ystavattoverit4still
Jurmalan pariskunnan onnea. Kuva: Filmi-Molle Oy / VLMedia

Itsenäisyyspäivänä 1985 siniristiliput liehuivat lipputangoissa ja tervapadat paloivat helsinkiläisen Bristol-elokuvateatterin edessä, kun pääkaupungin ykkösteatteri isännöi Tuntemattoman sotilaan toisen filmatisoinnin ensi-iltaa. Bristol oli yksi niistä kolmesta helsinkiläisteatterista, joka sai Rauni Mollbergin suurelokuvan ohjelmistoonsa heti ensi-iltapäivänä.

Mollbergin nelivuotinen urakka oli vihdoinkin loppusuoralla ja suurelokuva oli valmis valloittamaan suuren yleisön. Uusi Tuntematon oli poikkeuksellinen tapaus ja sen julkisuusarvo niin suuri, että elokuvaan raakafilmimateriaalin toimittanut Kodak otti maan suurimmasta päivälehdestä koko sivun ilmoituksen onnitellakseen Mollbergia saavutuksesta. Pettymys lienee ollut sitäkin suurempi, kun elokuvalle kertyi lopulta vain 590 000 katsojaa. Lipputuloissa mitattuna Mollbergin elokuva oli kuitenkin huomattava menestys, sillä yli kolmituntisen elokuvan näytöksiin myytiin normaalia kalliimpia lippuja ja elokuvateattereiden kassoihin kilahti nykyrahassa 7,4 miljoonaa euroa. Varmasti kaikki osapuolet välttyivät tappioilta: elokuvaa esittäneet teatterit, sen levittänyt ja osittain rahoittanut Kinosto Oy kuin Mollbergin Arctic-Filmi Oy:kin.

56-vuotiaalla Mollbergilla oli nyt takanaan neljä valkokangaselokuvaa, jotka olivat keränneet yhteensä yli kaksi miljoonaa katsojaa kotimaan elokuvateattereista. Eritoten Timo K. Mukan romaaneihin pohjautuvat Maa on syntinen laulu (1973) ja Milka (1980) menivät hyvin kaupaksi myös ulkomaille. Jokainen Mollbergin neljästä elokuvasta pääsi maailman merkittävimpien elokuvafestivaalien ohjelmistoon: Mukka-filmatisoinnit pyörivät Berliinin pääkilpasarjassa, kun taas Aika hyvä ihmiseksi (1977) ja Tuntematon sotilas valittiin Cannesiin Un Certain Regard -sarjaan.

Kotimaassa Mollberg oli huomioitu jo neljällä parhaan ohjauksen Jussilla ja taiteilijaprofessuurilla. Elokuvasäätiö oli kohdellut häntä ymmärryksellä heti ensimmäisestä projektista lähtien ja myöntänyt tuotantotuen jokaiselle hänen hankkeelleen. TV 2 maksoi Mollbergille vuosikausia kuukausipalkkaa, vaikka omaa tuotantoyhtiötään pyörittänyttä yrittäjää ei Tohlopissa usein nähty. Lehdistö oli loputtoman kiinnostunut sanavalmiin ja värikkyydessään kiehtovan elokuvataiteilijan tekemisistä. Suuri yleisö tunnisti hänet jo naamasta.

Rauni Mollberg oli sen hetken tärkein suomalainen elokuvantekijä.

raunimollberg1tuntematon
Rauni Mollberg Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa. Kuva: Arctic-Filmi / VLMedia

Norjalaisen merikapteenin ja suomalaisen ahtaajan poika Joni Skiftesvik oli jo tehnyt vuosien uran toimittajana, kun hänen esikoisromaaninsa ilmestyi 1980-luvun puolivälissä. Vuonna 1987 vuorossa oli jo kolmas romaani Isäni, sankari, jossa matkataan 1910-luvulle ja kerrotaan kalastajasta, joka kuljettaa jääkärikoulutukseen pyrkiviä nuorukaisia Ruotsin puolelle. Kalastajan tytär pitää päiväkirjaa ja pohtii isänsä tekojen motiiveja: auttaako hän näitä poikia rahasta vai isänmaanrakkaudesta? ”Se on tämä politiikka, mistä kaikki nykyään puhuu, joka myrkyttää ihmisten mielet”, kalastajan tytär kirjoittaa päiväkirjaansa.

