peterbogdanovich1
Peter Bogdanovich elokuvansa Mask – naamio (1985) kuvauksissa. Kuva: Universal Pictures

Elokuvaohjaaja ja -historioitsija Peter Bogdanovich kuoli Parkinsonin taudin aiheuttamiin komplikaatioihin torstaina kotonaan Los Angelesissa 82 vuoden ikäisenä. Hän oli syntynyt New Yorkin osavaltiossa 30. heinäkuuta 1939 samana vuonna kuin hänen itävaltalainen isänsä ja serbialainen äitinsä muuttivat Yhdysvaltoihin.

Näyttelijäopintojen jälkeen Bogdanovich keskittyi elokuvajournalismin kirjoittamiseen ja alkoi 1960-luvun puolivälin jälkeen etsiä mahdollisuuksia elokuvien tekoon. Elokuva-alan tapahtumiin ja illanistujaisin kutsuja kärkkynyt Bogdanovich tapasi eräässä tällaisessa tilaisuudessa Roger Cormanin, legendaarisen b-elokuvien tuottajan, jonka firmassa uraansa aloittelivat samaan aikaan muiden muassa Francis Ford Coppola ja Martin Scorsese. Corman oli lukenut erään Bogdanovichin elokuva-aiheisen jutun, kehui sitä ja tarjosi nuorukaiselle elokuvaa ohjattavaksi. Näin syntyi Bogdanovichin ja hänen vaimonsa Polly Plattin käsikirjoittama Targets (1968), jossa Boris Karloff teki yhden viimeisistä rooleistaan. Kahta kerrontalinjaa samanaikaisesti seuraavan elokuvan kuvauksesta vastasi László Kóvacs, joka teki läpimurtonsa seuraavana vuonna Dennis Hopperin Easy Riderilla (1969) ja kuvasi vielä viisi Bogdanovichin elokuvaa.

Bogdanovichin toinen ohjaustyö Viimeinen elokuva (1971) on usein nimetty hänen parhaakseen. Larry McMurtryn romaaniin pohjautuva mustavalkoelokuva kertoo aikuisiän kynnyksellä olevista high school -kavereista 1950-luvun alun pienessä teksasilaisessa kylässä. Pääosia näyttelivät uudet tuoreet kasvot Timothy Bottoms, Jeff Bridges ja Cybill Shepherd sekä lukemattomista lännenfilmeistä tuttu veteraaninäyttelijä Ben Johnson ja siihen saakka pääasiassa televisiossa näytellyt Cloris Leachman. Elokuvan teon aikaan Bogdanovich, kolmikymppinen kahden lapsen isä, ja kaksikymppinen Shepherd rakastuivat ja Bogdanovich otti eron vaimostaan. Uusi suhde kesti muutaman vuoden..

Viimeinen elokuva oli Yhdysvalloissa vuoden yhdeksänneksi katsotuin elokuva ja myös yksi vuoden kehutuimmista. Leachman ja Johnson voittivat Oscarit roolisuorituksistaan, minkä lisäksi elokuva sai kuusi muutakin ehdokkuutta, muun muassa ohjauksesta sekä Bogdanovichin ja McMurtryn käsikirjoituksesta. Ehdokkuudet jäivät Bogdanovichin uran ainoiksi. Parhaan elokuvan ehdokkuus meni tuottaja Stephen J. Friedmanin nimiin.

Bogdanovichin seuraava elokuva, Ottaaks’ päähän? (1972), pyrki samanlaiseen screwball-komedian henkeen kuin mitä Howard Hawksin ja Cary Grantin 1930- ja 1940-lukujen taitteessa tekemissä klassikoissa oli – ja onnistuikin siinä. Ensin Peyton Place -televisiosarjasta ja sitten Love Storysta (1970) koko kansalle tutuksi tullut Ryan O’Neal ja Barbra Streisand näyttelivät pääparia. Ottaaks’ päähän? oli vielä Viimeistä elokuvaakin suurempi yleisömenestys, Yhdysvalloissa peräti vuoden kolmanneksi katsotuin ensi-ilta, ja Suomessakin se sai yli 170 000 katsojaa.

paperikuu1still
Tatum ja Ryan O'Neal näyttelivät pääosia Paperikuussa. Kuva: Paramount Pictures

