Hollywood-legenda Doris Day on kuollut 97-vuotiaana
Doris Day 1922–2019
Näyttelijä-laulaja Doris Day kuoli tänään keuhkokuumeeseen kotonaan Kaliforniassa 97-vuotiaana, The Hollywood Reporter uutisoi. Day oli syntynyt huhtikuun 3. päivänä vuonna 1922, ja hän oli yksi viimeisistä elossa olleista Hollywoodin kultakauden tähtinäyttelijöistä.
Tunnetuimmat roolisuorituksensa Day teki useissa musikaaleissa ja komedioissa sekä Alfred Hitchcockin jännityselokuvassa Mies joka tiesi liikaa (1956).
Doris Day, syntymänimeltään Doris Kappelhoff, syntyi Cincinnatissa saksalaisten maahanmuuttajien perheeseen. 1930-luvulla hän suunnitteli uraa tanssijana, mutta auto-onnettomuudessa saadun jalkavamman jälkeen nämä suunnitelmat unohtuivat ja väistyivät laulajan uran tieltä. Lahjakkaan laulajan ahkera harjoittelu laulunopettajan kanssa tuotti tulosta, ja pian jo Day kiersi maata eri yhtyeiden solisteina. Ensimmäisen hittilevynsä hän teki toisen maailmansodan loppupuolella vuonna 1945.
Jo 1940-luvun alussa Day esiintyi elokuvateattereiden täyteohjelmaksi tehdyissä lyhytelokuvissa, jotka yleensä koostuivat yhdestä laulu- ja tanssinumerosta. Varsinainen filminäyttelijän ura alkoi kuitenkin sattumalta, kun säveltäjäkaksikko Jule Styne ja Sammy Cahn kuulivat Dayn laulun radiossa. Sen myötä he ehdottivat Daytä toiseen naispääosaan Michael Curtizin Valtameren romanssiin (1948), johon Styne ja Cahn sävelsivät musiikin. Koekuvauksen jälkeen Curtiz otti Dayn rooliin – osittain juuri siksi, että Day tunnusti kokemattomuutensa ja osaamattomuutensa.
Curtiz oli elokuvaohjaajista kaikkein taitavimpia ja tuotteliaimpia, jonka mittavaan tuotantoon sisältyivät muun muassa Errol Flynnin ja Olivia de Havillandin (joka on yhä elossa) suurimmat hitit sekä esimerkiksi Casablanca (1942), Yankee Doodle Dandy (1942) ja Mildred Pierce (1946). Curtiz innostui uudesta tähtilöydöstään, jonka kanssa hän teki myös elokuvat Jazzityttö (1949), Lumottu laulu (1951) ja Musiikkia veressä (1950), jonka miespääosan näytellyt Kirk Douglas on hänkin yhä elossa.
Doris Day Calamity Janen (1953) kuvauksissa. Kuva: Warner Bros.
Yksi Dayn ikimuistoisimmista rooleista oli David Butlerin lännenmusikaalissa Calamity Jane (1953), vastanäyttelijänään Wild Bill Hickokin roolissa Howard Keel. Vuotta myöhemmin Day nähtiin Frank Sinatran vastanäyttelijänä Nuori mieleltään -musikaalissa ja vuonna 1955 itsensä James Cagneyn kanssa Charles Vidorin musikaalidraamassa Laulu ilman rakkautta (1955).
Dayn työtahti oli mahtava, kolmesta neljään elokuvaan vuodessa. Useat musikaalielokuvat eritoten Butlerin ja Roy Del Ruthin ohjauksessa kasvattivat Dayn suosiota, joka riitti rooleihin myös vakavammissa elokuvissa, kuten Ku Klux Klaanin merkeissä -nimisessä (1951) ajankohtaisessa tarinassa. Dayn sivuosasuoritus tässä Stuart Heislerin rikoselokuvassa oli Alfred Hitchcockin mieleen, ja Hitchcock valitsi Dayn näyttelemään naispääosaa Mies joka tiesi liikaa -elokuvassaan (1956). Kyseessä oli uudelleenfilmatisointi Hitchcockin itsensä 1930-luvulla Englannissa ohjaamasta jännitystarinasta. Uudessa versiossa amerikkalainen pariskunta lomamatkallaan Marokossa saa tiedon kansainvälisestä salaliitosta, jonka seuraava askel on jonkun merkkihenkilön salamurha Lontoossa. Miespääosan elokuvassa näytteli ohjaajan vakiotähti James Stewart.
Day lauloi Mies joka tiesi liikaa -elokuvassa Que Sera, Sera (Whatever Will Be, Will Be) -nimisen laulun, joka palkittiin Oscarilla. Siitä tuli myös jälleen yksi menestyslevy Daylle, joka jatkoi murhien parissa Andrew L. Stonen Kuolema kintereillä -jännityselokuvalla vielä saman vuoden aikana. Vuosi 1957 merkitsi paluuta musiikkikomedioitten pariin Stanley Donenin ja George Abbottin ohjaamalla Pyjamaleikillä.
Doris Day ja Clark Gable elokuvassa Opettajan lemmikki (1958). Kuva: Paramount Pictures
Yksi Dayn tähtihetkistä oli naispääosa journalismia iltakoulussa opettavana Ericana Delbert Mannin Opettajan lemmikissä (1958), jonka miespääosan Clark Gable näytteli. Gablen näyttelemä kokenut päätoimittaja päätyy puoleksi vahingossa Erican oppilaaksi, mutta ylimielisenä pilkantekona alkanut vitsi muuttuukin rakkaudeksi nuorta opettajaa kohtaan.
Daysta tuli nyt A-luokan komedianäyttelijä ja laadukkaan komedian tae. Gene Kellyn ohjaaman Lemmen tunnelissa -elokuvassa (1958) vastanäyttelijänä oli Richard Widmark ja Richard Quinen Hummeritytön (1960) vastaparina nuori Jack Lemmon, mutta varsinaiseen kultasuoneen osuttiin vasta, kun Daystä ja Rock Hudsonista tehtiin valkokankaalle pari. Michael Gordonin ohjaama Kaikki alkoi puhelimesta (1959) oli mainio moderni romanttinen komedia, jossa miehet ja naiset olivat samalla tasolla. Parhaan käsikirjoituksen Oscarilla palkittu elokuva toi Daylle hänen uransa ainoan Oscar-ehdokkuuden (edes elämäntyö-Oscarilla Dayta ei huomioitu).
Day ja Hudson näyttelivät yhdessä myös Mannin ohjaamassa komediassa Rakkaani, tule takaisin (1961) ja Norman Jewisonin komediassa Älä lähetä kukkia (1964).
Rock Hudson ja Doris Day elokuvassa Kaikki alkoi puhelimesta (1959). Kuva: Universal Pictures
Vuonna 1963 Day teki kaksi komediaa James Garnerin kanssa: Jewisonin ohjaaman Kaikki alkoi saippuasta ja Gordonin ohjaaman Sängyn kolmelle. David Niven oli Dayn vastanäyttelijänä Charles Waltersin elokuvassa Älkää syökö päivänkakkaroita (1960) ja Cary Grant teki yhden viimeisistä elokuvistaan Dayn hurmaavana miljonäärinä Mannin Minkin kosketuksessa (1962).
David Millerin Keskiyön seitissä (1960) Day teki poikkeuksellisen roolin Lontooseen muuttaneena amerikkalaisena naisena, joka joutuu ahdistelijan piinaamaksi. Vastanäyttelijänä oli Rex Harrison.
1960-luvun puoliväliin tultaessa Day oli nelikymppinen ja ura oli uhkaavasti takana päin. Daysta ja Rod Taylorista yritettiin tehdä uusi tähtipari kahdella romanttisella komedialla, Ralph Levyn Älkää häiritkö -filmillä (1965) ja Frank Tashlinin Pitsipöksyagentilla (1966). Tashlinin kanssa Day teki myös Caprice – vaarallisen oikun (1967), jossa miespääosaa näytteli nuori Richard Harris, jolle romanttinen komedia oli varsin vieras lajityyppi.
Day palasi Calamity Janen aikoihin The Ballad of Josiella (1967), nykyaikaisin maustein tehdyllä lännenkomedialla, mutta sitä elokuvaa ei enää tuotu Suomeenkaan. Ohjauksesta vastasi lajityypin veteraani, John Waynen vakio-ohjaaja Andrew V. McLaglen.
Filmiura loppui vuonna 1968 komedian merkeissä elokuviin Missä olit, kun valot sammuivat? ja Kuka on se kaveri äidin sängyssä? Samana vuonna Day aloitti viisivuotisen urakan oman televisio-ohjelmansa tähtenä. Dayllä itsellään ei ollut halua televisioon, mutta hänen hiljattain edesmennyt miehensä Martin Melcher oli tehnyt sopimuksen Dayn puolesta. Day otti pestin vastaan maksaakseen velkoja, jotka Melcher ja hänen liikekumppaninsa olivat huonoilla sijoituksilla hänelle aiheuttaneet.
Elämänsä viimeiset vuosikymmenet Day vietti poissa julkisuudesta. Day oli naimisissa neljästi, ja hänen ainoa lapsensa Terry Melcher kuoli vuonna 2004.