karsimysjakunniabd

ONWARD
Yhdysvallat 2020

Ohjaus: Dan Scanlon
Käsikirjoitus: Dan Scanlon, Jason Headley, Keith Bunin
Tuotanto: Kori Rae
Äänirooleissa: Tom Holland, Chris Pratt, Julia Louis-Dreyfus

1 tunti 42 minuuttia

Pixarin uusin animaatioelokuva Eteenpäin on kunnianosoitus 1980-luvun nuorisolle tehdyille seikkailuelokuville. Siinä pienen yhdysvaltalaisen kaupungin asukaskunta muodostuu olemattomista eläinlajeista; peikoista, yksisilmäisistä, lohikäärmeistä ja niin edelleen. 16-vuotias peikkopoika Ian kaipaa kuollutta isäänsä ja etsii paikkaansa maailmasta. Isoveli Barley on hurahtanut taikuuteen ja sen historiaan, uskoen kaiken aiheesta lukemansa ja on siksi paikallisten silmissä surullinen tapaus. Sitten eräänä päivänä poikien äiti antaa näille paketin, jonka isä on käskettänyt luovuttaa pojille vasta Ianin 16-vuotispäivän jälkeen. Käärössä on taikasauva, jota heilauttamalla ja loitsun lausumalla isä voi palata perheensä pariin vielä yhdeksi päiväksi. Paluu jää kuitenkin kesken ja isästä ilmantuu takaisin vain jalat. Loput saadaan, kunhan pojat löytävät taikakalun, jolla taikasauva toimii taas. Edessä on pitkä seikkailu, joka taitetaan isoveljen pakettiautossa.

Dan Scanlonin ohjaama Eteenpäin tuo hyvin nopeasti mieleen Greg Mottolan Paulin (2011), jossa Simon Peggin ja Nick Frostin veljesmäiset kaverukset matkaavat läpi Nevadan autiomaan kyydissään pikkupojaksi naamioitu avaruusolio. Scanlonin elokuvassa käytetään samaa ideaa ja liki identtistä valeasuakin yläruumiittoman isän naamioimiseksi, eivätkä yhtäläisyydet siihen jää.

Eteenpäin on monien nykypäivän suuranimaatioiden tapaan liki fotorealistinen, ainoastaan hahmot ovat selvästi animoituja. Kun vielä otetaan huomioon, minkälaiset mahdollisuudet nykyanimaatiotekniikka luo niin sanotulle kameratyöskentelylle, niin ei ole ihme, jos (kaksiulotteisen kuvan) kolmiulotteinen fotorealistinen maailma alkaa tuntua aivan aidolta. Tietysti paljon on menetetty siinä, ettei näissä elokuvissa enää näy ihmisten kädenjälki, mutta ihmisyys sentään tuntuu; Eteenpäin osoittautuu lopulta oivaltavaksi ja koskettavaksi teokseksi, jonka sentimentaalisuus resonoinee vain aikuiskatsojissa.

1tahtea1tahtea1tahtea

 

Tallennejulkaisu:
Levittäjä: Disney
Kuvasuhde: 2,39:1
Ääni: DTS-HD MA 7.1 (englanti), DD 5.1 (suomi)
Tekstitys: suomi, ym.
Ikäraja: 7

Lisämateriaali: ohjaajan kommenttiraita ja pari dokumenttia elokuvan teosta.


dvd

Ensi-illat

Perjantai 17.9.

A A

A A

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

A A A A

Lisää kotimaisia ensi-iltoja

Poikki! – toteutumattomat kotimaiset elokuvat