Joe David Brownin romaaniin pohjautuva Paperikuu (1973) oli Bogdanovichin viimeinen täysosuma. 1930-luvun Yhdysvaltojen maaseudulle sijoittuva, mustavalkoisena kuvattu komedia kertoo O’Nealin näyttelemästä pikkuhuijarista, joka käy entisen heilansa haudalla ja ottaa mukaansa tämän yhdeksänvuotiaan tyttären viedäkseen tytön orpokotiin. Sitä ennen hän tosin käy kiristämässä ison summan rahaa tytön äidin vahingossa tappaneen miehen veljeltä. Huijari huomaa pikkuvanhan ja nokkelan tytön arvon matkan aikana, ja kaksikosta tulee verraton huijariparivaljakko. O’Nealin tytär Tatum näytteli elokuvan toisen pääosan isänsä rinnalla ja voitti parhaan naissivuosanäyttelijän Oscarin vain kymmenvuotiaana.

Suomessa yli 130 000 katsojaa kerännyt Paperikuu oli Yhdysvalloissa vuoden kahdeksanneksi katsotuin elokuva ja samalla Bogdanovichin viimeinen iso hitti. Alamäki oli raju ja nopea.

Seuraavan kahden elokuvansa pääosaan Bogdanovich otti heilansa Cybill Shepherdin. Henry Jamesin pienoisromaaniin pohjautuva, 1800-luvulle sijoittuva komedia Daisy Miller (1974) jäi vähäiselle huomiolle. Shepherdin ja Burt Reynoldsin tähdittämä musikaali Vihdoinkin rakkautta! (1975) sen sijaan sai runsaasti palstatilaa, kun kriitikot haukkuivat sitä kilpaa ja yleisö kiersi elokuvan kaukaa. 1910-luvulle Hollywoodin alkuaikoihin sijoittuva komedia Viiden pennin leffa (1976) jäi Bogdanovichin ja Ryan O’Nealin viimeiseksi yhteistyöksi. Muita pääosia näyttelivät Reynolds ja Tatum O’Neal, mutta tälläkin kertaa arvostelut olivat heikkoja ja menekki olematonta. Tuottaja Irwin Winkler totesi myöhemmin ohjaajan pilanneen hienon käsikirjoituksen.

Singaporessa ilotaloa pyörittävästä, Ben Gazzaran näyttelemästä yhdysvaltalaismiehestä kertova Singaporen kuningas (1979) sai vaihteeksi kehujakin, mutta ei mainittavaa yleisömenestystä. Gazzara ja Audrey Hepburn, jotka oli nähty yhdessä Sidney Sheldonin menestysromaaniin pohjautuvassa kehnossa Verenperinnössä (1979), näyttelivät pääosia Bogdanovichin seuraavassa elokuvassa Etsivät vauhdissa (1981).

Cherin tähdittämä Mask – naamio (1985) oli tositarina äidistä ja tämän teini-ikäisestä pojasta, jonka harvinainen luustosairaus vaikutti huomattavasti pojan ulkonäköön. Cher voitti Cannesin elokuvajuhlilla parhaan naisnäyttelijän palkinnon ja elokuva sai kriitikoilta suotuisan vastaanoton ja jälkimaineenkin. Se oli myös hyvä yleisömenestys.

Rob Lowen tähdittämän komedian Laittomasti sinun (1988) flopattua Bogdanovich teki Texasvillen (1990), joka oli jatkoa Viimeiselle elokuvalle ja jatkoi Jeff Bridgesin ja Cybill Shepherdin näyttelemän pääparin tarinaa kolme vuosikymmentä myöhemmin. Texasvillen yleisömenestys jäi vähäiseksi, ja samoin kävi teatterinäytelmän kulisseihin sijoittuvalle Maailman kipeimmälle komedialle (1992). Suomensukuisen Carol Heikkisen käsikirjoittama musiikkielokuva The Thing Called Love (1993) oli viimeinen elokuva, jonka pääosaa näytellyt River Phoenix ehti saamaan valmiiksi ennen kuolemaansa. Sen jälkeen Bogdanovich ohjasi vuosien ajan yksinomaan televisioon, kunnes palasi valkokangaselokuvien pariin elokuvatuottaja Thomas H. Incen kuolemasta oman tulkintansa esittäneellä mysteerillä Murha vailla syyllistä (2001). New Yorkissa kuvattu ja Broadwaylle kirjoittavasta näytelmäkirjailijasta kertova komedia She’s Funny That Way (2014) jäi Bogdanovichin viimeiseksi ohjaustyöksi.

Bogdanovichin kuolemasta uutisoi mm. The Hollywood Reporter.

Ensi-illat

Perjantai 7.1.

A

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

A B C

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat