Kris Kristofferson, yksi lahjakkaimmista näyttelevistä laulajista, kuoli 88-vuotiaana

Isabelle Huppert ja Kris Kristofferson elokuvassa Portti ikuisuuteen (1980). Kuva: MGM/UA

Sam Peckinpahin ja Michael Ciminon merkkiteoksissa päärooleja näytellyt Kris Kristofferson kuoli kotonaan Havaijilla lauantaina 88-vuotiaana. Hän oli syntynyt Teksasissa 22. kesäkuuta 1936.

Jo ennen näyttelijän uraansa Kristofferson oli yksi nimekkäimmistä yhdysvaltalaisista lauluntekijöistä ja laulajista. Pääasiassa kantrimusiikistaan tunnettu Kristofferson kirjoitti lukuisia hittejä, joista osa tuli tunnetuksi muiden esittämänä. Roger Miller levytti Me and Bobby McGeen ensimmäisenä, mutta Janis Joplin teki kappaleen tunnetuksi. Elvis Presley levytti useita Kristoffersonin sanoituksia, muun muassa Help Me Make It Through the Night- ja For the Good Times -kappaleet. Sunday Mornin’ Comin’ Down puolestaan on parhaiten tunnettu Kristoffersonin itsensä esittämänä, vaikka sen on levyttänyt myös muun muassa Ray Price, joka lauloi levylle useita Kristoffersonin kappaleita.

Kristoffersonin kyvyt lauluntekijänä ja laulajana tulivat tarpeeseen myös hänen näyttelijän työssään. Hänen ensimmäinen elokuvaroolinsa oli pieni cameo-rooli Dennis Hopperin The Last Moviessa (1971), ja samana vuonna Kristofferson näytteli myös ensimmäisen pääosansa Bill Nortonin ohjaamassa Cisco Pikessa, jossa hän esitti useita laulujaan.

Vuonna 1973 Kristofferson näytteli lainsuojatonta Billy the Kidiä Sam Peckinpahin klassikkoelokuvassa Pat Garrett ja Billy the Kid, jonka toisessa nimiroolissa nähtiin James Coburn. Kristofferson oli mukana vain näyttelijänä – Peckinpah näki hänessä riittävästi lahjoja muihinkin rooleihin kuin vain laulaviin osiin, vaikka perinteisesti laulajia oli käytetty valkokankaalla vain musiikkipainotteisissa elokuvissa. Frank Sinatra ja Bing Crosby saivat toisinaan näyteltäväkseen lauluttomiakin rooleja, mutta Elvis Presley vain kerran.

Peckinpah otti länkkäriinsä mukaan myös Bob Dylanin, joka esitti elokuvaan tekemänsä ”tunnuskappaleen” Knockin’ On Heavens Door.

Kristoffersonin ja Peckinpahin yhteistyö jatkui cameo-roolilla elokuvassa Tuokaa Alfredo Garcian pää (1974) ja Raivopäissä (1978), jossa Kristofferson näytteli pääosaa Ali MacGraw’n rinnalla. Noiden elokuvien välissä hänellä oli miespääosa Martin Scorsesen ohjaamassa tavallisten ihmisen rakkaustarinassa Alice ei asu enää täällä (1974), jonka hienouden suomalainen yleisö ymmärsi paremmin kuin esimerkiksi ranskalaiset: elokuva sai Suomessa yli 130 000 katsojaa, melkein yhtä paljon kuin paljon väkirikkaammassa Ranskassa.

Kristofferson näytteli Scorsesen elokuvassa ranchin omistajaa, joka rakastuu kahvilassa työskentelevään Aliceen (Ellen Burstyn).

Vuonna 1976 Kris Kristoffersonilla oli miespääosa Frank Piersonin ohjaamassa jättihitissä Tähti on syttynyt, joka oli kokonaan musiikkimaailmaan siirretty uudelleenfilmatisointi jo 1930- ja 1950-luvuilla filmatusta tarinasta. Naispääosaa näytteli Barbra Streisand, joka halusi vastanäyttelijäkseen Elvis Presleyn, mutta tämän manageri esti yhteistyön toteutumisen.

Kristofferson peri roolin, joka olisi ollut ehkä liiankin lähellä totuutta Presleylle: päihdeongelmainen hiipuva laulajatähti ottaa nuoren aloittelevan naislaulajan siipiensä suojiin ja ajautuu itse yhä syvemmälle ahdinkoon samaan aikaan, kun suojatista ja rakastetusta tulee tähti.

Tähti on syttynyt tehtiin uudelleen vuonna 2018, ja silloin se oli suora uudelleenfilmatisointi nimenomaan tarinan 1970-luvun sovituksesta. Bradley Cooper ohjasi ja näytteli pääosaa Lady Gagan rinnalla.

Vuonna 1980 Kris Kristofferson näytteli pääroolin yhdessä elokuvahistorian visuaalisesti upeimmista teoksista, Michael Ciminon ohjaamassa lännenelokuvassa Portti ikuisuuteen. United Artists -studion konkurssiin ajanut katastrofaalinen tuotanto venyi ja paisui, kun rahaa meni tolkuttomat määrät suhteellisuudentajunsa menettäneen ohjaajan oikuttelujen takia, mutta jälkikin oli fantastista. Kristofferson näyttelee todellista henkilöä James Averillia, joka joutuu osaksi niin kutsuttua Johnson County Warin tapausta.

Yli kolmituntisena ensi-iltansa saanut Portti ikuisuuteen vedettiin pois levityksestä ja laskettiin uudelleen teattereihin kaksi- ja puolituntiseksi leikattuna. Arvostelut olivat murhaavia – Kauriinmetsästäjän (1978) ohjaajan uutuus sai samanlaisen täystyrmäyksen kuin David Leanin erinomainen Ryanin tytär (1970) – ja lipputulot jäivät pieniksi. Ciminon ura ei koskaan toipunut tästä, vaikka hän tekikin vielä muutamia laadukkaita elokuvia.

Portti ikuisuuteen -elokuvan täydellinen floppaaminen ei auttanut Kristoffersoninkaan uraa. Hän näytteli yhä tasaiseen tahtiin valkokankaalla ja myös televisiossa, mutta ei merkkiteoksissa. Vuosituhannen vaihteessa roolit Blade-elokuvissa tekivät Kristoffersonin kasvot tutuiksi myös nuoremmille katsojille, ja 2000-luvun alkupuolella hän näytteli varsin ahkerasti, mutta elokuvien taso laski entisestään.

Kristoffersonin liki puoli vuosisataa kestäneen elokuvauran viimeiseksi työksi jäi Ethan Hawken ohjaama Blaze (2018).