Blu-ray-arvostelu: Trap (2024) on hölmö ja myötähäpeää herättävä katselukokemus

Teinipoppari järjestää konsertin jääkiekkohallissa. Cooper (Josh Hartnett) saapuu paikalle teini-ikäisen tyttärensä (Ariel Donoghue) kanssa ja huomaa, että paikka kuhisee poliiseja. Käy ilmi, että FBI ja poliisi ovat yleisön sisään laskemisen jälkeen sulkeneet kaikki hallin uloskäynnit, sillä he uskovat kaupunkia terrorisoivan sarjamurhaajan olevan yleisössä. FBI:lla on tiedossa epäillystä vain erilaisia tuntomerkkejä, ei nimeä tai kasvoja. Cooper on heidän etsimänsä mies. Hän päättää paeta keinolla millä hyvänsä.

Trap on helppo tunnistaa M. Night Shyamalanin elokuvaksi. Siinä on kiinnostava lähtökohta, josta ei saada lopulta mitään irti. Kaikki on falskia ja imelyydessään oksettavaa, suorastaan tahattoman koomista amerikkalaisten arvojen ylistystä. Elokuvassa on loputtoman monta loppua, eikä siinä ole juuri sijaa logiikalle. Lisäksi Shyamalanilla on erikoinen käsitys siitä, mikä on jännittävää tai pelottavaa.

Shyamalanin keskeinen innoittaja on ollut Jonathan Demmen Uhrilampaat (1991), jonka tehokkuuden ”salaisuuksia” on tapa kuvata näyttelijöitä puhumassa kohti kameraa, ikään kuin he katsoisivat suoraan katsojan silmiin. Nyt Shyamalan on käyttänyt samaa tapaa Trapissa, mutta ilman vastaavaa tehoa.

Ainoa syy Trapin olemassaoloon on nepotismi: Shyamalanin tytär on jonkin sortin teinipoppari, ja isäukko on halunnut tehdä elokuvan tyttärensä ympärille. Saleka Night Shyamalanin näyttelemä poppari ei ole mukana vain konserttiosuuksissa, vaan myöhemmin myös keskeisessä roolissa elokuvan muissakin tapahtumissa. Koko ajan tuntuu siltä kuin katsoisi koulunäytelmää, johon opettaja on ottanut lapsensa keskeiseen rooliin vähät välittämättä siitä, ettei tällä ole siihen tarvittavia lahjoja.

Nepotismi ei ole Shyamalanille vierasta, sillä tänä vuonna hän tuotti toisen tyttärensä ohjaaman, laajan valkokangaslevityksen saaneen The Watchersin. Ishana Shyamalanin aiempi kokemus ohjaamisesta rajoittui kuuteen jaksoon televisiosarjasta, jonka hänen isänsä tuotti.

Trap on vielä huonompi elokuva kuin Shyamalanin paljon parjatut The Happening (2008) ja Lady in the Water (2006), mutta on siinä sentään Josh Hartnett. 1990-luvun teinityttöjen sankari on nyt viittäkymmentä lähestyvä mies, ja häneen on tullut karismaa.