Tulivuori (1997)

tulivuori

VOLCANO
Yhdysvallat 1997

Ohjaus: Mick Jackson
Käsikirjoitus: Jerome Armstrong, Billy Ray
Tuotanto: Neal H. Moritz, Andrew Z. Davis
Pääosissa: Tommy Lee Jones, Anne Heche

1 tunti 44 minuuttia


Vuonna 1997 Hollywoodissa tehtiin kaksi purkautuvista tulivuorista kertovaa katastrofielokuvaa. Yhteistä Roger Donaldsonin Dante's Peakille ja Mick Jacksonin Tulivuorelle oli myös huono yleisömenestys.

Billy Rayn (State of Play, Nälkäpeli) ja Jerome Armstrongin käsikirjoittamassa Tulivuoressa Los Angelesin alla kaikkien tietämättä sijaitseva tulivuori alkaa purkautua ja uhkaa miljoonia ihmishenkiä. Metrotunnelien kautta maanpinnalle matkaavan laavan tielle voi tulla vain Tommy Lee Jonesin näyttelemä Mike, joka johtaa virastoa, jonka tehtävänä on suojella kaupunkia luonnonmullistuksilta. Sen sijaan, että elokuvan tapahtumapaikkana olisi edes Los Angelesin suuruinen alue, sijoittuu valtaosa elokuvasta yhdelle kadunpätkälle, missä Jonesin ja Anne Hechen näyttelemien sankareiden on yhdessä poliisien ja palomiesten kanssa taisteltava laavaa vastaan. Muutama ihmishenki menetetään, mutta lopussa kiitos seisoo – kuten aina tällaisissa elokuvissa.

Laskelmoitu, kaikkia katastrofielokuvan kliseitä ja keinoja hyödyntävä Tulivuori on jämähtänyt paikoilleen. Jonesin rooli on jälleen yksi toisinto hänen osastaan Takaa-ajetussa, eikä Heche ole tässäkään filmissä kiinnostava näyttelijä. Nuori Don Cheadle on palkattu näyttelemään Miken työkaveria, tarinan pakollista sanavalmista nörttiä, jonka pitäisi tuoda koomista vastapainoa suurelle draamalle. Elokuvan tärkein ja paras näyttelijä on laava, joka sekin on vanhentunut CGI-tekniikan kehittyessä – toisin kuin Cheadle, joka on lähes parikymmentä vuotta myöhemminkin täsmälleen samannäköinen kuin Tulivuoressa.

Ohjaaja Mick Jackson teki Steve Martinin parhaimmistoon lukeutuvan L.A. Storyn (1990) ja osui kultasuoneen Kevin Costnerin ja Whitney Houstonin tähdittämällä Bodyguardilla (1992), mutta Tulivuoren jälkeen hän on saanut töitä vain televisiosta. Aivan turhaan Jacksonista on tehty syntipukki Tulivuoren huonolle menestykselle, vaikka hän olikin vastuussa kokonaisuudesta, joka ei yksinkertaisesti toimi.

tahti2tahti2tahti2


LISÄMATERIAALI

Traileri.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: Fox-Paramount
  Tekstitys: Suomi, tanska, ruotsi, norja
  Ääni: Dolby Digital 5.1
  Kuva: 16:9 (1.78:1)
  Levyjä: 1

12

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).