Ohjaaja Asko Tolonen on kuollut – Renny Harlin: "Olen hänelle ikuisesti kiitollinen"

Asko Tolonen Onnenkuvien perustamisen aikaan v. 1976. Kuvasiskot.

Elokuvaohjaaja Asko Tolonen kuoli 9. heinäkuuta 82-vuotiaana. Hän oli syntynyt 6. syyskuuta 1942 Riihimäellä, jossa vietti myös lapsuutensa.

Tolonen valmistui Taideteollisuusopiston (nykyinen Aalto-yliopisto) kamerataiteen osastolta vuonna 1966 ja oli jo samaan aikaan töissä Suomi-Filmin mainoselokuvaosastolla. Suomi-Filmissä hän sai myös mahdollisuuden ohjata yhden episodin neljästä itsenäisestä osasta koostettuun koko illan elokuvaan Tunteita (1965). Minibudjetilla tuotetun elokuvan muiden episodien ohjauksesta vastasivat Kalevi Korte, Jaakko Talaskivi ja Leena Salokangas. Kaikki olivat nuoria, kokemattomia ohjaajia, eikä heistä Tolosen lisäksi yksikään päässyt koskaan tekemään pitkää valkokangaselokuvaa. Näin kävi myös Tolosen kanssa samaan aikaan kamerataiteen osastolta valmistuneiden oppilaiden kanssa.

Tolosen itsensä myös kirjoittamassa, Kristiinaksi nimetyssä episodissa seurataan nimikkohenkilöä (Kristiina Halkola), joka epäilee olevansa raskaana poikaystävälleen (Pekka Autiovuori). Päärooleja näyttelevät parikymppiset Halkola ja Autiovuori olivat uriensa alussa; molempien läpimurtotyö Käpy selän alla (1966) kuvattiin vasta yli vuosi Kristiinan jälkeen.

Tunteita sai ensi-iltansa joulun välipäivinä 1965 Riihimäen elokuvateatteri Apollossa. Ohjaajan lisäksi myös Autiovuori on kotoisin Riihimäeltä. Elokuvan episodeista selvästi eniten kiitosta sai juuri Kristiina, joka toi Autiovuorelle parhaan miespääosan Jussi-palkinnon ja oli epäilemättä suurin syy siihen, että Risto Orko palkittiin Tunteista vuoden tuottajana. Lisäksi Kristiinalle myönnettiin valtion elokuvapalkinto.

Ilta-Sanomien Yrjö Kemppi kehui Tolosen Kristiinan "vahvaa todellisuustuntuista taustaa vaistottavaa runollisuutta, kertovaa kuvilla ilmaisemisen halua, juuri sitä elementtiä joka oikeuttaa elokuvan taiteeksi". Helsingin Sanomien Paula Talaskivi piti Kristiinaa "ryhmän ylivoimaisesti valmeimpana työnä, teknillisesti muita paljon pätevämpänä, selkeästi alkujaan suunniteltuna ja myös mieluisasti toteutettuna nykypäivän romanssina". Myös Uuden Suomen Heikki Eteläpää nosti sen ylitse muiden elokuvan episodeista; hänen mielestään sitä "sopii tosiaan pitää lajissaan hallittuna ja viehättävänä, jopa omaperäisenäkin pikku filminä ja sen käsikirjoittajaohjaajaa Asko Tolosta sitä mukaa varteenotettavan lahjakkaana tulokkaana. Huomattavaa on erotukseksi muista mm. se, että Kristiina todella liittyy elämään ympärillämme."

Vuonna 1966 Asko Tolonen alkoi työskennellä mainoselokuvia tuottaneessa Filmi-Jatta Oy:ssä ja toisinaan myös sen sisaryhtiössä FJ-Filmissä. Hänen ohjaamansa tv-mainokset voittivat mm. Mainos-Oskari-, Kultainen klaffi- ja Hopeinen klaffi -palkintoja. Niistä yksi parhaimmista on Fazerin makeistehtaan Chicago-purukumin mainossarjan osa, jossa Risto Mäkelän näyttelemä gangsteri Nitti on oikeussalissa tuomarin edessä. Tuomaria näyttelee Tolonen vanhaksi maskeerattuna.

Syksyllä 1969 ja kesällä 1970 Tolonen oli ikätoverinsa Veli-Matti Saikkosen apulaisohjaajana Takiaispallossa (1970), josta kuvattiin samanaikaisesti tv-sarja ja suppeampi valkokangaselokuvaversio. Filmi-Jatan tuottama Takiaispallo oli melkoinen menestys, mutta siitä huolimatta Saikkonen ei koskaan päässyt tekemään toista valkokangaselokuvaa.  Tämä oli uransa alusta alkaen tahtonut nimenomaan elokuvantekijäksi, mutta oli alan surkean työtilanteen takia pyrkinyt ja päässyt Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalle.

Pitkien elokuvien tuotannon surkea tila jatkui läpi 1970-luvun ja vaikutti osaltaan myös Asko Tolosen uran kulkuun. Noin puoli vuotta Takiaispallon ensi-illan jälkeen hän jätti Elokuvasäätiöön anomuksen käsikirjoitusapurahasta aiheeseen, joka käsitteli "maaltapakoa, kaupunki- ja maaseutuyhteisöjen lisääntyvää erilaistumista, elämän olosuhteiden ja ihmiskontaktien välistä ristiriitaa". Tapahtumia kuvattiin maalta kaupunkiin muuttavan nuorenparin kautta. Tarkoitus oli, että Filmi-Jatta olisi tuottanut myös tämän filmin.

Elokuvasäätiö myönsi koko vuoden 1971 aikana vain kuusi käsikirjoitusapurahaa, joista yksi osui Tolosen maaltamuuttoaiheen kohdalle. Ennen kuin hän ehti nostaa koko apurahaa, kirjakauppojen hyllyille ilmestyi Hannu Ylitalon romaani Saatanan suomalainen, joka kertoo Ruotsiin työn perässä lähteneistä suomalaisista.

Tolonen ja Filmi-Jatan tuottaja Pentti Helanne päättivät yhdistää Tolosen käsikirjoituksen teemat Ylitalon romaaniin. Tolosen rinnalle elokuvan toiseksi ohjaajaksi kaavailtiin Jukka Sipilää, syystä tai toisesta.

Saatanan suomalaisen filmatisointi ei kuitenkaan koskaan toteutunut, sillä julkinen tuki ei olisi tuottajan mielestä kattanut tarpeeksi elokuvan tuotantokustannuksista. Kun riski olisi jäänyt liian suureksi, hanke kaatui keväällä 1974. Rauni Mollberg pohti tahollaan Ylitalon romaanin filmaamista, mutta ei hänkään ryhtynyt tuumasta toimeen.

Saatanan suomalaisen kaatuessa Pentti Helanteella ja Asko Tolosella oli jo uusi projekti pitkällä suunnitelmissa. Tolonen oli kirjoittanut yhdessä Takiaispallon kirjoittaneen Kerttu-Kaarina Suosalmen kanssa elokuvakäsikirjoituksen Irene Hammarin romaanista Saari (1962). Kertomuksessa nuori sairaanhoitajatar palaa lapsuuskesiensä saarelle saatuaan sieltä työpaikan. Saariston luonnon helmassa kesän auringon alla syntyy mustasukkaisuusdraama. 

Kesän mauksi nimetty elokuvan kuvaukset alkoivat juhannuksen jälkeen kesäkuussa 1975 Turun saaristossa. Kuvauksesta vastasi Markku Lehmuskallio, joka oli ensimmäistä kertaa kameran takana pitkän elokuvan kuvauksissa. Leikkaaja Juho Gartz oli saarella mukana ja raakaleikkasi työkopiota sitä mukaa kuin otoksia tuli laboratoriosta. Kuvaukset eivät sujuneet ongelmitta, sillä kustannukset ylittyivät reilusti ja tuotannon loppuun saattamiseksi Elokuvasäätiön oli kesäkuussa 1975 myönnettävä hankkeelle lisälainaa. 

Pertti Reponen kirjoitti ja Esa Helasvuo sävelsi elokuvalle nimikkokappaleen, jonka Pepe Willberg esitti. Ensi-iltaansa Kesän maku pääsi lokakuussa 1975, mutta kuten niin monet muut aikansa suomalaisista elokuvista, ei sekään tavoittanut suurta yleisöä. 

Asko Tolosen elokuvaohjaajan ura tuli ennenaikaiseen päätökseensä. Vuonna 1976 hän perusti yhdessä Kari Rimailan kanssa mainoselokuvia tuottaneen Elokuvaosakeyhtiö Onnenkuvat, joka menestyi hyvin ja on yhä olemassa, vaikka toiminta loppuikin vuonna 2014.

1980-luvun alussa Onnenkuviin pääsi töihin nuori Renny Harlin, joka hänkin oli syntynyt Riihimäellä. Tolosen ja Harlinin vanhemmat olivat sattumoisin aikanaan kohdanneet toisensa työn merkeissä, sillä Harlinin tohtori-isä joskus suoritti rutiinioperaation Tolosen äidille.

Harlin sai työnantajansa innostumaan Perintö-nimisestä elokuvakäsikirjoituksestaan. Elokuvaan ehdittiin kuvata lyhyt demotyylinen prologi, mutta Elokuvasäätiön kielteiset päätökset tuotantotukianomuksiin kaatoivat hankkeen.

– Uskon, että Askolla on nyt hyvä olla ohjaajien taivaassa lämmintä huumoriaan ja luovaa nerouttaan jakamassa muiden taiteilijoiden seurassa, Renny Harlin sanoo.

– Asko antoi minulle eväät ja inspiraation uralleni, ja olen aina yrittänyt hänen esimerkkiään ja humaanisuuttaan toteuttaa työssäni ja elämässäni. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen siitä, että minusta tuli elokuvaohjaaja ja että uskalsin toteuttaa huimimmat unelmani. Toivon läheisille rakkautta, rukouksia ja voimia tänä vaikeana aikana.

Kari Rimaila, Asko Tolonen ja vaimonsa Soile Tolonen sekä Pietu Takala, Elokuvaosakeyhtiö Onnenkuvien ydinjoukko Kuvasiskojen kuvaamana vuonna 1976.
(Kuvasiskot / Museovirasto)

Asko Tolonen 1942–2025