4K UHD -arvostelu: A Complete Unknown (2024) on aitoa elokuvaa

Ennen ajautumistaan vähäpätöisten sarjakuvafilmatisointien maailmaan James Mangold ehti ohjata useamman hyvän draamaelokuvan, joista Johnny Cashin elämäkertaelokuva Walk the Line (2005) on kaikkein onnistunein. Ylipäätään se on parhaimpia muusikoista tehtyjä elämäkertaelokuvia.

Nyt Mangold on tehnyt Walk the Linen veroisen elokuvan Bob Dylanista, jota näyttelevä Timothée Chalamet vetää roolinsa hyvin, mutta ennen kaikkea matkii hämmästyttävän hyvin Dylanin laulutapaa ja -ääntä. Tekniikka oli apuna sikäli, että elokuvantekijät saivat levy-yhtiöltä tarkat tiedot 1960-luvun studionauhoituksissa käytetyistä mikrofoneista ja käyttivät niitä elokuvan laulujen nauhoittamisessa. Lauluja ei myöskään purkitettu studiossa, vaan elävänä kuvauspaikalla.

Lauluja A Complete Unknownissa riittääkin. Se ei ole Bob Dylanin eli Robert Zimmermanin tarina sillä tavalla kuin Walk the Line oli Cashin tarinaa, sillä A Comlete Unknown kuvaa päähenkilöään kaikkien muiden kuin tämän omin silmin. Dylan on mukana jokaisessa kohtauksessa, mutta näkökulma ei ole hänen. Pitkin elokuvaa näkijä ja kokija vaihtuu: joskus se on tyttöystävä (Elle Fanning), joskus Joan Baez (Monica Barbaro), usein vanhemman polven folk-laulaja Pete Seeger (Edward Norton reilun maskin takana) ja joskus, elokuvan parhaimpina hetkinä, kuolinvuoteellaan makaava Woody Guthrie (Scoot McNairy).

Mangold ei kuvaa elokuvassaan lainkaan Dylanin lapsuutta eikä vanhuutta, vaan se keskittyy 1960-luvun alkupuoleen, läpimurtoon sekä siirtymisestä akustisesta folkista sähköinstrumenttien pariin. Elokuva ei myöskään kerro siitä, mistä ja miten Dylanin laulut syntyivät, mikä on ehkä hyväkin, ellei varmaa tietoa ole. Vaikka ulkokuori olisi kuinka tyyni ja väritön, saattaa sisällä olla voimakasta elämää, eikä taiteilijan luovaa ajattelutyötä voi muutenkaan kovin helposti kuvata elokuvassa.

A Complete Unknownin visuaalinen toteutus on puhdasta elokuvaa. Kuvaus on kokonaisuudessaan digitaalista, mutta rakeista ja filmiä jäljittelevää. Vaikutelma ei ole keinotekoinen vaan ajankuvaan sopiva ja – kuten sanottua – elokuvallinen. Tummia sävyjä hyödyntävä värimaailma saa vastapainoa monista ulkokuvista, joissa on käytetty visuaalisia tehosteita saumattomasti aitojen lavasteiden ja rekvisiitan kanssa. Ehkä muutamat kaupungilla tapahtuvista ulkokuvista on kuvattu ulkoilmalavasteissa.

Yhtä lailla kuin Walk the Line, myös A Complete Unknown näyttää, että laulajista ja lauluntekijöistä voi tehdä voimakkaita ja komeita elokuvia. Siinä ei ole turvauduttu tarpeettomaan sepitykseen, kuten vaikkapa Baz Luhrmannin Elviksessä (2020) ja Bryan Singerin Bohemian Rhapsodyssa (2018), joiden ansiot ovat muutenkin vähäisiä James Mangoldin elokuvan rinnalla, olkoon paikoitellen miten hyvää viihdettä tahansa. Nimittäin A Complete Unknown on sentään aito elokuva.

Toki oikeasti eläneistä muusikoista voi tehdä erittäin hyvän elokuvan pelkällä sepitykselläkin, minkä Hal Ashby todisti aiemmin mainitun Woody Guthrien "elämäkertaelokuvalla" Tämä maa on minun (1976). Se vasta onkin aitoa elokuvaa.

Vähintään 4K-tasoisena kuvattu ja masteroitu A Complete Unknown näyttää 4K UHD -tallenteella erittäin komealta. Suoratoistopalvelut ovat tummasävyisten elokuvien vihollisia, sillä niissä bittivirta on alhainen ja kuva tiukasti pakattua.