4K UHD -arvostelu: Vertigo – punainen kyynel (1958) on täydellinen elokuva

Alfred Hitchcockin ainutlaatuisen korkeatasoisen tuotannon parhaimmaksi teokseksi usein nostettu Vertigo – punainen kyynel (1958) on täydellistä elokuvataidetta. Siinä, kuten monissa muissakin ohjaajansa elokuvissa ja ylipäätään elokuvahistorian suurimmissa mestariteoksissa, yhdistyvät älykäs kerronta, monitasoinen tarina, visuaalinen loistokkuus ja viihdyttävyys. Jos elokuvan parissa ei viihdy, niin eivät ne komeat kuvat auta. Sen Hitchcock tiesi paremmin kuin kukaan muu.

Elokuva alkaa kertakaikkisen upealla prologilla, jonka unenomainen sävy pysyy läpi koko elokuvan. Prologissa etsivä Scottie (James Stewart) jahtaa rikollista San Franciscon katoilla ja on lähellä pudota kuolemaansa, mutta hänen kollegansa todella putoaa ja kuolee. Korkean paikan kammonsa riivaama Scottie irtisanoutuu ja etsii rauhallisempaa elämää, mutta sitten hänen opiskeluajoiltaan tuntema äveriäs mies pyytää häntä ottamaan selvää vaimonsa Madeleinen (Kim Novak) edesottamuksista. Madeleine katoaa välillä tuntikausiksi ja palaa poissaolevana, kuin eri ihmisenä. Scottie lupaa auttaa, mutta jo ensi näkemältä hän on Madeleinen pauloissa: kauniimpaa peroksidiblondia saa hakea, vaan ei löydä. Scott rakastuu pintaan ja haluaa auttaa Madeleinea, joka kärsii selvästikin jonkinlaisesta mielenterveyden häiriöstä.

Muutama vuosi aikaisemmin julkaistuun ranskalaiseen romaaniin pohjautuva Vertigo – punainen kyynel on elokuva pakkomielteestä, rakkaudesta, intohimosta ja seksuaalisesta vetovoimasta. Sen kaltaista saati veroista kuvausta pakkomielteestä ei ole tehty. Hitchcockin elokuva on täynnä symboliikkaa ja vertauskuvia, mitä näkyy aina näyttelijöiden asemointia myöten. Esimerkiksi elokuvan alkupuolella Scottie on niin Madeleinen pauloissa ja vietävissä, että autollakin mentäessä Madeleine istuu ratin takana, mutta elokuvan loppupuolella se on Madeleine jota viedään.

Yhden upean uransa hienoimmista roolisuorituksista tekevän James Stewartin näyttelemä Scottie käy elokuvan aikana läpi varsinaisen tunteiden vuoristoradan ja on vähällä menettää oman minuutensa. Roolisuorituksista silti mieleenpainuvampi on Kim Novakin tulkinta Madeleinesta eikä vähiten siksi, että Novak on yksi kauneimmista ja seksikkäimmistä naisista, mitä valkealla kankaalla on nähty. Novakin kautta Madeleine muuttuu yhtä kiehtovaksi ja kauniiksi ihmiseksi kuin millaisena Scottie tämän näkee, mutta Scottiesta poiketen katsoja näkee myös Madeleinen surun ja ahdingon. Yksipuolisesta molemminpuoliseksi muuttuvan ja molemmille osapuolille jatkuvaa kärsimystä aiheuttavan rakkauden kuvauksena – sellaisenakin – Vertigo on yhä vertaansa vailla.

Vertigossa on Hitchcockin elokuvaksi harvinaisen paljon maalauksellisia kuvia, etenkin Scottien ja Madeleinen matkat syksyisessä luonnossa ovat häikäisevän kauniita otoksia. VistaVision-menetelmällä kuvattu elokuva edustaa parasta mahdollista 4K-laatua, mitä 35 mm:n filmistä on mahdollista saada.