Lumiukko (2017)

Norjalainen dekkarikirjailija Jo Nesbø on tuottelias kynäilijä ja suosittukin, mutta ennen Lumiukkoa vain yksi hänen teoksistaan oli päätynyt valkokankaalle. Se oli Morten Tyldumin (The Imitation Game) mestariluokan saavutus Headhunters (2010), joka on uuden vuosituhannen parhaimpia rikoselokuvia: hauska, jännittävä ja elokuvallinen. Nesbøn Harry Hole -romaanisarjan päähenkilö tuli viime vuonna valkokankaille onnettomin, muttei toivottomin seurauksin.

Ruotsalaisen Tomas Alfredsonin (Pappi lukkari talonpoika vakooja) ohjaaman Lumiukon päähenkilö on alkoholisti murharyhmän etsivä Harry Hole (Michael Fassbender), joka kaipaa kipeästi uutta murhamysteeriä ratkottavakseen. Pian Harryn toive toteutuukin, kun hänet hälytetään selvittämään kadonneen perheenäidin tapausta. Siitä alkaa monimutkaisesti kerrottu, mutta naurettavan yksinkertainen murhamysteeri, joka pitäisi olla kissa ja hiiri -jahti, mutta sitä se ei ole.

Lumiukko on kävelevä klisee, mistä Nesboa voi osittain syyttää. Alkoholisoitunut murharyhmän etsivä, jolla on selvitettävänään sarjamurhaajatapaus, apunaan uusi naispari (Rebecca Ferguson), terveys reistailee ja ihmissuhteetkin ovat karilla: ero tyttöystävästä (Charlotte Gainsbourg) ja suhteet poikapuoleen kärsivät jatkuvista tahattomista ohareista. Rakenteeltaan Lumiukko muistuttaa tuoreimpia Vares-elokuvia, jossa rikos ratkeaa melkeinpä itsestään, kun sitä selvittävällä dekkarilla on muutakin tekemistä. Henkilöhahmot ovat paperinohuita ja siksikin murhamysteerin pitäisi olla hyvä ja kiinnostava, viedä huomiota pois muista heikkouksista.

Alfredson on vedonnut elokuvan sisällöllisiin ja rakenteellisiin ongelmiin liian tiukalla kuvausaikataululla. Kuulemma 10–15 %:a elokuvasta jäi kokonaan kuvaamatta. Tästä syystä elokuvassa on kohtauksia, joiden läsnäoloon ei ole mitään järkevää syytä. Leikaaja Thelma Schoonmaker on tehnyt parhaansa, mutta ei hänkään voi ihmeitä tehdä. Lumiukosta puuttuu jännitys eikä se tempaa katsojia mukaansa.

Syöpäsairauden seurauksena liki tunnistamattomaksi muuttunut Val Kilmer nähdään sivuroolissa. Kurkkusyövän takia äänensä ainakin osittain menettäneen Kilmerin repliikit on dubannut joku matalaääninen mies, jonka ääni ei muistuta lainkaan Kilmerin omaa. J. K. Simmons näyttelee paperinohueksi jäävän roolin teollisuuspohattana.

Lumiukko ei silti ole toivoton teos. Näyttelijät ovat hyviä, Norjan maisemat kauniita ja muutenkin avara ja harvaanasuttu talvinen maisema luo erinomaiset puutteet salaperäiselle murhalle. Kameratyöskentely on elävää ja leikkaus varsinkin elokuvan alussa sähäkkää

LISÄMATERIAALI:

Muutamia dokumentteja.

BLU-RAY-JULKAISU: