Päämies (1994) [Blu-ray]

THE CLIENT
Yhdysvallat 1994

Ohjaus: Joel Schumacher
Käsikirjoitus: Akiva Goldsman, Robert Getchell
Tuotanto: Arnon Milchan, Steven Reuther
Pääosissa: Brad Renfro, Susan Sarandon, Tommy Lee Jones

1 tunti 59 minuuttia

Pukusuunnittelijana elokuvauransa aloittaneesta Joel Schumacherista tuli jostakin syystä myöhemmin käsikirjoittaja ja sittemmin kaupallisesti varsin menestynyt ohjaaja. Päämiehen kuvaukset aloittaessaan hän oli jo tehnyt uransa parhaimman elokuvan, Rankan päivän (1990), jonka jälkeen valmistuneista ohjaustöistä Päämies on yksi parhaimmista.

John Grishamin
romaaneista oli edellisvuonna filmattu kaksi menestyselokuvaa, Firma ja Pelikaanimuistio, joita seurasivat Schumacherin ohjaamat Päämies ja On aika tappaa (1996). Päämies on nimensä mukaisesti oikeussalidraama, jossa yksitoistavuotias poika Mark (Brad Renfro) ja hänen pikkuveljensä sekaantuvat erään lakimiehen itsemurhaan. Asuntovaunussa yhdessä kouluttamattoman teiniäitinsä (Mary-Louise Parker) kanssa asuvat pojat ovat lähteneet läheiseen metsään tupakalle. Sinne saapuu kalliissa autossa lihava lakimies, joka yrittää tehdä itsemurhan hengittämällä autonsa pakokaasua. Yrittäessään estää miehen aikeet, Mark paljastuu ja on vähällä päästä hengestään. Ennen itsemurhaansa mies ehtii kertoa Markille, mihin murhatun senaattorin ruumis on kätketty.

Päästyään pakoon Mark soittaa paikalle poliisit, jotka ottavat pojan mukaansa. Tietoisena siitä, että totuuden kertominen mafian kanssa veljeilleen miehen sanomisista voisi olla hänelle ja perheelleen vahingollista, hän vaikenee ja etsii itselleen asianajajan (Susan Sarandon). Narsistinen piirisyyttäjä (Tommy Lee Jones) saapuu kaupunkiin kuulustelemaan poikaa saadakseen senaattorin murhasta epäillyn mafiamiehen oikeuden eteen, mutta tehtävä ei ole niin helppo. Lopulta Mark päättääkin itse selvittää asian asianajajansa kanssa.

Mikään lastenelokuva Päämies ei ole, vaan kertomus kouluttamattomista, erittäin huonosti palkattuja hanttitöitä tekevistä teiniäideistä ja näiden yhtä masentavan tulevaisuuden saavista lapsista, joille suuri tragedia saattaa osoittautua ainoaksi oikotieksi onneen. Sittemmin itsensä huumeilla tappaneen Renfro oli vakuuttava nuori näyttelijä, jonka yhteistyö Sarandonin kanssa on kiinnostavampaa katseltavaa kuin Mary-Louise Parkerin tai jopa Tommy Lee Jonesin roolisuoritukset. Tommy Lee Jones oli edellisenä vuonna näytellyt Oscarin arvoisesti Takaa-ajetussa, jonka kaltaisen roolin hän tässä nyt toistaa. Paljon näyteltävää hänellä ei tosin ole.

Schumacherin käsissä Akiva Goldsmanin käsikirjoittama tarina kulkee erittäin hyvin, eikä itse filmistä puutu jännitystä, vaikka juoni ei kovin kaksinen olekaan. Henkilöhahmot ovatkin tällä kertaa tarinaa tärkeämpiä.


LISÄMATERIAALI

Elokuvan pohjalta tehdyn televisiosarjan pilottijakso ja elokuvan traileri. Ei suomenkielistä tekstitystä.

BLU-RAY-JULKAISU


Julkaisija:
Warner Bros.

Tekstitys:
Suomi, norja, tanska, ruotsi, ym.

Ääni:
DTS-HD Master Audio 2.0

Kuva:
16:9 (2.40:1)

Levyjä:
1

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).