4K UHD -arvostelu: Oppenheimer (2023) on kuvaus nerosta ja ihmisen typeryydestä

Kukapa olisi uskonut, että atomipommin keksijästä kertova kolmituntinen draamaelokuva kerää 2020-luvulla Suomen elokuvateattereihin liki 400 000 katsojaa? Oppenheimerin menestys osoittaa, että hyvä aihe ja taitava markkinointi tekevät yhä tehtävänsä, mutta tuskinpa se olisi saanut yhtä suurta suosiota, jos kyseessä olisi perinteisempään tyyliin toteutettu draamaelokuva.

Christopher Nolan on koostanut massiivisen pitkän elokuvansa hyvin lyhyistä kohtauksista ja kuvista, joissa musiikki soi taustalla melkein jatkuvasti. Meno on niin hurjaa, että on vaikea huomata elokuvan kertovan useamman vuoden ajanjaksosta. Rytmi varmasti miellyttää niitä, jotka ovat pilanneet keskittymiskykynsä televisiosarjoja tuijottamalla. Kyseessä on melkeinpä samanlainen rytminmuutos tavalliseen draamaan nähden kuin Guy Ritchien Sherlock Holmesissa (2009) oli verrattuna mestarietsivän aiempiin seikkailuihin, mutta vauhdikkuus sopikin kepeään jännäriin kuin nyrkki silmään. Oppenheimer ei kuitenkaan ole kepeä vaan suorastaan synkkämielinen elokuva.

Oppenheimer ottaa elämäkerralliseksi elokuvaksi varsin vähän taiteellisia vapauksia faktojen suhteen. Nolan on onnistunut rakentamaan pitkälle aikavälille sijoittuvasta ja poukkoilevasta tositapahtumien sarjasta suoraviivaisen ja helposti seurattavan elokuvan. Elokuvantekijöiden käsityön tekemisen into tarttuu katsojaan, ja hurja meno saa tuntemaan kuin olisi mukana suuren keksinnön syntymässä.

Pääroolissa nähdään yleensä sivuosia näyttelevä Cillian Murphy, jolla tuskin on suurten elokuvatähtien pakottavaa tarvetta tuoda hahmoihinsa sankarin piirteitä. Ainakin hänen Oppenheimerissaan on aitoa syvyyttä. Mies tietää vastuunsa ja tuntee raskaasti keksintönsä katastrofaaliset seuraukset. Siinä onkin kenties Oppenheimerin hienoin puoli: hyvin harvassa Hollywood-elokuvassa katsotaan maailmaa ja ihmisen typeryyttä yhtä rehellisin silmin kuin tässä. Oppenheimer on tahtomattaankin ajankohtainen varoitus siitä, mitä seuraa, jos ydinaseisiin tartutaan.

Perinteisen elokuvanteon ystävänä Christopher Nolan on kuvannut Oppenheimerin mahdollisimman pitkälle ilman digitehosteita. Atomipommin räjäytyskoe on sekin toteutettu perinteisin menetelmin. Monin paikoin Oppenheimer onkin enemmän teknisesti ja visuaalisesti näyttävä elokuva kuin tunteita herättävää draamaa. Samasta aiheesta perinteistä draamaa kaipaava voi kääntyä Roland Joffén ohjaustyön Salaisuuksien varjossa (1989) puoleen.

Nolan on elokuvateatterikokemuksen ja fyysisten tallenteiden puolestapuhuja, joten Oppenheimerin 4K UHD- ja Blu-ray-tallenteilta uskaltaa odottaa vain parasta. Sitä ne myös tarjoavat: IMAX-formaatissa eli 65 mm:n filmille kokonaisuudessaan kuvatun elokuvan kuvanlaatu on upea.