Happy End (2017)

75-vuotias Michael Haneke saavutti kenties uransa suurimman yleisön Rakkaudella (2012), jonka jälkeen ehti vierähtää viisi vuotta ennen itävaltalaisohjaajan uutta teosta. Ihmisen käytöstä ja ihmisyyttä hyvin omalaatuisesti kuvaava itävaltalaisohjaaja ei petä taaskaan.

Ranskassa kuvattu, ranskankielinen ja ranskalaisista kertova Happy End on Hanekelle ominaisesti monitasoinen elokuva, joka antaa mahdollisuuden monenlaisiin tulkintoihin. Tällä kertaa kyse on perheestä, pikemminkin lähisuvusta, joka on ilmiselvää vanhan rahan sukua. Perheen patriarkka on jo reilusti yli kahdeksankymppinen Georges (Jean-Louis Trintignant), jonka elämä on muuttunut ilottomaksi ja terve vanhus toivoo nopeaa kuolemaa. Sen eteen hän on valmis tekemäänkin jotain. Nuorinta päätä edustaa Eve (Fantine Harduin), 12-vuotias esiteini, joka kuvaa kännykällään videolähetyksiä. Elokuvan alussa nähtävällä videolähetyksellä Eve tappaa sekä marsunsa että äitinsä, jälkimmäisen puolivahingossa. Tytön kauneus saattaa kuitenkin pelastaa hänet kiinnijäämiseltä, sillä miten niin prinsessamainen tyttölapsi voisi olla syyllinen sellaisiin tekoihin?

Yhtä pinnallista on suvun muukin elämä, eivätkä Laurentin perheen muutkaan jäsenet suinkaan ole onnellisia. Even isällä (Mathieu Kassovitz) on jo toinen vaimo kierroksessa ja uusi perhe, johon Eve nyt tulee osaksi. Even sisko Anne (Isabelle Huppert) puolestaan tappelee yrityksensä ja marttyyrimaisen poikansa (Franz Rogowski) kanssa.

Elokuvan loppupuolella Haneke rinnastaa Laurentin perheen ”kärsimysnäytelmää” pakolaisten kärsimyksiin, mutta se ei ole tämän elokuvan keskipisteenä eikä lähtökohtana – vaikka se on voinut olla koko elokuvaan johtanut idea. Happy End on tarina etuoikeutettua elämää eläneiden eri-ikäisten ihmisten elämästä, joka uhkaa mennä raiteiltaan pienimmänkin vastoinkäymisen edessä.

Maailma on muuttunut lyhyessä ajassa niin paljon, että jopa Michael Haneken elokuvassa sosiaalinen media on osa tarinaa ja useita kohtauksia on kerrottu näyttämällä tapahtumia kännykän tai tietokoneen ruudulla. Haneken pirullinen ja usein pirullisen osuva tapa kuvata ihmisiä ja elokuvaa toimii myös tällaisissa kuvallisissa ja kerronnallisissa ratkaisuissa.

Happy End on Hanekelle ominaisesti hyvin seesteinen ja realistinen elokuva niin kerronnaltaan, tarinaltaan, roolihahmoiltaan ja näyttelijäsuorituksiltaan kuin kuvaukseltaankin. Musiikkia ei ole lainkaan, paitsi silloin kun sitä soitetaan kohtauksen sisällä. Seesteisyydestä ja pitkistä kuvista huolimatta Happy End on sähäkästi kulkeva tarina, joka tuntuu todellista kestoaan huomattavasti lyhyemmältä. Haneken onnistuu jälleen tempaista katsoja mukaansa kokonaan.

LISÄMATERIAALI:

21-minuuttinen dokumentti elokuvan teosta, ei tekstitystä.

DVD-JULKAISU: