Tarzanin legenda (2016)

Edgar Rice Burroughs’n romaaneissaan luoma Tarzan on yksi elokuvahistorian kuuluisimmista hahmoista, joka on seikkaillut valkokankaalla 1910-luvulta lähtien. Entinen olympiauimari Johnny Weismuller teki Tarzanista maailmankuulun apinoiden kuninkaan 1930- ja 1940-luvun filmeillään, joiden menestystä on yritetty kopioida viimeiset seitsemänkymmentä vuotta ilman mainittavia tuloksia.

Nyt, kun uudella vuosituhannella valkokankaalle on saateltu uudet filmatisoinnit muun muassa Sherlock Holmesista ja Frankensteinista, on Tarzan päässyt jälleen karjumaan koko maailman elokuvateatteriverkostoon. Ikävä kyllä David Yatesin ohjaamaan Tarzanin legendaan ei ole keksitty mitään uutta eikä nykyteknologiakaan näyttäydy edustavimmillaan. Elokuvan tuottajat kuitenkin tiesivät sen, että uusi Tarzan-elokuva kiinnostaa tiettyä osaa maailman väestöstä, vaikkei filmi niin kaksinen olisikaan.

Ruotsalaisen Alexander Skarsgårdin näyttelemä John Clayton, alias Tarzan, on jo viettänyt hyvän tovin äveriään sukunsa päänä koti-Englannissa. Tarzanilla on komea pyykkilautavatsa, vaimo Janella (Margot Robbie) on omat avunsa. Kauneuden lisäksi heillä on rikkauksia, mutta ei kuitenkaan onnea: Janen keskenmeno masentaa kumpaakin. Kaipuu takaisin Afrikkaan ottaa vallan, kun Yhdysvaltain suurlähettiläs George Washington Williams (Samuel L. Jackson) kertoo Kongon räjähdysherkästä tilanteesta: aluetta hallitseva Belgian kuningas käyttää kongolaisia orjatyövoimana ja aikoo lähettää armeijansa viemään alkuasukaspäällikkö Mbongan (Djimon Honsou) alueella sijaitsevat timantit. Tarzan ja Williams eivät kuitenkaan tiedä, että Belgian kuninkaan kätyri Leon Rom (Christoph Waltz) on tehnyt Mbongan kanssa sopimuksen: Rom toimittaa Mbongalle tämän pojan tappaneen Tarzanin vastineeksi timanteista. Rom lähettää Tarzanille virallisen kutsun saapua tutustumaan Kongon alueeseen, ja luulee saavansa Tarzanin helpostikin vangikseen.

Tarzanin legendan juoni ja tarina eivät ole yhtään sen monimutkaisempia kuin Weismullerin Tarzan-filmienkään. Toiminnallisempi puoli on nostettu suureen asemaan, mutta paljon on pilattu huonoilla CGI-tehosteilla. Viidakon eläimet, varsinkin apinat, ja useat maisemakuvat ovat kuin suoraan videopelistä, kaukana uskottavista. Tarzanin legendan tekijät eivät ole 180:n miljoonan dollarin budjetillaankaan saaneet aikaiseksi samanlaisia hämmästyttävän realistisia apinoita kuin uusien Apinoiden planeetta -elokuvien tekijät. Näin ollen, kun sisällössäkään ei ole mitään erikoista, Tarzanin tarinan päivittäminen nykyaikaan on tuottanut vain pettymyksen. 

Viimeiset neljä Harry Potter -elokuvaa ohjanneella David Yatesilla on vahva kokemus suuren budjetin efektipainotteisista fantasiaseikkailuista, mikä näkyy Tarzanin legendassakin. Eläväinen kameratyöskentely luo vaikutelmaa vauhdikkuudesta, seikkailullisuudesta ja vaarallisuudestakin, mutta roolihahmot jäävät vähemmälle huomiolle. Yksiulotteisiksi jäävistä sankareista on vaikea välittää.

 
LISÄMATERIAALI:

Kolme dokumenttia elokuvan teosta.

BLU-RAY-JULKAISU: