Platoon – nuoret sotilaat (1986)

platoonbd

PLATOON
Yhdysvallat / Iso-Britannia 1986

Ohjaus: Oliver Stone
Käsikirjoitus: Oliver Stone
Tuotanto: Arnold Kopelson
Pääosissa: Tom Berenger, Willem Dafoe, Charlie Sheen

2 tuntia

Oliver Stone oli 21-vuotias, kun hän lähti vapaaehtoisena Vietnamin sotaan saamaan samanlaisia sotakokemuksia, joita hänen isällään oli toisesta ja isoisällään ensimmäisestä maailmansodasta. Stonen sotakomennus kesti alle vuoden, mutta sitä seuranneina viitenäkymmenenä vuotena hän on käsitellyt Vietnamin sotaa ja sen vaikutuksia useissa elokuvissaan.

Stone voitti Oscarin ensimmäisestä käsikirjoitustyöstään ja oli 1980-luvun puoliväliin mennessä varsin merkittävä käsikirjoittaja, mutta ohjaajana häntä ei tunnettu. Vuosi 1986 muutti kaiken, sillä tuon yhden vuoden aikana nelikymppinen Stone ohjasi kaksi kehuttua filmiä, El Salvadorin ja Platoon – nuoret sotilaat, joista jälkimmäinen sai maailmanlaajuisen yleisömenestyksen, hienot arvostelut ja toi Stonelle parhaan ohjauksen Oscarin.

Syyt siihen, miksi Platoon – nuoret sotilaat on niin kehuttu elokuva, ovat ilmeisiä. Moni elokuva oli kuvannut sodan helvettiä, mutta Platoon oli anteeksipyytelevä ja kaunistelematon kuvaus siitä, minkälaista tuhoa yhdysvaltalaissotilaat Vietnamissa tekivät siviiliväestölle. Näitä tarinoita on myös ollut kenenkään vaikea lähteä täysin valheellisiksi väittämään, kun elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja on itse Vietnamin sodan käynyt ja kertoo omista kokemuksistaan. Platoon onkin sotaelokuva, jossa sota ei ole missään vaiheessa hauskaa eikä toverihenki koskaan sellaista, jollaisena se on valkokankailla totuttu näkemään.

Platoon – nuoret sankarit seuraa nimensä mukaisesti yhtä nuorista miehistä koostuvaa joukkuetta Vietnamin viidakossa. Pääosassa on joukkueeseen täydennysmieheksi tuleva vapaaehtoinen Chris (Charlie Sheen), joka jätti opiskelupaikan ja hyvätuloiset vanhemmat taakseen osallistuakseen aikansa kuuluisimpaan taisteluun. Hän saa pian huomata, ettei häntä ole luotu viidakkoon, sotaan eikä auktoriteetista tappelevien kukkoilijoiden joukkoon. Sota on tehnyt tehtävänsä jo monen sotilaan psyykeelle, eikä Chris näe sankareita työssään, vaan pahimmillaan raiskareita ja murhamiehiä.

Mainittakoon, että Sheenin lisäksi elokuvan päätehtävissä nähdään liuta myöhemmin hyvinkin tunnetuksi tulleita nuoria näyttelijöitä: Tom Berenger, Willem Dafoe, Johnny Depp, Forest Whitaker ja Kevin Dillon. Heistä melkeinpä jokainen tekee näyttelijäsuorituksellaan suuremman vaikutuksen kuin Sheen, vaikka tällä on kuitenkin elokuvan varsinainen pääosa. Näissä rooleissa miehistä ainoana oikeana, valmiina elokuvanäyttelijänä erottuu Willem Dafoe.

Platoon – nuoret sankarit ei ole suurelokuva. Kuuden miljoonan dollarin (nykyrahassa alle 14 miljoonan) pikkubudjetilla tuotettu kuvattiin Philippiineillä, rooleihin ei otettu ensimmäistäkään tähtinäyttelijää ja lähes koko teos on sotaelokuvaksi jopa minimalistinen. Suurten taistelukohtausten ja näyttävien kuolemien (on tässä yksi sellainenkin), sankarihautajaisten ja itkevien omaisten sijaan Stone on tehnyt kertomuksen sodasta ja ihmismielestä luottaen nimenomaan ihmiskuvaukseen ja intiimiin tunnelmaan. Tämän intiimimmäksi ei taisteluitakin kuvaava sotaelokuva voi enää tulla – ja ne elokuvan taistelukohtauksetkin ovat silkkaa tuskaa ja kuolemaa, ei hienoja kamera-ajoja pitkin taistelutannerta ja juoksuhautoja sekä yhden urhon etenemistä vihollisen konekivääripesäkkeeseen. Stone ja kuvaaja Robert Richardson ovat onnistuneet työssään erinomaisesti, varsinkin sotakohtauksissa, jotka ovat heidän käsissään hallittua kaaosta.

Platoon on toteutukseltaan hyvin erilainen sotaelokuva edeltäjiinsä ja seuraajiinsakin nähden. Vastaavanlaista kylmän realistisista ja kaunistelematonta kuvausta sodankäynnistä on ollut muissakin elokuvissa: tunnetuin ja parhain esimerkki on Lewis Milestonen Länsirintamalta ei mitään uutta (1930), joka on kuitenkin lähtökohdiltaankin täysin toisenlainen filmi. Sukunimiltään samankaltaisten Stonen ja Milestonen elokuvat kuuluvat Laineen ja Mollbergin Tuntemattomien sotilaiden kanssa siihen pieneen, mutta korkeatasoiseen ryhmään sotaelokuvia, joissa sodanvastaisuus ja rakkaus ihmiseen ovat päällimmäisiä tunteita.

tahtitahtitahtitahtitahti

LISÄMATERIAALI:

Ohjaajan kommenttiraita, kapteeni Dale Dyen kommenttiraita, poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia kommentein tai ilman, useita dokumentteja, tv-spotteja ja traileri.


BLU-RAY-JULKAISU:

Julkaisija: SF Studios, uusi painos 2017
Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi
Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
Kuva: 16:9 (1.85:1)
Levyjä: 1

16

blu ray

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).