50-vuotias Huuliharppukostaja on elokuvaa kauneimmillaan

Charles Bronson ja Henry Fonda Huuliharppukostajassa (1968). Kuva: Paramount Pictures

Italialaisohjaaja Sergio Leonen matkalipusta maailmanmaineeseen kävi Kourallinen dollareita (1964), Espanjassa halvalla kuvattu, italialaisten tuottama ja yhdysvaltalaisen tv-näyttelijän tähdittämä Akira Kurosawan Yojimbon (1961) uudelleenfilmatisointi. Paperilla tuollainen ei paljon lupaa, mutta erittäin lahjakkaan Leonen ansiosta lopputuloksena oli rautainen lännenfilmi, joka aloitti Clint Eastwoodin tien aikansa suurimpien filmitähtien joukkoon. Kourallisen dollareita jälkeen Leone ja Eastwood tekivät yhdessä vielä kaksi toinen toistaan suurempaa lännenfilmiä, Vain muutaman dollarin tähden (1965) ja Hyvät, pahat ja rumat (1966). Kaikki kolme elokuvaa olivat suurmenestyksiä Euroopassa ja Hyvät, pahat ja rumat menestyi loistavasti myös Yhdysvalloissa.

Kolmen hitin jälkeen Leone alkoi suunnitella Harry Greyn The Hoods -romaanin filmaamista. Greyn teos seuraa kahta newyorkilaispoikaa matkalla gangsterin uralle. Tähän ei kuitenkaan löytynyt rahoitusta, mutta sen sijaan Paramount Pictures -studio oli halukas palkkaamaan Leonen ohjaamaan jälleen yhden lännenfilmin. Leone laati käsikirjoituksen C'era una volta il West -nimiseen elokuvaan (suom. Kerran Lännessä) kahden nuoren elokuvantekijän, Bernardo Bertoluccin ja Dario Argenton, kanssa käyttäen innoittajana Nicholas Rayn  Johnny Guitar -länkkäriä (1954). Kuvausten jo alettua käsikirjoitustyöhön osallistui Sergio Donati, jonka Leone palkkasi avustamaan elokuvan lyhentämisessä. Mickey Knox puolestaan tuli auttamaan englanninkielisten repliikkien kirjoittamisessa.

Cheynne (Jason Robards) ja Jill (Claudia Cardinale)

Rayn Johnny Guitarin tapaan Huuliharppukostaja on poikkeuksellinen lännenelokuva sen naiskuvauksen takia. Elokuvan suuria tähtiä ja vetonauloja ovat Charles Bronson – nimiroolissa "huuliharppukostajana" – ja Henry Fonda palkkatappajista pahimpana, mutta Claudia Cardinale tekee suuren pääroolin Jillinä, kultasydämisenä huorana, joka on kirjeenvaihdon perusteella lupautunut leskimiehen vaimoksi. Saapuessaan uuden miehensä ja lastensa luokse hän saa huomata, ettei asemalla ole ketään vastassa. Perille päästyään järkytys iskee: koko perhe on tapettu. Asialla on Fondan näyttelemä Frank, rautatiepomon kätyri, joka tekee mitä tahansa saadakseen ramman pomonsa himoitseman maa-alueen, jonka läpi rautatie aiotaan vetää. Alueella liikuskeleva lainsuojaton Cheynne (Jason Robards) aiotaan lavastaa syylliseksi murhiin, mutta Cheynnella on muita suunnitelmia. Frank saa peräänsä niin Cheyennen kuin nimettömäksi jäävän "huuliharppukostajankin", jolla on kana kynittävänä Frankin kanssa.

Leone halusi Bronsonin jo Hyvät, pahat ja rumat -elokuvaan Angel Eyesin rooliin, mutta Bronson oli silloin kiinni Robert Aldrichin Likaisen tusinan (1967) tuotannossa ja hänen sijastaan roolissa nähtiin Lee Van Cleef. Nyt Leone halusi uuden elokuvansa mystiseksi kostajaksi Eastwoodin, mutta tämä kieltäytyi ja Bronson sai näin mahdollisuuden tehdä uransa tunnetuimmaksi jääneen roolin.

Cardinale ja Leone elokuvan kuvauksissa.

Elokuva kuvattiin kevään ja kesän 1968 aikana Roomassa Cinecittan maailmankuuluilla studioilla, Espanjassa sekä tärkeiden miljöökuvien osalta Yhdysvalloissa Monumental Valley -nimisessä paikassa Arizonassa, missä John Ford kuvasi monet lännenelokuvansa. Leonen kolmeen edelliseen elokuvaan ikimuistoisen voimakkaan ja kauniin musiikin säveltänyt Ennio Morricone oli jälleen säveltänyt ja levyttänyt valtaosan musiikista ennen kuvausten alkua, mikä osaltaan on varmasti vaikuttanut Leonen kerrontaankin.

