4K UHD -arvostelu: Alfred Hitchockin Takaikkuna (1954) on yllättävä kymmenenkin katselukerran jälkeen

Jalkansa katkaissut menestyksekäs lehtivalokuvaaja Jeff (James Stewart) viettää koko helteisen kesän kerrostaloasunnossaan jalka paketissa ja pyörätuolissa istuen. Koska kyseessä on 1950-luvun elokuva, joita tehtäessä Hollywoodin pahin ja pelottavin kilpailija oli televisio, Jeffillä ei tietenkään ole televisiota ja onneksi ei, sillä nyt hänellä on aikaa katsella sisäpihan ja vastapäisen naapuritalon ikkunoiden takana tapahtuvia liikkeitä ja kuunnella, mitä rakkaat naapurit puhuvat. Paljon puhuvat ja liikkuvat.

Tarpeeksi kauan sinne tänne kyylättyään Jeff alkaa kiinnittää yhä enemmän huomiota vastapäätä asuvan kauppamatkustajan (Raymond Burr) kahden huoneen ja keittiön asuntoon, jossa rouva makaa sairaana vuoteessaan ja motkottaa miehelleen. Eräänä aamuna rouvaa ei enää näy ja Jeff on varma, että on tapahtunut murha. Sitä hän alkaa selvittää yhdessä jumalattoman kauniin ja valtavan hurmaavan tyttöystävänsä Lisa (Grace Kelly) kanssa. Lisa on ihan tavallinen vaatekaupan myyjätär, joka voi lainata maailman kalleimpia pukuja työpaikaltaan ja pitää niitä aina päivän kerrallaan. Hyvä tekosyy pukea tuollaisen valokuvaajahepun tyttöystävä tätä näyttelevän Kellyn ylhäiselle arvolle sopivasti, ja mikäpäs siinä; Grace Kellyä viehättävämpää ihmistä saa etsiä, mutta liekö löytää.

Cornell Woolrichin novelliin pohjautuva ja John Michael Hayesin kirjoittama Takaikkuna (1954) on Alfred Hitchcockin ainutlaatuisen korkeatasoisen uran hienoimpia töitä ja henkilökohtainen suosikkini. Se ei ole Vertigo – punaisen kyyneleen (1958) veroinen, mutta se on sitä nautittavampi runsaan huumorinsa ja kodikkuutensa ansiosta. Tapahtumien kuvaaminen vain ja ainoastaan Jeffin asunnossa ja asunnon suunnasta ulospäin on Hitchcockin nerokkuutta. Eihän moista ole kukaan yrittänyt sen jälkeenkään, koska tämän paremmin ei tällaista elokuvaa voi tehdä ja enää voi vain jäljitellä elokuvataiteen suurinta ohjaajaa.

Takaikkuna on vuosikymmen ja katselukerta toisensa jälkeen kainaloita kostuttavan jännittävää katseltavaa, eikä sillä ole mitään merkitystä, että tässä vaiheessa alkaa jo muistaa pienemmätkin detaljit suurista juonikuvioista puhumattakaan. Joka kerta Takaikkuna tarjoaa jotakin uutta, etenkin Jeffin ja Lisan suhteen kuvauksesta löytää aina jotain aiemmin ohi mennyttä.

Rakkauden kuvauksena Takaikkuna on mainettaan paljon suurempi: Jeffin näkökulmasta ja reaktiokuvista, pienistä virneistä ja pilkkeestä silmäkulmassa nähdään, miten hän yhä enemmän rakastuu Lisaan ja lopulta tajuaa, minkälainen typerys hän on ollut vältellessään naimisiinmenoa. Katsoja ei tietystikään voi olla kokematta samanlaisia tunteita kuin Jeff katsellessaan Lisan seikkailumieltä, huumorintajua, eleganssia ja temperamenttia. Kai niitä löytyy Jeffistäkin, mutta se tuppaa menemään ohi, sillä Grace Kelly varastaa useimmat kohtauksensa Stewartilta.

Hitchcock ja hänen kameransa rakastavat Stewartiakin enemmän Grace Kellyä, sen todistaa jo tämän ensimmäinen kuva elokuvassa, kun Jeff herää alkuillan pimeydessä ja hänen näkökulmastaan kuvataan suoraan kohti kameraa lähestyvän Kellyn kasvoja.

Huumori on Takaikkunassa jatkuvasti läsnä ja sitä on monessa muodossa. Etenkin sanaton, vivahteita havainnoiva ja arkipäiväisistä hetkistä syntyvä huumori naurattaa. Stewartin, Kellyn ja jalkapuoli-Jeffiä päivittäin hieromassa käyvän kansannaisen (Thelma Ritter) sanailu on nokkelaa ja aina yhtä hauskaa.

Takaikkunan visuaalinen maailma on juuri sitä, miksi ihminen elokuvia rakastaa. Nythän ei ole kyse realismista, vaan ilmiselvästi studiossa kuvatusta filmistä, jota ei olisi voinut oikeassa kerrostalomiljöössä toteuttaakaan. Jo yksistään elokuvassa käytetty sataprosenttinen ääni olisi ollut mahdoton saada toimimaan lokaatiossa. Toisekseen tällaisena elokuvan lavasteet palvelevat täydellisesti sen tarkoituksia. Vastapäinen talo on kuin pikkutarkka pienoismalli ja sen elämää on riemastuttava seurata Jeffin ja Lisan seurassa ja heidän vinkkelistään.

Takaikkuna on 4K-laatua parhaimmillaan, VistaVision-formaatti pitää siitä huolen. Värimaailma on erinomainen ja voi helposti uskoa sen vastaavan täsmälleen ensi-iltapäivän kopiota.