Maniac (2012) [Blu-ray]

maniac

MANIAC
Yhdysvallat / Ranska 2012

Ohjaus: Franck Khalfoun
Käsikirjoitus: Alexandre Aja, Gregory Levasseur
Tuotanto: Alexandre Aja, William Lustig, Thomas Langmann
Pääosissa: Elijah Wood, Nora Arnezeeder, Genevieve Alexandra

1 tunti 30 minuuttia


Pornoelokuvia aiemmin ohjanneen William Lustigin Maniac (1980) on yksi kauhugenren kasariklassikoista, jonka joutuminen uudelleenfilmattavien elokuvien listalle oli vain ajan kysymys. Lainkaan ei ihmetytä, että kun se lopulta toteutui, oli elokuvaa käsikirjoittamassa ja tuottamassa Alexandre Aja, joka jo ohjasi uudet versiot Wes Cravenin The Hills Have Eyesista (1977) ja Joe Danten Piraijasta (1978).

Uuden Maniacin ohjannut Franck Khalfoun debytoi Ajan tuottamalla ja kirjoittamalla P2-kauhuelokuvalla (2007), josta ei juurikaan jäänyt kerrottavaa tuleville sukupolville. Tällä kertaa hän aloittaa uuden filminsä erittäin tyylikkäästi matkien 1980-luvun amerikkalaista genre-elokuvaa pikkutarkasti. Päähenkilö Frank (Elijah Wood), joka on lähes ohjaajansa kaima, ajelee pakettiautollaan pitkin öistä Los Angelesia ja etsii seuraavaa kaunista, hyvin hiuksistaan huolta pitävää naista tapettavaksi ja skalpeerattavaksi – eikä aina tässä järjestyksessä. Sen jälkeen hän vie päänahan hiuksineen kotiinsa, asettaa sen yhdelle monista mallinukeistaan ja kuvittelee sairaita kuvitelmiaan, joissa syystä tai toisesta kuollut äiti on yhä elossa.

Frankin sairaat toimet ja harhat selitetään sillä, että tämä pienenä poikana näki rakkaan äitinsä harrastavan seksiä eri miesten kanssa ja käyttävän huumeita. Sen sijaan, että pojasta olisi kasvanut miestenvihaaja, tuli hänestä misogynisti – loogista tai ei. Tämän kaiken tappamisen ja skalpeeraamisen keskellä Frank rakastuu nuoreen ja ystävälliseen valokuvaajattareen (Nora Arnezeder), josta saattaa tulla Frankin seuraava uhri...

Lukuun ottamatta heijastuksia peileissä, Frankin kasvoja ei nähdä elokuvassa kertaakaan, vaan kaikki tapahtumat nähdään (hyppyleikkauksineen) hänen silmin. Toteutustapa toimii hyvin elokuvan voimakkaimmassa kohtauksessa, mutta useimmiten ärsyttää epäkäytännöllisyydellään ja vieraannuttaa sen sijaan, että se tekijöiden mahdollisesti toivomalla tavalla toisi tapahtumat lähemmäksi. Tämä toteutustapa saa myös itse elokuvan tuntumaan todellista pidemmältä, sillä juoni on ohut ja toteutustapa estää minkäänlaisten välikuvien käytön. Kun kaikki nähdään päähenkilön silmin, ei ohjaajalle jää järkeenkäypää keinoa näyttää päähenkilöä tulevan uhrinsa takana tai mitään vastaavaa.

Kaikki Maniacin murhat ovat graafisia ja osa tappokohtauksista sen verran voimakkaita, että mistään väkivaltaviihteestä ei voida puhua. Nämä murhat ovat elokuvassa pääosassa, eivätkä ne ole seurauksia mistään muusta tai aloita jotakin toista tapahtumaketjua. Tästä syystä on mahdotonta ajatella elokuvan olemassaololla olevan mitään muuta syytä kuin murhilla mässäilly – ja tietenkin murhattavat ovat avuttomia naisia, yhtä miestä lukuun ottamatta, joka tämäkin sattuu olemaan homo, joskaan hänellä ei ole peukalo keskellä kämmentä ainakaan pesäpallomailaa käyttäessä.

Murha sen olla pitää, mutta jotakin muutakin olisi elokuvassa hyvä olla.

tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI

Dokumentti elokuvan teosta, traileri ja kuvagalleria.

BLU-RAY-JULKAISU

Julkaisija: VLMedia / Night Visions Distribution
Tekstitys: Suomi, ruotsi
Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
Kuva: 16:9 (2.35:1)
Levyjä: 1

18

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).