Kaksi kaukopartioelokuvaa kehitteillä – Timo Koivusalo ja Marko Röhr valmistelevat omia hankkeitaan
Suomalaisia kaukopartiomiehiä Neuvostoliiton puolella vuonna 1942. Kuva: V. Hollming / SA-kuva
Ohjaaja-tuottaja Timo Koivusalo kertoi jo keväällä 2021 suunnittelevansa elokuvasovitusta Esa Anttalan esikoisromaanista Päämajan kaukopartio, jossa suomalaiset kaukopartiomiehet tekevät partiomatkoja muun muassa Karjalankannaksella. Koivusalon projekti on edelleen vireillä, mutta niin on myöskin tuottaja Marko Röhrin oma kaukopartioaihe, jota MRP Matila Röhr Productions Oy kehittelee.
Kaukopartio-työnimellä kulkevan elokuvan tekijöitä tai synopsista ei ole vielä kerrottu julkisuuteen.
– Elokuva perustuu erittäin laajaan fakta-aineistoon, jonka pohjalta on kirjoitettu alkuperäiskäsikirjoitus. tuottaja Marko Röhr kertoo.
– Taustana on siis sotahistoriallinen pohja, jossa on mukana kaukopartiotoimintaan liittyvää aineistoa erittäin laajasti. Tämän pohjalta on dramatisoitu tarina, joka noudattaa samalla tavalla dramatisoitua tosipohjaista kerrontaa kuin aikaisemmin tuottamani elokuvat Talvisota ja Rukajärven tie.
Röhrin mukaan elokuvan käsikirjoitus on yhä työn alla, mutta hanke on jo pitkällä. Parhaillaan MRP Matila Röhr Productions tuottaa Klaus Härön ohjaamaa suurelokuvaa Ei koskaan yksin, joka sekin on tosipohjainen suurelokuva. Härön elokuvan päähenkilö on helsinkiläinen liikemies Abraham Stiller – elokuvaohjaaja Mauritz Stillerin veli – joka yritti vuonna 1942 estää kahdeksan juutalaispakolaisen luovutuksen Suomesta Saksaan.
Timo Koivusalo on puolestaan käsitellyt sota-aihetta jo Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogian kaksiosaisessa filmatisoinnissaan. Yhteensä yli 4,2 miljoonaa euroa – nykyrahassa yli 5,3 miljoonaa – maksaneet Pohjantähti-elokuvat saivat ensi-iltansa vuosina 2009 ja 2010. Yhteensä ne keräsivät vain noin 235 000 katsojaa.
Vuonna 2012 Koivusalo suunnitteli Viimeinen aamu -nimistä tosipohjaista elokuvaa neuvostopartisaanien hyökkäyksestä Savukosken Seitajärven kylään, jossa nämä murhasivat yli sata siviiliä.
Esa Anttala (syntyjään Urpo Lempiäinen, 1917–1977) kirjoitti parikymmentä sota-aiheista romaania, joista vain Hopeaa rajan takaa (1961) on filmattu. Mikko Niskasen ohjaama elokuvasovitus sai ensi-iltansa vuonna 1963.
Päämajan kaukopartiosta on otettu yksitoista painosta, viimeisin vuonna 2007.