Romaanin lukenut Mollberg otti yhteyttä Skiftesvikiin ja ehdotti, että oululaiskirjailija laatisi hänelle Lappiin sijoittuvan elokuvakäsikirjoituksen vapaavalintaisesta aiheesta. Käsikirjoituksen toteuttamisen kustannuksista kirjailijan ei kuulemma tarvinnut huolehtia, siitä ohjaaja-tuottaja pitäisi huolen. Skiftesvikin piti vain kirjoittaa. Pikku hiljaa alkoi syntyä Tie taivaaseen -niminen kertomus 1930-luvun Petsamosta ja sikäläisestä nikkelikaivoksen omistajasta Jurmalasta, joka oli nimeään myöten lähes jumalan asemassa. Kaivos pyörii, luonto saastuu, aseisiin ja ammuksiin saadaan nikkeliä, sotia voidaan aloittaa, jatkaa tai suunnitella. Kaiken aikaa Jurmala rikastuu ja luonto köyhtyy.

– Jurmala käyttää nikkeliä vallan välineenä: tuolle annan, tuolta kiellän. Hänen luonaan vierailevat ne, jotka käyvät tai valmistelevat sotaa, Skiftesvik kuvaili elokuvaa tehtäessä.

Mollberg näki 1930-luvun Petsamon eräänlaisena Villinä Läntenä, missä ”eri kansallisuudet, nopeaa rikastumista havittelevat ihmiset ja sotaa valmistelevien maiden vakoojat kohtasivat”.

– Elokuvassa on elämän koko kirjo, osana sitä rahan ja vallan himo ja kaikki se, mitä kaivos ympäristölleen ja sen asukkaille aiheuttaa, Mollberg analysoi.

– Onko se oikein, että tämmönen ahneus maailmassa voittaa ja se on kaiken yläpuolella, hän kysyi toisaalla.

Skiftesvik teki tutkimusmatkoja pohjoisessa ja kävi myös useita kertoja Mollbergin luona Vesilahdella pitämässä palavereita. Muistelmateoksessaan Skiftesvik kuvailee näitä tapaamisia pelkäksi ajanhukaksi, ”höyrähtäneen, itseään täynnä olevan akateemikon" yksinpuheluksi.

– Molle jaksoi puhua navan alapuolisista asioista tuntikausia, kehua itseään ja haukkua muita elokuvantekijöitä. [...] Ei hän näyttelijöitäkään säästänyt: järkiään he olivat homoja käsikassaroita, jotka tekivät mitä tahansa päästäkseen hänen suurenmoisiin elokuviinsa, Skiftesvik kirjoitti

ystavattoverit2still
Vaasan seudulta kotoisin oleva Stina Ekblad näytteli Jurmalan kärsivää, huumeisiin turvautuvaa vaimoa. Kuva: Filmi-Molle / VLMedia

Projekti saatiin kunnolla liikkeelle Elokuvasäätiön myöntämien käsikirjoitus- ja valmistelutukien turvin vuonna 1988. Mollberg alkoi etsiä hankkeelle rahoitusta, mikä oli hänelle verrattain helppoa, sillä suhteita oli sinne ja tänne ja aiempien elokuvien menestys painoi vaakakupissa. Tuntemattoman sotilaan 14,2 miljoonan markan eli nykyrahassa 4,8 miljoonan euron budjetin Mollberg oli rahoittanut Kinostoa johtaneen Jukka Mäkelän avulla. Kinostosta oli sittemmin tullut Finnkino, mutta uusi yhtiö lähti heti mukaan Petsamo-elokuvaan, joka sai pian uuden nimen Ystävät, toverit.

Tammikuun 16. päivänä 1989 Mollberg jätti Elokuvasäätiöön anomuksen yhteensä 5,5 miljoonan markan tuesta. Siitä neljä miljoonaa anottiin tuotantotukena ja loput puolitoista miljoonaa tv-rahastosta korvauksena elokuvan ensiesitysoikeuksista. Mollbergin entinen työnantaja TV 2 oli jo ilmoittanut olevansa kiinnostunut yhteistuotannosta.

Ystävien, tovereiden nettotuotantokustannusarvio oli 13 miljoonaa markkaa ja yleiskuluineen päivineen kokonaiskustannusarvio 14,9 miljoonaa markkaa. Mollbergin Filmi-Molle Oy ja Finnkino sitoutuivat kumpikin sijoittamaan hankkeeseen kaksi miljoonaa markkaa. Elokuvan videolevitysoikeudet Mollberg myi Europa Vision Oy:lle 300 000 markalla, joskin kauppasumma puolittui ennen papereiden allekirjoittamista.

Hankkeen tärkein riskirahoittaja oli Ruotsin filmi-instituutti (SFI). Mollbergilla oli hyvät suhteet Ruotsiin jo tv-ohjaajan ajoiltaan ja suhteittensa avulla hän oli aikanaan saanut Sveriges Radion rahoittamaan Syntisen laulun tuotantoa. Kun Syntinen laulu sitten keräsi Ruotsin elokuvateattereissa reilusti yli satatuhatta katsojaa, alettiin myös naapurissa luottaa Mollbergiin.

Ystävien, tovereiden osalta Mollberg ja SFI olivat jo neuvotelleet 3,3 miljoonan markan rahoitusosuudesta, mutta varsinainen yhteistuotantosopimus oli vielä allekirjoittamatta. Nimet pantiin papereihin vasta toukokuun lopulla, jolloin elokuvasta tuli virallisesti suomalais-ruotsalainen yhteistuotanto. Vastineeksi rahoituspanoksestaan SFI sai elokuvan kansainväliset levitysoikeudet ja kaikki niistä tulevat tuotot siihen saakka, kunnes se olisi saanut sijoituksensa takaisin. Sen jälkeen ulkomaiset tuotot olisi jaettu molempien tuottajien kesken siten, että Mollberg olisi saanut kolme neljäsosaa. Suomalaiset tuotot ja oikeudet jäivät kokonaan Filmi-Mollelle, samoin elokuvaan hankittava rekvisiitta ja puvusto.

Mollbergilla oli vuosien pituiset suhteet Skiftesvikin kirjat kustantaneen WSOY Oy:n johtoportaaseen. Vielä joulukuussa 1988 Mollberg elätteli toiveita siitä, että WSOY olisi lähtenyt rahoittamaan Petsamo-elokuvaa 900 000 markalla, mutta mikäli se lopulta lähti lainkaan mukaan, niin sijoituksen suuruus pysyi salassa.

Helmikuun tukipäätöskokouksessaan Elokuvasäätiön tuotantolautakunta myönsi Ystäville, tovereille tuotantotukea 4,15 miljoonaa markkaa ja tv-rahaston korvauksena 1,1 miljoonaa, yhteensä siis ennätykselliset 5,25 miljoonaa markkaa. Kun tuotantosopimus allekirjoitettiin toukokuussa, nettotuotantobudjetiksi sovittiin 13,5 miljoonaa markkaa.

ystavattoverit1still
Mollberg (selkä kameraan päin) ohjaamassa Ystäviä, tovereita. Kuva: Filmi-Molle

Ruotsalaisrahoituksen lisäksi Ystäviin, tovereihin oli tulossa enemmänkin kansainvälistä väriä. Päärooleihin Jurmalaksi ja tämän narkomaanivaimoksi Mollberg valitsi virolaisen Mikk Mikiverin ja suomenruotsalaisen Stina Ekbladin. Mikiver löytyi Paavo Liskin kautta ja hän suostui rooliin, vaikka ihmettelikin, miksei Mollberg valinnut tehtävään esimerkiksi Esko Salmista.

Ekblad oli tehnyt uransa Ruotsissa ja näytellyt muun muassa Ingmar Bergmanin Fannyssa ja Alexanderissa (1982), joten hänen valintansa taisi kelvata myös SFI:lle. Filmi-instituutin puolesta elokuvan vastaavaksi tuottajaksi nimettiin Katinka Faragó, jonka nimen Mollberg kuitenkin jätti pois elokuvan alku- ja lopputeksteistä. Samoin kävi lavastaja Aatto Hongistolle, minkä seurauksena elokuvan ainoa Jussi-palkinto meni yksistään Tom Hambergin nimiin.

Elokuvansa kuvaajaksi Mollberg pyysi Esa Vuorista, joka oli kuvannut myös hänen kaksi edellistä elokuvaansa. Vuorinen tiesi, mitä odottaa.

– Ei mulle ollut mikään ongelma kuunnella Mollen alapääjuttuja. Mä laskutin niin hyvin, että saatoin mennä työviikon jälkeen viiden tähden hotelliin ja pestä kaiken sen paskan pois, Vuorinen kertoo nyt.

Vuorinen kuitenkin kieltäytyi työtarjouksesta, sillä hän oli lähtenyt Ruotsiin luomaan uraa ja oli kiinni sikäläisissä tuotannoissa. Kahdella Jussilla ja yhdellä Guldbaggella palkittu kuvaaja kertoo, ettei Mollberg voinut käsittää hänen ratkaisuaan: lähteä nyt ulkomaille ja vieläpä Ruotsiin. Kieltäytyminen työtarjouksesta johti puhevälien katkeamiseen, mutta Mollberg noudatti kuitenkin Vuorisen neuvoa ja palkkasi kuvaajaksi Kjell Lagerrosiin. 27-vuotias Lagerroos oli valmistunut Taideteollisen korkeakoulusta pari vuotta aiemmin ja työskennellyt valomiehenä Vuorisen kuvaamissa elokuvissa. Hänen ensimmäinen työnsä pääkuvaajana, Ilkka Järvi-Laturin esikoisohjaus Kotiin päin (1989), oli juuri valmistunut.

Ystävien, tovereiden kuvauksissa otetulla videolla näkyy, kuinka Mollberg ripittää Lagerroosia oman kuvausryhmän ja kuvauksia seuranneen dokumenttiryhmän edessä. Lagerroos ei vastannut tätä juttua varten tehtyyn haastattelupyyntöön.

Elokuva kuvattiin yhdeksässä jaksossa kesäkuun 1989 ja toukokuun 1990 välillä, kaikkiaan noin 90 kuvauspäivässä. Valtaosa kuvauspäivistä ajoittui syksylle ja niistä huomattava osa vietettiin Norjassa. Norjan puolelta Kirkenesistä löytyi elokuvaan sopiva kaivoskylä, Hauksjöenistä hirsilinna Jurmalan talon ulkokuvia varten ja niin edelleen. Suomessa kuvattiin ympäri maata, pääosin kuitenkin Vesilahdella Mollbergin kotistudiolla, johon lavastettiin esimerkiksi Jurmalan linnan sisäkuvat. Neuvostoliitossa saakka käytiin kuvaamassa luostaria ja saastunutta luontoa.

Pitkästä kuvausaikataulusta huolimatta elokuva aiottiin saada pikavauhtia ensi-iltaan. Olli Soinio ja virolainen Kaie-Ene Rääk aloittivat elokuvan leikkaamisen jo talvella 1989 pääkuvausjakson päätyttyä. Alun perin 170-minuuttiseksi suunnitellulle teokselle tuli lopulta mittaa 130 minuuttia, mikä sekin oli poikkeuksellisen paljon suomalaiselokuvalle.

ystavattoverit3still
Jurmalan pariskunta hääkuvassaan eli Stina Ekblad ja Mikk Mikiver. Kuva: Filmi-Molle / VLMedia

Ystävien, tovereiden viimeiset kuvat otettiin toukokuun 10. päivänä 1990. Näihin aikoihin Finnkinon piti maksaa Filmi-Mollen tilille 500 000 markkaa kolmantena rahoituseränään – siihen mennessä kahden miljoonan rahoituspanoksesta oli maksettu puolet. Finnkino jätti kuitenkin tuon erän maksamatta, ja niinpä Mollbergin elokuvan kuvausryhmäläiset ja näyttelijät olivat jäämässä ilman palkkojaan.

Finnkinon maksuhaluttomuuden takana olivat yhtiön taloudelliset vaikeudet. Pahasti velkaantunut yhtiö joutui pankin ohjaukseen, ja pankin määräyksestä Finnkinon tuotantopuolesta vastannut National-Filmi Oy ajettiin alas ja sulautettiin emoyhtiöön syyskuussa 1990. Mollberg kääntyi Elokuvasäätiön puoleen etsiessään pikaisesti sitä rahasummaa, joka nyt jäi saamatta. Kesäkuun 11. päivänä hän jätti tuotantoyhtiönsä nimissä säätiöön anomuksen 500 000 markan lisätuesta ja ilmoitti maksavansa rahalla työntekijöiden palkat. Kolme päivää myöhemmin Elokuvasäätiön hallitus myönsi Filmi-Mollelle koko summan ja maksoi sen pikana heti seuraavana päivänä. Finnkino puolestaan maksoi vielä yhden 500 000 markan erän syyskuussa, mutta sen jälkeen rahahanat sulkeutuivat lopullisesti ja sen rahoitusosuus jäi 1,5 miljoonaan.

Kesäkuinen lisätuki ei kuitenkaan Mollbergille riittänyt, vaan elokuun 30. päivänä hän anoi vielä sen päälle tasan miljoonaa markkaa. Summa oli tuottaja-ohjaajan mukaan välttämätön, sillä kustannusten ”yleisen kohoamisen ja korkomenojen vuoksi Filmi-Molle Oy:llä on rästiin jääneitä maksuja, maksamattomia työntekijöitten palkkoja sekä kustannuksia, jotka tulevat elokuvan jälkitöistä.”

Filmi-Mollen omarahoitusosuus oli kasvanut alkuperäisestä kahdesta miljoonasta jonnekin kolmen ja neljän miljoonan markan tienoille. Mollbergin mielestä se oli jo kohtuuttomissa mitoissa, sillä vaikka ”elokuvalle odotetaan kohtuullista katsojamäärää, on otettava huomioon elokuvissakävijöiden määrän lasku. Ei ole mahdollista ottaa enää suurempaa riskiä, koska tarkoitus on edelleen jatkaa elokuvatuotantoa, mikä tulee mahdottomaksi, jos firman taloudellinen asema heikkenee niin, että edessä on konkurssi.”

Elokuvasäätiön tuotantolautakunta myönsi Filmi-Mollelle anotun miljoonan 17. syyskuuta. Näin se oli antanut Ystäville, tovereille tv-rahastomaksuineen ja suunnittelutukineen päivineen 7 080 062 markkaa, enemmän kuin yhdellekään toiselle elokuvalle siihen mennessä tai sen jälkeenkään. Nykyrahassa summa vastaa 1,8 miljoonaa euroa.

ystavattoverit5still.jpg
Mollbergin "intensiivisen ja pelkistetyn" suurelokuvan suomalainen ja ruotsalainen juliste.

Rahavaikeuksista huolimatta Ystävät, toverit valmistui ajallaan ja jopa pari viikkoa etuajassa: teatterilevitys alkoi marraskuun 16. päivänä 1990. Kutsuvierasensi-iltaa vietettiin Tampereella, Mollbergin entisessä kotikaupungissa. Siellä myös Skiftesvik näki kirjoittamansa elokuvan ensimmäisen kerran, vaikka ei ollutkaan tunnistaa näkemäänsä. Mollberg oli naisystävänsä Raija Kourin kanssa muokannut käsikirjoitusta haluamaansa muotoon, kirjailijalta kysymättä tai tätä konsultoimatta.

– Hän muutti käsikirjoituksen sävyä, jätti kokonaisia kerronnan tasoja ja teemoja pois ja korvasi ne omilla, aiemmista elokuvistaan hänelle niin tärkeillä, jopa rakkailla tavaramerkeillään: hiellä ja nainnilla, Skiftesvik kirjoitti muistelmissaan. Hän kertoi olleensa ensi-illan jälkeen syvästi pettynyt ja suorastaan ahdistunut.

– Koko käsikirjoitustyöni oli mennyt hukkaan, minua oli petetty, narrattu, ylitseni oli kävelty mennen tullen. Elokuva, jonka näin oli täysin erilainen kuin se, minkä olin kirjoittanut.

– Tuotantoon tarkoitetulla rahoituksella [Mollberg] remontoi talonsa, vanhan ja lahon koulun, markkeeraamaan sisältäpäin elokuvan päähenkilön hienoa hirsilinnaa. Jymäytetylle käsikirjoittajalle hän jätti osan palkkiosta maksamatta. Virolaisten näyttelijöiden kouraan hän sujautteli pikkuseteleitä silmää iskien, Skiftesvik kertoo kirjassaan.

Alkuperäisessä budjetissa Skiftesvikin palkkioksi ilmoitettiin 200 000 markkaa eli nykyrahassa runsaat 50 000 euroa, mutta kirjailija sai lopult vain 180 000 markkaa.

Skiftesvik ei halunnut antaa haastattelua tätä juttua varten.

– En halua enää palata siihen asiaan. Se on tuottanut niin paljon mielipahaa. Molle sanoi, että "se päättää elokuvan sisällöstä, jonka lompakosta tuotanto maksetaan". Hänellä oli lompakko. Hän teki itsensä näköisen elokuvan, niin se meni.

ystavattoverit6still
Rahaa paloi myös suuriin joukkokohtauksiin ja katunäkymien lavastamiseen. Kuva: Filmi-Molle / VLMedia

– Molle ilmiselvästi halusi julistaa nyt enemmän kuin aikaisemmissa elokuvissaan tai suorastaan saarnata, elokuvan musiikin säveltänyt Kari Rydman arveli elokuvan ensi-illan aikaan.

Kotimaisten kriitikoiden liki yksimielisen tyrmäävä reaktio tuli Mollbergille yllätyksenä. Helmikuussa 1989 akateemikon arvonimen saanut ohjaaja otti julkisuudessa marttyyrin roolin. Mollbergia ja hänen kaveriporukkaansa kuulunutta kirjailija Jorma Savikkoa ja suomentaja Jukka Mannerkorpea suututti eritoten Helsingin Sanomien Mikael Fräntin arvostelu, jonka mukaan Ystävät, toverit oli "suuruudenhullua paisuttelua ja pysähtynyttä suomettumista".

– Tietysti minä suuruudenhullu olenkin. Ei kukaan tässä maassa tee vähänkään kunnianhimoista elokuvaa olematta suuruudenhullu, Mollberg puolustautui.

Savikko taltioi Mollbergin reaktioita ja tilityksiä elämäkertaan, jonka Mollberg oli häneltä tilannut ja jonka julkaisun akateemikko viime hetkellä kielsi. Molempien kuoleman jälkeen teos julkaistiin ilmeisen keskeneräisenä käsikirjoituksena, kritiikittömänä, suurmieskuvaa rakentavana nuoleskelukirjana. Huomattava osa kirjasta kuluu siihen, kun Mollberg ja Savikko vuorotellen haukkuvat kriitikoita ja kollegoitaan, varsinkin Ystävien, tovereiden saamien arvosteluiden takia.

– En minä filmilleni mitään silittelyä odotellut, mutta kun elokuvapoliitiikan teko alkoi paistaa niin julkeasti muutamien lehtien – eritoten valtakunnan päälehden – uutis- ja arviointipalstoilta, se meni yli ymmärrykseni. Elokuvani nuijiminen sopi hyvin näihin yleisempiin kuvioihin, se oli jopa välttämätöntä, ja olisi haukuttu, vaikka olisin leiponut siitä kuinka maittavan kakun hyvänsä, Mollberg selvitti Savikolle.

Mollbergin mielestä hänet haluttiin siirtää syrjään Kaurismäen veljesten tieltä.

– Niin kuin minä olisin siihen syyllinen, ettei näiden poikien elokuvat vedä täällä katsomoihin kuin kriitikoita, akateemikko tilitti.

Huonot arvostelut eivät olleet ainoa syy Mollbergin katkeruudelle, sillä elokuvan huono vastaanotto näkyi myös pankkitilillä ja laskupinossa, joka ei alkanutkaan pienentyä. Ystävistä, tovereista otettiin peräti 21 esityskopiota, yksi enemmän kuin sen vuoden Turhapurosta, joka oli takuuvarma hitti. Usko Mollbergin elokuvan menestykseen oli siis suuri, mutta niin oli rahantarvekin: koko komeudelle oli tullut hintaa hintaa 16 076 058 markkaa, johon sisältyi 870 000 markan edestä maksamattomia velkoja. Niistä suurin oli Mollbergin puolen miljoonan markan palkkio elokuvan ohjaamisesta ja käsikirjoittamisesta.

Kun nettotuotantokustannuksien päälle laskettiin vielä tuotantoyhtiön yleiskustannukset, kokonaissumma kohosi 18 487 466 markkaan eli nykyrahassa yli 4,8 miljoonaan euroon. Sitä kalliimpia kotimaisia elokuvia oli tehty siihen mennessä vain kaksi, Renny Harlinin Jäätävä polte (1986) ja Pekka Parikan Talvisota (1989). Mollbergin harmiksi hänen elokuvansa yleisömenestys oli Jäätävän poltteen eikä Talvisodan luokkaa, sillä katsojia kertyi vain 38 000 ja tulos oli Kaurismäen veljesten elokuvia heikompi. Akateemikon mielestä hänen suurteoksensa saamat huonot arvostelut veivät siltä ainakin 50 000 katsojaa.

Tätä elokuvaa en anteeksi pyytele! Rehellisyys antaa toivoa.
– Rauni Mollbergin lausunto elokuvan julisteessa

Ystäviin, tovereihin sijoittaneille tappio oli yhteinen, mutta Ruotsin filmi-instituutin ja Finnkinon kantokyky oli toista luokkaa kuin Filmi-Mollen. Mollberg alkoi myydä omaisuuttaan velkojen maksamiseksi, mutta sai sentään pitää Vesilahden päämajansa. Kesäkuussa 1991 Filmi-Molle sai valtiolta 300 000 markan elokuvatuotannon laatutuen, joka kartutti kassaa enemmän kuin itse elokuvan teatterilevitys. Finnkinolle kertyi elokuvasta vain noin 470 000 markan filmivuokrat, joista vähennettiin ensin markkinointikustannukset ja sitten vielä Finnkinon osuudet levittäjänä ja rahoittajana. Levityksestä se sai 17,5 % prosenttia ensimmäisestä 100 000 markasta ja viisi prosenttia sen yli tulevista markoista, kun taas tuottajan osuudesta peräti 40 prosenttia kuului Finnkinolle vastineeksi sen sijoituksesta tuotantoon. Filmi-Mollelle, joka oli pannut elokuvaan miljoonia, palautui vain 4 996 markkaa.

Ruotsin filmi-instituutti menetti käytännössä jokaisen elokuvaansa paneman pennin, sillä elokuvan teatterilevitys Ruotsissa jäi hyvin pienimuotoiseksi eikä ulkomaanmyyntiä syntynyt. Mollberg piti jonkinlaisena hyvityksenä sitä, että hänen parjattu elokuvansa valittiin keväällä 1991 Cannesin filmifestivaaleille Un Certain Regard -esityssarjaan. Näihin aikoihin akateemikko Mollberg lähetti terveisiä suomalaisille kriitikoille.

– Tuli semmoinen ajatus mieleen, että minä olen tehnyt elokuvan lehmän perseestä ja he arvostelevat aidan seivästä.

 

Rauni Mollberg (1929–2007)
  • Suomen teatterikoulu 1948–1950
  • Joensuun kaupunginteatterin näyttelijä 1950–1951
  • Kuopion yhteisteatterin näyttelijä ja ohjaaja 1951–1963
  • Kuopion yhteisteatterin nuorisolinjan ohjaaja 1953–1962
  • Yleisradion tv-teatterin ohjaaja 1963–1968
  • TV 2:n teatteriosaston ohjaaja 1968–1986


Tunnustukset:

  • Jussi-palkinto parhaasta ohjauksesta 1973, 1974, 1978, 1986
  • Jussi-palkinto parhaana tuottajana 1981
  • Jussi-kunniakirja 1968
  • Berliinin filmifestivaalien Kultainen karhu -palkintoehdokkuus 1974, 1981
  • Cannesin filmifestivaalien Un Certain Regard -palkintoehdokkuus 1978, 1986, 1991
  • valtion elokuvatuotannon laatutuki 1973, 1977, 1980, 1985, 1991
  • Pro Finlandia -mitali 1980
  • taiteilijaprofessori 1978–1988
  • akateemikko 1989

 

 

Lähteet:

Savikko, Jorma: Pitkä ajo – henkilökuva elokuvaohjaaja Rauni Mollbergista. Kulttuuriklubi, 2011

Lompolo, Juhani: Elokuvasäätiön palattava alkuperäiseen tehtäväänsä. Helsingin Sanomat, 6.4.1991

Skiftesvik, Joni: Valkoinen Toyota vei vaimoni. Äänikirjaversio.

KAVI

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 30.10.

comeplayjul theboy2juliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

viimeisetjuliste naurunvarjollajuliste fuckingwithnobodyjuliste tunturintarinajuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja