Liki 20 vuotta vanha Joulutarina on taas elokuvateattereiden saatavilla

joulutarina2still
Joulutarinan kuvasi Mika Orasmaa pääosin 16 mm:n filmille, laajemmat kuvat otettiin 35-millisenä. 

Juha Wuolijoen ohjaama ja tuottama Joulutarina (2007) palasi joulukuun alussa Suomen elokuvateattereiden saataville tuotantoyhtiö Snapper Films Oy:n levittämänä. Marko Leinon käsikirjoittama elokuva kertoo joulupukin syntytarinan, ja sen pääosassa aikuisena joulupukkina nähdään Hannu-Pekka Björkman.

Joulutarina sai ensi-iltansa 16. marraskuuta 2007 yhdellä kotimaisen elokuvan historian suurimmista kopiomääristä, peräti 58 filmikopiolla ja lisäksi kahdella digikopiolla. Katsojia se keräsi jo saman vuoden loppuun mennessä yli 235 000, ja tähän mennessä sillä on kasassa kaikkiaan 284 379 katsojaa.

 

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).