semikaeitapabd

THE GIRL IN THE SPIDER'S WEB
Yhdysvallat, Saksa, Ruotsi 2018

Ohjaus: Fede Alvarez
Käsikirjoitus: Fede Alvarez, Jay Basu, Steven Knight
Tuotanto: Scott Rudin, Amy Pascal, ym.
Pääosissa: Claire Foy, Sverrir Gudnason, Stephen Merchant

1 tunti 57 minuuttia

Stieg Larssonin Millennium-romaanitrilogian ensimmäisestä osasta syntyi vuonna 2009 mainio ruotsalainen jännityselokuva, joka avasi ohjaaja Niels Arden Opleville ja varsinkin päänäyttelijä Noomi Rapacelle tien Hollywoodiin. Miehet jotka vihaavat naisia -nimisen elokuvan loistava menestys Euroopan elokuvateattereissa sai tuotantoyhtiön muuttamaan jatkoksi tarkoitetut tv-sarjat elokuviksi, mutta laatu oli jo huomattavasti kehnompaa.

Vuosi 2011 toi tullessaan David Fincherin ohjaaman englanninkielisen uudelleenfilmatisoinnin Oplevin avausosasta, joka tehtiin myös eri näyttelijävoimin. Elokuvan toivottua heikompi menestys keskeytti suunnitelmat kokonaisesta trilogiasta. Larssonin kuoltua David Lagercrantz kirjoitti romaanisarjaan Se mikä ei tapa -nimisen neljännen osan, jonka filmatisointioikeudet Fincherin elokuvan tuottanut Sony omisti. Nyt jatko-osa toteutui, mutta budjettisyistä ohjaaja ja päänäyttelijät menivät jo kolmannen kerran vaihtoon.

Claire Foy on uusi Lisbeth Salander, tatuoitu, mustaan pukeutuva hakkeri ja oman elämänsä toimintasankari. Lisbeth joutuu keskelle valtiollisen tason kinastelua siitä, kenen pitäisi saada ydinaseiden hallintajärjestelmään liittyvä ohjelmisto haltuunsa. Lisbeth ei tarvitse ritarillista pelastajaa, vaan taustatukea vanhalta tutulta Mikael Blomkvistilta (Sverrir Gudnason), jonka elämä ja ura ei ole ollut entisensä Lisbethiin tutustumisen jälkeen. Lisbethillä on perässään säälimättömiä tappajia, ja menneisyyden haamutkin uhkaavat tavoittaa tämän nykyaikaisen sankari-antisankari-tyypin.

Elokuvalla ei ole sarjan aiempiin filmeihin nähden mitään uutta, erilaista tai edes mielenkiintoista tarjottavaa. Koko parituntisen kestonsa ajan paikallaan junnaavan elokuvan juonen ja toiminnan epäloogisuus ja suoranainen typeryys eivät auta tilannetta. Roolihahmotkin ovat erittäin pintapuolisia, mutta Foyn karismaattisuus tekee hänestä aina kiinnostavaa katseltavaa. Samaa ei voi sanoa Gudnasonista.

Alvarezin kerronta on nopeaa, ja hän on tehnytkin tästä jännärin sijaan toimintaelokuvan. Se toimii silloin, kun on nopeita toimintakohtauksia, mutta valtaosa elokuvasta on kuitenin kaikkea muuta ja nopeatempoinen leikkaus alkaa nopeasti ärsyttää. Eräässä sillalla tapahtuvassa toimintakohtauksessa on mukana erittäin näkyvä ja suorastaan nolo jatkuvuusvirhe, joka korostuu leikatessa eri kuvakulmien välillä. Tummasävyinen elokuva on komeaa katseltavaa muutamia erittäin vaatimattomia CGI-kuvia lukuun ottamatta. Pinnan alla vaan ei ole juuri mitään.

1tahtea1tahtea

 

LISÄMATERIAALI:

Poistettuja kohtauksia, muutamia dokumentteja ja ohjaajan kommenttiraita.

 

BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: Universal Sony
Tekstitys: suomi, ruotsi, ym.
Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
Kuva: 2,39:1
Levyjä: 1

16u

TALLENNEFORMAATIT:

dvd blu ray ultrahdlogo
kuvio kylla kuvio kylla  kuvio kylla

Osta tämä elokuva

 | 

Ensi-illat

Perjantai 16.8.

onceuponatimeinhollywoodjuliste pakomuurintakaajul

innadeyardjul

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

veeranmaaginenelamajuliste olensuomalainenjuliste tottumiskysymysjuliste marianparatiisijuliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja