tiikerikissa1still
Luchino Viscontin Tiikerikissa (1963), kuvaus Giuseppe Rotunno. Kuvakaappaus elokuvasta.

Giuseppe Rotunno, yksi elokuvahistorian suurimmista kuvaajista, kuoli viime sunnuntaina kotonaan Roomassa 97-vuotiaana. Hän oli syntynyt samassa kaupungissa 23. maaliskuuta 1923.

Isänsä kuoltua 17-vuotias Rotunno lähti hankkimaan elantoaan ja pääsi Cinecitta-studion valokuvalaboratorioon apulaiseksi. Kokenut esimies, valokuvaaja Arturo Bragaglia antoi tulokkaalle kameran vapaa-ajalla käytettäväksi ja tämä alkoi ottaa valokuvia. Tästä alkoi loputon kiinnostus kuvaamiseen, valaisuun ja kameroihin.

Puolentoista vuoden jälkeen Rotunno yleni still-valokuvaajaksi, ja siitä seuraavan kymmenen vuoden aikana kamera-assistentiksi, kameraoperatööriksi ja lopulta A-kuvaajaksi. Ensimmäinen oma kuvaustyö oli Dino Risin ohjaama Vaarallinen leski (1955), jonka pääosia näyttelivät ohjaajana paremmin tunnettu Vittorio De Sica ja Sophia Loren. Rotunno tunsi De Sican jo tämän mestariteoksen Umberto D. – elämän vanki (1952) kuvauksista, joissa hän toimi kameraoperatöörinä.

Pääkuvaajana Giuseppe Rotunno teki uransa hienoimmat työt Luchino Viscontin kanssa. Yhteistyö alkoi jo Sensolla (1954), jonka kameraoperatööristä Rotunno yleni seuraavaan yhteiseen elokuvaan Valkeat yöt (1957) mennessä pääkuvaajaksi. Viscontin ohjaustöistä Rotunno kuvasi myös suuret mestariteokset Rocco ja hänen veljensä (1960), Tiikerikissa (1963) ja näitä huomattavasti vähäisemmälle huomiolle jääneen Sivullisen (1967).

Etenkin Tiikerikissa on sekä Viscontin, Rotunnon että lavastajien ja puvustajien taidonnäyte, kauneuden ylistys. Kolmituntinen elokuva kuvattiin anamorfisena ja Super Technirama -tekniikalla 35-milliselle filmille, joka sitten levennettiin 70-milliseksi sillä tekniikalla varustettuja suuria teattereita varten. Nykyrahassa elokuvan budjetti vastaisi noin 35:ttä miljoonaa euroa.

Visconti ja Rotunno tekivät yhdessä myös kaksi episodielokuvaa, joista Boccacio 70:n jaksoista (1962) Rotunno oli kuvaajana vain Viscontin ohjaamassa epidosissa, mutta viisiosainen Elävältä poltettu noita (1967) oli kokonaisuudessaan Rotunnon kuvaama. Elävältä poltetun noidan ohjaajia olivat myös Vittorio De Sica ja Pier Paolo Pasolini. De Sican pitkistä elokuvista Rotunno kuvasi kaksi, Marcello Mastroiannin ja Sophia Lorenin tähdittämät Eilen, tänään, huomenna (1963) ja Auringonkukkia (1970).

raamattu1966still1
Raamattu... alussa loi Jumala hyödynsi valtavia lavasteita, lasimaalauksia ja erikoistehostemenetelmiä. Kuvakaappaus.

Jo 1950-luvulla Rotunno kuvasi useita Italiassa kuvattuja yhdysvaltalais-italialaisia yhteistuotantoja, mutta hänen varsinainen Hollywood-debyyttinsä oli Stanley Kramerin ohjaama Viimeisellä rannalla (1959), ajankohtainen kauhukuva ydinsodan seurauksista. Kramerin ja Rotunnon yhteistyö jatkui kymmenen vuotta myöhemmin sota-aikaan sijoittuvalla komedialla Santa Vittorian salaisuus (1969).

Rotunno sai osansa myös 1960-luvun spektaakkelielokuvista, kun hän kuvasi John Hustonin ohjaaman ja Dino De Laurentiisin tuottaman jättiläisrainan Raamattu… alussa loi Jumala (1966). Kuvauksiin meni valtaosa vuodesta 1964 ja tuotantoon upposi nykyrahassa 120 miljoonaa euroa. Rotunno pääsi ensimmäisen ja viimeisen kerran kuvaamaan 65-milliselle filmille, mutta kuvauksessa käytetyllä Dimension 150 -kuvausmenetelmällä ei ollut tulevaisuutta; sitä käytettiin Hustonin elokuvan lisäksi vain Franklin J. Schaffnerin Panssarikenraali Pattonin (1970) kuvaamiseen.

Federico Fellini sai Rotunnon kuvaamaan Toby Dammitin, Edgar Allan Poen teksteihin pohjautuvan 3 askelta yöhön -episodielokuvan (1968) kehutuimman jakson. Tästä alkoi liki kaksikymmentä vuotta kestänyt ja peräti seitsemän pitkää elokuvaa kattanut yhteistyö. Rotunno kuvasi Fellinin elokuvista Satyriconin (1969), Fellinin Rooman (1972), Amarcordin (1973), Fellinin Casanovan (1976), Orkesteriharjoituksen (1978), Naisten kaupungin (1980) ja Fellinin Laivan (1983).

tiikerikissa2still
Burt Lancaster elokuvassa Tiikerikissa. Kuvakaappaus elokuvasta.

Hollywoodin puolella Rotunnon pitkäaikaisin yhteistyökumppani oli Mike Nichols, jonka ohjaustöistä Miehuusvuodet (1971), Tapaus Henry (1990) ja Wolf (1994) ovat Rotunnon kuvaamia. Bob Fossen ohjaama omaelämäkerrallinen loppuunpalamisen ylistys Syke ei sammu (1979) toi Rotunnolle tämän uran ainoan Oscar-ehdokkuuden, mikä kertonee enemmän Oscareiden arvottomuudesta kuin Rotunnon arvosta.

Yhden elokuvan mittaisen yhteistyön Rotunno teki useiden huippuohjaajien kanssa. Terry Gilliamin korkealentoinen Paroni von Münchausenin seikkailut (1988), Fred Zinnemannin viimeiseksi elokuvaksi jäänyt Five Days One Summer (1982), Robert Altmanin Kippari-Kalle (1980), Richard Fleischerin Red Sonja (1985) ja Sydney Pollackin Sabrina (1995) olivat kaikki kaupallisia epäonnistumisia, mutta eivät silti vailla ansioita.

Rotunnon eurooppalaisista elokuvista mainittakoon myös kaksi Mario Monicellin klassikkoa, Suuren sodan (1959) ja I compagnin (1963), sekä Lina Wertmüllerin Rakkautta ja anarkiaa (1974).

Rotunno jäi eläkkeelle 73-vuotiaana vuonna 1996. Viimeisenä työnään hän kuvasi Dario Argenton ohjaaman Stendhal-syndrooman (1996).

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat

Ensi-illat

Perjantai 5.3.

kukapelkaanoitiajuliste

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

supercooljuliste supercooljuliste karalahtijuliste pertsajakilujuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja