Naapurit 2 (2016) [Blu-ray]

naapurit2bluray

NEIGHBORS 2: SORORITY RISING
Yhdysvallat 2016

Ohjaus: Nicholas Stoller
Käsikirjoitus: Nicholas Stoller, Andrew Jay Cohen, Brendan O’Brien, Evan Goldberg, Seth Rogen
Tuotanto: Evan Goldberg, Seth Rogen, James Weaver
Pääosissa: Seth Rogen, Zac Efron, Rose Byrne, Chloë Grace Moretz

1 tunti 32 minuuttia

Nicholas Stollerin ohjaama Naapurit (2014) ei ollut huikea, mutta se oli hyvää ajanvietettä. Samaan Stoller on yltänyt myös elokuvan jatko-osalla, ei juuri ensimmäistä osaa parempaan, mutta ei huonompaankaan. Näin ollen jatko-osaksi se on onnistunut.

Seth Rogenin ja Rose Byrnen näyttelemä nuori pariskunta on tällä kertaa saamassa jo toisen lapsen, vaikka muutaman vuoden ikäisen tyttären kasvattaminenkaan ei heiltä tahdo luonnistua. Mac ja Kelly ovat päättäneet hankkia uuden talon, jonka he ovat jo ostaneetkin, vaikka entinen koti on vielä myymättä. Talosta kiinnostunut pariskunta tekee siitä sopimuksen, joka antaa heille oikeuden tutkia taloa lähemmin seuraavan kuukauden aikana ilman, että joutuvat sitä ostamaan.

Macin ja Kellyn epäonneksi naapuritaloon, jossa aiemmin asui Teddyn (Zac Efron) johtama opiskelijalauma, muuttaa nyt Shelby (Chloë Grace Moretz) opiskelijatovereineen.  Tytöt aikovat perustaa oman sisarkuntansa, jota Teddy tulee neuvomaan juhlien järjestämisessä – ja naapurien piinaamisessa. Macin ja Kellyn on päästävä sisarkunnasta eroon saadakseen talonsa kaupaksi.

Naapurit 2 on selvä toisinto edeltäjästään. Macilla ja Kellyllä on jo yksi lapsi, mutta nyt heille on tulossa toinenkin. Naapuritalossa asuu jälleen remuavia opiskelijoita, jotka etsivät itseään – tällä kertaa tyttöjä poikien sijaan. Macin ja Kellyn ystäväpariskunta (Ike Barinholtz ja Kiersey Clemons) on edelleen samanlainen tyhmä sekopääkaksikko. Ainoa, joka on mitenkään muuttunut, on Teddy, jonka paras ystävä (Dave Franco) on mennyt naimisiin ja aloittanut aikuiselämän ilman Teddyä.

Jos Naapurit 2 on sisällöltään yhtäläinen edeltäjänsä kanssa, on se sitä myöskin toteutuksen osalta. Sen tekijäporukasta löytyy monia yhteisiä tekijöitä Rogenin aiempien elokuvien kanssa, ei ainoastaan ohjaajan, käsikirjoittajien ja tuottajien osalta, mutta myöskin kuvaaja ja leikkaajat ovat tuttuja Rogenin aiemmista elokuvista. Adamsandlermainen tapa pitää tekijäryhmä samana elokuvasta toiseen tuottaa kuitenkin Rogenin kohdalla huomattavasti parempia tuloksia.

tahtitahtitahtitahti2tahti2

 
LISÄMATERIAALI

Ohjaajan ja tuottajan kommenttiraita, poistettuja kohtauksia, pieleen menneitä ottoja sekä muutama dokumentti elokuvan teosta.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Universal Sony
  Tekstitys: Suomi, norja, tanska, ruotsi
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (2.40:1)
  Levyjä: 1

16

blu ray dvd

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).