Kuvauksien ylle synkän varjon loi filmin alussa yhtä asemalle saapuneista revolverimiehistä näytelleen Al Mulockin itsemurha. Kuvausryhmän ollessa Espanjassa Mulock hyppäsi hotellihuoneensa ikkunasta ja vilahti alemmassa huoneessa asuneiden käsikirjoittaja Mickey Knoxin ja tuotantopäällikkö Claudio Muncinin ohi. Kaksikko kiirehti kadulle, nostivat Mulockin autoonsa ja lähtivät viemään tätä sairaalaan. Knoxin kertoman mukaan ennen auton lähtöä Leone käski Muncinia ottamaan Mulockin yllä olevan rooliasun talteen, koska sitä tarvittaisiin vielä.

Ajan tyylin mukaisesti Huuliharppukostaja kuvattiin mykkänä, koska siinä käytettiin erimaalaisia ja eri kieliä puhuvia näyttelijöitä, jotka myöhemmin dubattiin eri kielille joka tapauksessa. Niihin maihin, joissa dubbausta ei harrasteta, Huuliharppukostaja tuli englanninkielisenä versiona. Näin siis myös Suomessa elokuvaa on esitetty Fondan, Bronsonin ja Robardsin omilla äänillä, mutta Cardinalen äänen on dubannut Joyce Gordon. 

Huuliharppukostaja sai maailmanensi-iltansa Italiassa joulukuun 21. päivänä vuonna 1968. Elokuvan alkuperäinen versio on 165 minuuttia pitkä, mutta Yhdysvaltain ja joidenkin muiden maiden markkinoille siitä leikattiin 20 minuuttia lyhempi versio.  

Claudia Cardinale Jillinä.

Leonen suuri taidonnäyte

Huuliharppukostaja on lunastanut ansaitun paikkansa elokuvahistoriassa. Se on Leonen kolmea edellistä elokuvaa vakavampi, vaikuttavampi ja täysipainoisempi kokonaisuus. Visuaalisuudessa Huuliharppukostajalla ei ole montaa vertaista: Leonen kuvakerronta hyödyntää kaikkia kuvakokoja, suuria etäisyyksiä, äärimmäisiä lähikuvia ja Tonino Delli Collin kuvaus on alansa parasta tasoa. Näyttelijöitään Leone kuvaa yhtä suurella ihailulla ja arvostuksella, olipa kyseessä arvokkaasti vanhentunut Fonda tai hehkä ja uhkea Cardinale. Espanjan maisemat tuovat elokuvaan samanlaisen omalaatuisen, jopa unenomaisen tunnelman kuin Leonen kolmeen aiempaan länkkäriin.

Vaikka Leonen kaksi edellistä elokuvaa olivat jopa Huuliharppukostajaa pidempiä, on sen tempo on niihin nähden huomattavasti viipyilevämpi. Leone maalailee tunnelmakuvia, mikä myös korostaa ja tehostaa entisestään elokuvan toiminnallisempia kohtauksia. Visuaalisen herkun lisäksi tarjolla samanlaista myös korville: Morriconen musiikki on kauneimmillaan ja mahtipontisimmillaan, eikä elokuvan soundtrackia suotta myyty kymmentä miljoonaa kappaletta. Leone ja äänisuunnittelijat keksivät tehdä elokuvan avauskohtauksesta täysin repliikittömän, musiikittoman kohtauksen, jonka koko äänimaailma on rakennettu realistisilla äänitehosteilla. Huuliharppukostaja käykin malliesimerkistä melkeinpä kaikilla elokuvanteon ja elokuvataiteen osa-alueilla. 

Leone oli Huuliharppukostajan kuvausten aikaan vain 39-vuotias, mutta hän teki sen jälkeen enää vain kaksi elokuvaa: Meksikon sisällissodan aikaan sijoittuvan länkkärikomedian Maahan, senkin hölmön! (1971) ja lopulta The Hoodsin filmatisoinnin, Suuren gangsterisodan (1984). Siinä missä Eastwoodin tähdittämät länkkärit muodostivat oman trilogiansa, näistä kolmesta elokuvasta tuli Leonen Amerikka-trilogia. 

Suuren gangsterisodan saama nuiva vastaanotto kriitikoilta ja kehno yleisömenestys oli kova kolaus maestrolle, joka oli aina voinut luottaa ainakin yleisön suosioon. Leone kuoli sydänkohtaukseen 60-vuotiaana vuonna 1989.

Bronson, Cardinale ja Leone kuvauksissa.

Miljoonamenestys

Huuliharppukostaja oli jättiläismäinen menestys kaikkialla paitsi Yhdysvalloissa, jossa se keräsi vain 2,1:n miljoonan dollarin vuokratuotot, mutta mahtui sentään vuoden 1969 kolmenkymmenen katsotuimman elokuvan joukkoon. 

Huuliharppukostaja sai Ranskassa 14,8 miljoonaa, Saksassa 13 miljoonaa, Italiassa 8,8 ja Espanjassa 3,8 miljoonaa katsojaa – siis neljästä maasta yhteensä yli 40 miljoonaa katsojaa. Ranskassa se on kaikkien aikojen viidenneksi katsotuin elokuva, päihittäen jopa Victor Flemingin Tuulen viemän (1939). Saksassa Huuliharppukostaja on vuonna 1963 alkaneen katsojatilastoinnin ajan kolmanneksi katsotuin elokuva Disneyn Viidakkokirjan (1967) ja James Cameronin  Titanicin (1997) jälkeen. Kotimaassaan Italiassa Huuliharppukostaja on jäänyt täpärästi kaikkien aikojen katsotuimpien listalla kolmenkymmenen parhaan joukosta.

Suomalaiset julisteet. Kuvat: Julistegalleria.net

Huuliharppukostaja Suomessa

Huuliharppukostaja tuli Suomeen huhtikuun 17. päivänä vuonna 1970, puolitoista vuotta valmistumisensa jälkeen. Tuolloin suomalaiset eivät kuitenkaan päässeet näkemään elokuvaa kokonaisena: levittäjä toi Suomeen elokuvan lyhennetyn version, josta Valtion elokuvatarkastamon elokuvalautakunta vielä lyhensi reilut neljä minuuttia. Paramount Films Oy yritti ensin saada elokuvan läpi sellaisenaan, mutta Valtion elokuvatarkastamo tarkasti elokuvan 26.11.1969 ja päätti, että vero "mainitun elokuvan esittämisestä on sen huonon sisällön ja heikon siveellisen laadun vuoksi suoritettava 30:n prosentin mukaan sekä että elokuvaa ei saa esittää 16 vuotta nuoremmille lapsille."

Paramount Films valitti korkeasta rangaistusverosta Valtion elokuvalautakunnalle 23.12.1969 osoittamassaan kirjeessä. Paramount Films anoi veron laskemista kymmeneen prosentiin ja ilmoitti suostuvansa vaadittaviin leikkauksiin.

Valtion elokuvatarkastamo, varapuheenjohtaja Ragnar Meinanderin johdolla, kokoontui ja katsoi Huuliharppukostajan tammikuun 2. päivänä 1970.  Pöytäkirjaan merkittiin, että "Valtion elokuvalautakunta on tutkittuaan valituksen ja tarkastettuaan elokuvan Huuliharppukostaja harkinnut oikeaksi hyväksyä valituksen ehdolla, että elokuvasta viranomaisen toimesta poistetaan 2. osasta pojan ampuminen, 3. osasta miehen kidutus mankelissa ja lyhennetään 7. osasta kuolevan johtaja ryömimistä savikuopassa sekä 8. osasta kostajan veljen hirttämistä ja määrännyt, että elokuvan esittämisestä elokuvanäytännössä, johon peritään pääsymaksu, on suoritettava veroa 10 prosenttia pääsymaksusta."

Seitsemästä jäsenestä kuusi kannatti 10 %:n veroa ja leikkauksia, ainoastaan yksi jäsen äänesti aiemman päätöksen. eli 30 %:n veron, mutta leikkaamattomuuden puolesta.

Kun Huuliharppukostaja sai uusintaensi-iltansa alkuperäisenä, 165-minuuttisena versiona vuonna 1977, Elokuvalautakunta määräsi jälleen samat poistot tehtäväksi. Vasta DVD- ja Blu-ray-tallenteiden aikakaudella myös suomalaiset ovat voineet nauttia Huuliharppukostajasta sen alkuperäisessä asussaan. Elokuvan 50-vuotispäivien kunniaksi siitä ilmestyi Suomen markkinoille uusi teräskantinen Blu-ray-tallenne, joka on sisällöltään identtinen aiemman Blu-ray-julkaisun kanssa.

Suomessa aloitettiin koti- ja ulkomaiset elokuvat kattava virallinen katsojatilastointi vasta vuonna 1972, joten Huuliharppukostajan kahden ensimmäisen vuoden katsojamääriä ei ole tilastoitu. Menestys on varmasti ollut melkoinen, sillä vuodesta 1972 lähtien se on saanut 222 601 katsojaa. Viimeisen reilun kahdenkymmenen vuoden ajalta Huuliharppukostajalla ei ole tilastoituja katsojia.

Kovia kokeva Jill (Cardinale)

Leonen elokuvien katsojalukuja Euroopasta

Katkelma elokuvan alusta: