Inferno (2016) [Blu-ray]
|
INFERNO Ohjaus: Ron Howard 2 tuntia 1 minuutti |
Kirjailija Dan Brown herätti maailman huomion Da Vinci -koodillaan (2003), josta Ron Howard ohjasi kiehtovan ja erittäin viihdyttävän elokuvasovituksen vuonna 2006. Elokuvasovituksella oli tukenaan maailmankuulu romaani, Oscar-palkittu ohjaaja ja yksi sen ajan suosituimmista filmitähdistä. Elokuvasta tuli romaanin kaltainen suurmenestys, mutta jatko on ollut hapuilevaa.
Brownin neliosaisesta romaanisarjasta filmattiin ensimmäisen ja toisen osan jälkeen sen neljäs osa, Inferno (2013). Da Vinci -koodin jatko-osa Enkelit & demonit (2009) oli jo niin paljon pienempi kassamagneetti, että Infernon tuotantoon käytettiin puolet vähemmän rahaa – ja sen ansiosta se vältti tappiolle jäännin. Elokuvaa katsellessa ei tarvitse ihmetellä, jos se ei Suomessakaan saanut kuin alle kolmasosan Da Vinci -koodin yleisöstä.
Uskontojen historiaa ja symboliikkaa tutkiva professori Robert Langdon (Tom Hanks) on tällä kertaa päätynyt Italiaan. Hän herää sairaalasta lähimuistinsa menettäneenä, ampumahaava päässään ja tohtori Sienna (Felicity Jones) vierellään. Pian huonetta lähestyy aseistautunut poliisi, joka ampuu vastaan tulevan hoitajan ja aikoo seuraavaksi päästää Langdonin päiviltään. Huonokuntoinen Langdon pakenee Siennan avulla. Kun pöly laskeutuu, Langdon huomaa sotkeentuneensa jälleen yhteen salaliittoon, jonka tarkoituksena on maailman väestön raju karsiminen.
Enkeleiden & demoneiden tapaan Brownin romaanin elokuvasovituksen on laatinut David Koepp, jonka käsistä on lähtenyt naurettavia tilanteita ja suorastaan pöyristyttävän typeriä ideoita. Maailman terveysjärjestö toimii elokuvassa Interpol, potkii sisään asuntojen ovia ja huutaa ”poliisin” sijaan ”WHO!”. Sisällöllisesti Inferno on yhdistelmä katsojan älykkyyden aliarvioimista ja mahdottomien juonenkäänteiden viljelyä.
Tom Hanks ja Felicity Jones ovat valovoimaisia päänäyttelijöitä, joista jälkimmäisen kasvoihin ohjaaja ja kuvaaja Salvatore Totino ovat kaiken perusteella (ja mikä jottei) mieltyneet. Kun sisällöstä ei ole mihinkään, hieno pääpari ja niin visuaalisesti kuin tarinankerronnallisestikin kyvykäs ohjaaja pelastavat hyvin paljon. Tosin Howardkaan ei pääse tekemään parasta mahdollista jälkeä: vaatimattomalla budjetilla syntyneet visuaaliset tehosteet ovat juuri sitä, vaatimattomia. Kaiken lisäksi hän on keksinyt palkata roiston rooliin Ben Fosterin, joka ei juuri muita ole näytellytkään. Vaihtelu ei näemmä virkistä.
LISÄMATERIAALI
Poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, ohjaajan tarinoita elokuvan teosta sekä muutamia dokumentteja.
BLU-RAY-JULKAISU
Julkaisija: | Universal Sony | |
Tekstitys: | Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym. | |
Ääni: | AURO-3D | |
Kuva: | 16:9 (1.85:1) | |
Levyjä: | 1 |