Pikku myyjätär – paljaalla pinnalla ja vitseillä myytiin Havin tuotteita 1930-luvulla
Ellen Parviainen elokuvassa Pikku myyjätär (1933). Kuva: KAVI
Vuonna 1932 Suomen suurin elokuvatuotantoyhtiö Suomi-Filmi Oy katsoi tulevaisuuteen ja perusti oman mainoselokuvaosastonsa vastaamaan tulevaisuudessa kasvavaan kysyntään mainoselokuvista. Pian sen jälkeen suureen murrokseen ja omistajuuskiistaan joutuneen yhtiön palkkalistoilla oli ohjaaja Carl von Haartman, joka nimitettiin uuden mainoselokuvaosaston johtajaksi. Von Haartman oli aatelisperheeseen syntynyt hulivilipoika, joka eksyi 1920-luvulla Hollywoodiin ja pääsi sotilastaustansa ansiosta Howard Hughesin Hornan enkelit -elokuvan (1930) tekniseksi neuvonantajaksi, yhdeksi monista. Palatessaan Suomeen von Haartman hakeutui elokuva-alalle ja Hollywoodissa käyneenä miehenä hänestä leivottiin heti ohjaaja, mutta tämä ura loppui kahden elokuvan jälkeen. Niin loppui myös mainoselokuvaosaston johtajan pesti neljän kuukauden jälkeen.
Kaarlo Angerkoski ja Martta Kontula, "pikku myyjätär". Kuva: KAVI
Von Haartmanin tilalle nimitetty Oiva Turunen ja tämän avuksi Hugo Kaipio. Kaksikko sai neuvoteltua sopimuksen hygieniatuotteita valmistavan Havi Oy:n kanssa melkoisen pitkästä mainosfilmistä, joka esittelisi yhtiön tuotteita. Yhtiöt sopivat keskenään siitä, että mainoselokuva ja sen yhteydessä nähtävä uusi pitkä kotimainen filmi esitetään Helsingissä Yksityisyritteliäisyyden viikolla joulukuun alussa 1933. Näin myös tapahtui, mutta ei ilman kommelluksia.
Suomi-Filmin vuoden 1933 ohjelmisto oli jo ilman näitäkin kauppoja melkoisen täyteläinen: luvassa oli kolme pitkää elokuvaa, kaikki toimitusjohtaja Erkki Karun ohjaamia. Meidän poikamme merellä (1933) oli jatkoa suuren suosion saaneelle Meidän poikamme -mykkäfilmille (1929), mutta nyt Georg Malmsténin tähdittämänä ääni- ja vieläpä musiikkielokuvana. Voi meitä! Anoppi tulee oli tuoreen ruotsalaisen elokuvan uudelleenfilmatisointi, jonka pääosaan Malmstén kiinnitettiin. Lisäksi tekeillä oli suuri ajankohtainen valistuselokuva Ne 45 000 (1933), tuberkuloosista ja siihen liittyvästä tutkimuksesta kertova draama, jonka tilaaja ja suuri rahoittaja oli Suomen tuberkuloosin vastustamisyhdistys. Yhdistyksen suosittamana elokuvan toiseksi ohjaajaksi palkattiin pankkialallakin työskennellyt Risto Orko.
Toimitusjohtajan rahankäytön seurauksena Suomi-Filmi joutui pankin valvontaan, eikä yhteistyö Karun ja johtokunnan välillä enää toiminut. Kesällä Karu jätti yhtiön, ja johtokunta päätti lokakuussa kiinnittää Orkon yhtiön uudeksi tuotantotoiminnan johtajaksi eli tuotantopäälliköksi.
Ohjaaja Georg Malmstén lyö klaffia, kun Hilja Jormaa kuvataan. Kuva: KAVI
Kesän ja alkusyksyn ajan Suomi-Filmi oli Karun poistuttua vailla ohjaajaa, mikä lienee ollut syynä siihen, että Havin mainoselokuvan ohjaajaksi palkattiin Georg Malmstén. Alle kolmikymppisellä Malmsténilla oli kokemusta elokuva-alasta vain näyttelijänä, laulajana ja säveltäjänä, mutta nyt hänestä tuli yht'äkkiä myös ohjaaja ja käsikirjoittaja. Pikku myyjätär -nimen saaneen elokuvan käsikirjoitustyöhön Malmstén sai apua Turuselta ja kuvaaja Theodor Lutsilta, joka oli varmasti ratkaisevassa roolissa myös elokuvan ohjaamisessa. Virolaissyntyinen Luts myös leikkasi elokuvan.
Pikku myyjätär kuvattiin syksyllä 1933 ja saatiin esityskuntoon jo marraskuussa. Kenties yhtiön murroksesta johtuen vasta tässä vaiheessa havaittiin, että sopimukseen sisältyvä toinen uusi kotimainen elokuva oli vielä tekemättä. Tuore tuotantopäällikkö Risto Orko laati pikavauhtia käsikirjoituksen Malmsténin, Lutsin ja Roine Rikhard Ryynäsen kanssa. Herrat täysihoidossa -nimen saaneeseen koomiseen tarinaan saatiin aihe ajankohtaisesta asuntopulasta, pääosiin kiinnitettiin Thure Bahnen, Toivo Pohjakallion sekä Malmsténin ja tämän siskon Greta Pitkäsen kaltaisia nuoria näyttelijöitä. Kuvaukset suoritettiin pikavauhtia lähes kokonaan studiossa, mihin lavastettiin myös ulkokuvia. Malmstén vastasi Pikku myyjättären tapaan myös tämän filmin musiikista.
Orkon taidonnäytteestä käynyt Herrat täysihoidossa leikattiin esityskuntoon vain kolmessa vuorokaudessa, ja niinpä molemmat elokuvat saatettiin esittää sovitusti Yksityisyritteliäisyyden viikolla Helsingissä 3. päivänä joulukuuta 1933. 38-minuuttinen Pikku myyjätär ja 66-minuuttinen Herrat täysihoidossa muodostivat yhdessä alle parituntisen ohjelmakokonaisuuden. Lopussa kiitos ei kuitenkaan seissyt, sillä jo marraskuussa Suomi-Filmin mainoselokuvaosasto päätettiin lopettaa kannattamattomana. Sen sijaan yhtiön työ muiden tilaus- ja dokumenttielokuvien parissa jatkui kiivana, aivan kuten pitkienkin elokuvien tuotanto.
Angerkoski ja Kontula näyttelevät, vas- ohjaaja Malmstén ja oik- studiopäällikkö Armas Fredman. Luts kuvaa.
Uusien kykyjen esiinmarssi
Pikku myyjätärtä tehtäessä ei vielä ollut keksittykään sellaista mainoselokuvaa, millaisina ne nykyään tunnetaan. Varsinkin Suomessa mainosfilmien tuotanto oli vielä lapsenkengissään, ensimmäinen varsinainen mainoselokuva oli valmistunut vain pari vuotta aiemmin Valentin Vaalan ja Teuvo Tulion toteuttamana. Nämä nuoret riippumattomat elokuvantekijät tosin rahoittivat pitkiä elokuviaankin siten, että he myivät niihin mainostilaa, jopa repliikkeihin. Lopulta Vaalakin lähti Suomi-Filmin leipiin, missä hän sai ensitöikseen ohjata yhden mainosfilmin ja sen jälkeen nelisenkymmentä pitkää elokuvaa alle kolmessakymmenessä vuodessa. Malmsténin filmiura sen sijaan tyrehtyi vuoteen 1933, jolloin hän ei siis ainoastaan näytellyt pääroolia kahdessa elokuvassa ja lisäksi sivurooleja kahdessa muussa filmissä, vaan ohjasi puolipitkän Pikku myyjättären. Sen jälkeen Malmstén näytteli enää vain muutamassa elokuvassa, mutta teki musiikkia moniin filmeihin.
Ella Eronen harvinaisessa filmiroolissaan Angerkosken ja Kontulan seurassa. Kuva: KAVI
Malmstén ja kumppanit tekivät Pikku myyjättärestä varmasti tarkoituksellakin sellaisen, että se toimi sekä pienenä komediafilminä että mainoksena. 38-minuuttinen tarina kertoo helsinkiläisestä taloudesta, jossa asustelevat isä (Heikki Välisalmi) ja äiti (Hilja Jorma), heidän nuori poikansa (Juhani Turunen) ja noin 20-vuotias tyttärensä Elsa (Ellen Parviainen) sekä piikatyttö Mari (Siiri Angerkoski) ja kaksi opiskelijaa alivuokralaisena, Kalle (Kaarlo Angerkoski) ja Jaakko (Eero Eloranta). Filmi alkaa viikonloppuaamusta, jolloin Mari kerää lakanoita pesuun ja herättää asukkaita sitä mukaa. Mieskatsojien iloksi Mari vielä auttaa Elsan pois yöasustaan. Kalle puolestaan lähtee hakemaan partavaahtoa kemikaliosta, jonka "pikku myyjättäreen" (Martta Kontula) hän ihastuu heti ensi silmäyksellä. Pian Kalle odotteleekin lisäsyitä asioida kaupassa, jotta hän pääsisi näkemään uutta ihastustaan.
Pikku myyjätär miehitettiin pitkälti uusilla ja vähemmän rutinoituneilla näyttelijöillä. Kaarlo Angerkoski oli näytellyt jo mykkäelokuvien aikaan, mutta hänen tuore vaimonsa Siiri Angerkoski, Kontula, Parviainen ja Eloranta tekivät ensimmäiset filmiroolinsa vuonna 1933. Kontula ja Angerkoski nähtiin molemmat samana vuonna pienessä roolissa Ne 45 000:ssa, jonka ohjaaja Karu nappasi Kontulan seuraavan elokuvansa, Meidän poikamme ilmassa – me maassa (1934), naispääosaan. Isossakyrössä syntynyt Parvainen oli vasta 20-vuotias, ruotsinkielisen perheen tytär, joka nähtiin Pikku myyjättären lisäksi samana vuonna myös Vaalan Sinisessä varjossa ja Karun ohjaustöissä Ne 45 000 ja Voi meitä! Anoppi tulee. Kauniin nuoren näyttelijän filmiura loppui lyhyeen, mutta työ teatterissa jatkui sotavuosiin saakka. Eloranta puolestaan näytteli vuonna 1933 myös Karun elokuvissa Meidän poikamme merellä ja Voi meitä! Anoppi tulee.
Greta Pitkänen, Malmsténin nuorena kuollut sisko, ja Laila Rihte nähtiin ensimmäistä kertaa valkokankaalla Pikku myyjättären avustajarooleissa. Teatterin suurena legendana pidetty Ella Eronen tekee Pikku myyjättäressä yhden harvoista elokuvarooleistaan.
Keinäsen perhe ja alivuokralainen Jaakko (Eloranta) syömässä. Kuva: KAVI
Pikku myyjätär ja yhä pienenee
38-minuuttisesta elokuvasta leikattiin vuonna 1942 uusi, vain 23-minuuttinen versio ja myöhemmin vielä 17-minuuttinen versio, joka näistä ainoana on säilynyt. Poistoja tehtäessä on jäänyt pois kokonainen jakso Kaija Suonion näyttelemästä pyykkäristä sekä Elsan kylpykohtaus, mistä molemmista on säilynyt still-valokuvia. Mitä ilmeisemmin alkuperäisessä versiossa Havin tuotteet ovat olleet yhä enemmän sellaisen kiertävän, yhdistävän tekijän asemassa kuin väärennetty panttikuitti Leo Tolstoin romaanissa Väärä raha (1910), joka suomennettiin jo vuonna 1911. Tietty esine on yhdistänyt erilaisia ihmiskohtaloita myös useissa muissa kirjoissa ja elokuvissa. Pikku myyjättären tapauksessa Havin tuotteet sen sijaan eivät ole niinkään kiertäneet henkilöltä toiselle, vaan henkilöt ovat kulkeneet Havin tuotteiden perässä.