään populaarimusiikin käyttöä.

vihrealeski2still
Sosiologi (Matti Siitonen) elokuvassa Vihreä leski. Kuvakaappaus

Fredin päätyminen Pakkasvirran ja Filminor Oy:n elokuvaan oli ehkä yllättävääkin, sillä laulajan oma elokuvamaku oli kaukana Pakkasvirran ja Jarvan yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistuvasta tyylistä.

– Minä näen elokuvan tehtäväksi viihdyttämisen enkä mene hakemaan filmistä mitään syvällisiä elämän pulmia. Minä pidän vilpittömästi railakkaista Villin lännen filmeistä, ja agenttikuvista olen nähnyt melkein kaikki, Fredi kertoi Veijalaisen haastattelussa.

Vihreästä leskestä sanomaelokuvana ja yhteiskunnallisena kannanottona Fredi ei osannut vielä tuolloin sanoa mitään, koska ei ollut nähnyt elokuvaa kokonaisena. Kotimaiset elokuvat ylipäätään eivät häntä kiinnostaneet.

– Valitettavasti olen jostain syystä kiertänyt kaikki nämä uutuudet, ja kuulun niihin harvinaisuuksiin, jotka eivät vielä ole nähneet Käpyäkään.

Käpy selän alla oli jo keväällä 1967 ylittänyt 400 000 katsojan rajan, ja huomattava osa katsojista oli nuoria kaupunkilaisia. Suosittu oli myös Jukka Virtasen ohjaama ja Spede Pasasen tuottama Pähkähullu Suomi (1967), jonka Fredi oli jo käynyt katsomassa.

– En tiedä, oliko siinä pyritty ratkomaan yksilön ongelmia vai ei, mutta joka tapauksessa nautin sen jokaisesta minuutista.

Elokuvauransa jatkon suhteen Fredi oli myönteisellä kannalla ja kertoi olevansa valmis uusiin rooleihin, jos työtä vaan tarjotaan. Ilmeisesti tarjouksia ei sadellut, koska seuraavan kerran Fredi nähtiin valkokankaalla vasta neljännesvuosisata myöhemmin.

 

Sitaatit Markku Veijalaisen jutusta "Matti Siitosen kolmas rooli" Apu-lehdessä 44/1967, 4.11.1967.

Ensi-illat

Perjantai 22.10.

A A

A A

A A

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

A hyttinro6juliste rikinkeltainentaivasjuliste sykehatatilajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat