Blu-ray-arvostelu: Walter Hillin Soturit (1979) on tyyliä vailla sisältöä

Walter Hillin kolmas ohjaustyö Soturit (1979) on epäilemättä ollut esikuvana sekä John Carpenterin klassikolle Pako New Yorkista (1981) että Michael Winnerin Väkivallan vihollinen 3:lle (1985). Hillin elokuva puolestaan ammensi jonkin verran Winnerin ensimmäisestä Väkivallan vihollisesta (1974).

Sol Yurickin suomentamattomaan romaaniin pohjautuva Soturit – joka aikanaan kiellettiin Suomessa raaistavana ja jäi ilman täkäläistä teatterilevitystä – sijoittuu eräänlaiseen oman aikansa vaihtoehtotodellisuuteen, jossa nihilismi ja anarkia vallitsevat New Yorkin likaisilla kaduilla ja kujilla. Katujengit taistelevat keskenään, ja yksi ryhmä lavastaa toisen syylliseksi kolmannen jengin johtajan salamurhaan. Syyttömän jengin jäsenet yrittävät murhanhimoiset vierasjengiläiset ja virkavalta perässään kulkea jalan ja metrolla New Yorkin yhdeltä laidalta toiselle. Yön pimeydessä on monta vaaksaa vaaraa ja useampi virsta väärääkin.

Soturien juoni on yksinkertainen eikä tarinaa ole juurikaan. Mukana on tosin "pakollinen" romanttinen sivujuonne Michael Beckin näyttelemän jengiläisen ja ystävää kaipaavan nuoren naisen (Deborah Van Valkenburgh elokuvan piristyksenä). Muuten kaikki on tyylistä kiinni.

Walter Hill on elokuvantekijänä yhtä lahjakas kuin epätasainenkin. Temaattisesti Sotureissa on yhtäläisyyksiä hänen kahteen edelliseen elokuvaansa – Haastajaan (1975), Charles Bronsonin tähdittämään epookkiin nyrkkeilevästä kulkurista, ja moderniin ja urbaaniin rikoselokuvaan Keikkakuski (1976) – mutta Soturit on niitä pelkistetympi sekä utopistinen ja sarjakuvamainen. Huumoria ei ole tai ainakaan se ei huvita. Nämä ovat suuria puutteita muuten ilahduttavan suoraviivaisessa ja itselleen rehellisessä toimintaelokuvassa.

Director’s Cut -versio, joka eroaa alkuperäisestä siten, että mukana on prologi ja kohtauksien ylimenoissa on käytetty sarjakuvamaista kuvitusta. Molemmat näyttävät oman aikansa, 2000-luvun alkupuolen, tuotoksilta ja turhaan rikkovat kokonaisuutta.

Blu-ray-tallenne on ilmeisesti tehty jostakin vanhemmasta masterista: raetta on mutta vain vähän, kuva on selvästi DVD:tä tarkempi mutta ei säväytä tarkkuudellaan. Värit sen sijaan ovat mainiot.