Kotimaisten elokuvien tv-sarjaversioita tulossa Elonetiin – Elämän vonkamiestä voidaan odotella jo tässä kuussa
Martti Kainulainen ja Pirjo Leppänen Elämän vonkamiehessä. Kuvakaappaus elokuvasta.
Kalle Päätalon Iijoki-romaanisarjan ensimmäiset osat kattava Elämän vonkamies (1986) oli merkittävin siihenastisista suomalaisista kaksikantatuotannoista. Valkokangaslevitykseen lasketun kaksi- ja puolituntisen elokuvan rinnalla kuvattiin huomattavasti laajempi, peräti kahdeksanosainen televisiosarjaversio, jolle tuli pituutta viitisen tuntia.
Tv-sarjaversion osti ja rahoitti MTV, joka maksoi siitä ennakkorahoituksen muodossa noin 600 000 euroa inflaatioon suhteutettuna. Suursatsauksesta huolimatta MTV esitti sarjan vain kerran, vuodenvaihteessa 1989–1990. Viimeiset kolmekymmentä vuotta Elämän vonkamiehen tv-sarjaversio on maannut varastoissa, mutta mahdollisesti jo marraskuun aikana se on taas kaiken kansan nähtävillä, kunhan KAVI saa sarjan digitoitua ja lisättyä Elonet-verkkopalveluunsa.
Teknisiä haasteita
Elämän vonkamiehen elokuvaversio on ollut jo vuoden päivät Elonetissä katsottavissa 35 mm:n negatiivista 4K-resoluutiolla digitoituna ja restauroituna digikopiona. Vastaavaa laatua on turha odottaa tv-sarjaversiolta, joka on olemassa vain ja ainoastaan alkuperäisenä videonauhamasterina. KAVI:n arkistonhoitaja Tommi Partanen uskoo, että leikattua negatiivia ei ole sarjasta koskaan ollutkaan. Enää ei ole edes leikkaamatonta filmimateriaali, ainakaan KAVI:lle talletettuna.
– Videolle siirrettyä filmiä on ollut helpompi ja halvempi editoida. Filmileikkaaminen tapahtuu kuitenkin kahdessa vaiheessa. Ensin leikkaaja tekee työkopion, jonka mukaan negaleikkaaja leikkaa itse negatiivin, Partanen selvittää.
Esimerkiksi Niskasen Päätalo-filmin tapauksessa negatiivi leikattiin elokuvateatteriversiota varten, jotta siitä voitiin teettää esityskopioita.
– Eli tv-versiota varten olisi pitänyt tehdä kameranegatiivista positiivi ja siitä uusi negatiivi tv-sarjan negaleikkausta varten. Ja esityskappaleeksi tarvittiin kuitenkin vain video, Partanen jatkaa.
Elämän vonkamiehen sarjaversiossa on muun muassa tämä koulukohtaus, jota ei ole elokuvassa.
KAVI omistaa myös neljän muun elokuvan sarjaversiot
Elämän vonkamiehen tv-sarjaversion verkkolevitysoikeudet tulivat KAVI:lle vuonna 2011 Finnkinon kanssa solmitun kaupan myötä. Se oli vain pieni osa kauppaa, joka koski kaikkiaan noin kolmen sadan pitkän elokuvan kaikkia oikeuksia – lukuun ottamatta sellaisten elokuvien tv-oikeuksia, jotka oli jo aiemmin myyty Yleisradiolle.
Elämän vonkamiehen lisäksi kauppaan kuuluivat tv-sarjaversiot Pekka Parikan Talvisodasta (1989), Edvin Laineen maalaisdraamoista Akaton mies (1983) ja Akallinen mies (1986) sekä Ere Kokkosen sotilasfarssista Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva (1990). Tv-sarjaversioiden osalta KAVI:lle siirtyi vain verkkolevitysoikeudet.
Kaikki nämä viisi elokuvaa on jo digitoitu ja tuotu Elonetiin pysyvään ilmaiseen katseluun. Tv-sarjaversiotkin ovat tulossa, mutta aikataulun suhteen ei ole mitään varmaa. Ennen koronaepidemiaa KAVI:lla oli tarkoitus ottaa työn alle Talvisodan tv-sarjaversion restaurointi, mutta sitä on nyt jouduttu lykkäämään.
– Koronan takia teemme paljon töitä etänä. Värielokuvien työstäminen toimii todella hitaasti isojen tiedostokokojen takia, joten keskitymme toistaiseksi enemmän mustavalkoisiin elokuviin. Tv-sarjojen aikataulusta en uskalla sanoa toistaiseksi mitään tämän takia, Partanen selvittää.
Elämän vonkamiehen sarjaversiosta säilyneet videonauhamasterit on verrattain nopeasti digitoitavissa. Hitaammin käy neljän muun tv-sarjan saattaminen esityskuntoon, sillä niistä on filmimateriaali säilynyt, mutta materiaali on yhdistettävä uudelleen.
– Niiden kokoaminen on tietysti aikaa vievää työtä, mutta toki tehtävissä, Partanen lupaa.
Sinisen ruudun sisällä on 1,33:1-kuvasuhdetta vastaava rajaus.
4:3 vai 16:9?
Oma seikkansa vanhojen tv-sarjaversioiden restauroinnissa on niiden kuvasuhde. Kuvauksissa kaikki pantiin purkkiin samalla 1,66:1-kuvasuhteella, jota elokuvaversiossa käytettiin. Tv-esityksiä varten kuva useimmiten rajattiin television kuvaruudun täyttävään 1,33:1-kuvasuhteeseen.
– Tv-sarjojen restauroinnissa pyrimme säilyttämään alkuperäisessä tv-esityksessä käytetyn kuvasuhteen, mutta niitä täytyy katsoa tarkkaan tapauskohtaisesti. Kuvaajien mielipiteitä on hyvä kuulla. Talvisodan osalta 1,66:1-kuvasuhde on hyvin perusteltu, koska se on aikanaan esitetty letterboxattuna, Partanen selvittää.
Akattoman miehen ja Akallisen miehen tv-sarjaversioiden materiaaleihin Partanen ei ole vielä ehtinyt perehtymään. Elämän vonkamiehen tapauksessa peli on jo menetetty, sillä se on säilynyt vain 1,33:1-kuvasuhteella eli tutummin 4:3-versiona.
Restaurointeja tehtäessä 1,33:1- tai 1,37:1-kuvasuhteella kuvattujen teosten rajaaminen laajakuvaksi ei tule kysymykseenkään.