KAVI:n kirjasto on ollut suljettuna jo yli neljä kuukautta – kirjastonhoitaja lopetti vuodenvaihteessa

KAVI sijaitsee nykyään Elannon entisessä pääkonttorissa. Kuvassa talo sen valmistumisvuonna 1928. Kuva: Eric Sundström
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin eli KAVI:n kirjasto on ollut suljettuna jo yli neljä kuukautta. Kirjaston toiminta meni katkolle lokakuun alussa 2023, kun KAVI alkoi tehdä muuttoa uusiin tiloihinsa Elannon vanhaan pääkonttoriin. Ovet Kaikukadulla avattiin jo marraskuun lopulla, mutta kirjasto pysyy yhä suljettuna. Ainutlaatuinen leikekokoelma ja kaikki muut kirjaston palvelut ovat asiakkaiden tavoittamattomissa.
– Kirjaston muutto ja uudelleen järjestäminen ei ole valitettavasti vielä valmis, KAVI:n johtaja Riitta Vanhatalo sanoo ja kertoo muuton olevan vaativa projekti, joka vie tavallista toimistotilamuuttoa enemmän aikaa.
– Uusissa tiloissa on ilmennyt myös taloteknisiä seikkoja, joiden mukaisia korjaus- ja muutostarpeita on voitu arvioida vasta paikan päällä, ja jotka vaikuttavat kirjaston uudelleen järjestämiseen, Vanhatalo kertoo.
KAVI:n kirjastonhoitaja lopetti toimessaan vuodenvaihteessa, eikä uutta ole palkattu tai edes haettu. Vanhatalon mukaan uuden kirjastonhoitajan haku on ”valmistelussa” ja kirjaston asiakaspalvelumallikin kehitystyön alla. Jatkossa henkilökuntaan kuuluvat kirjastonhoitaja ja informaatikko.
– Tavoitteena on avata kirjaston palvelut yhtenäisesti samaan aikaan heti, kun se on mahdollista, joka tapauksessa kevään aikana, Vanhatalo lupailee.