Vihreää kultaa amerikkalaiseen tapaan – arvostelussa Blu-rayllä julkaistu Metsäjätti (2020)

Yhteiskunnallinen elokuva on Suomessa tarkoittanut eri vuosikymmeninä eri asioita. Ennen 1960-lukua tehdyissä kotimaisissa elokuvissa yhteiskunnallisuus oli sitä, että kriitikin ja epäkohtiin puuttumisen sijaan vallallaan olevia hyviä arvoja korostettiin. 1960-luvun puolella yhteiskunnallisissa elokuvissa helsinkiläiset joivat, naivat ja polttivat tupakkaa samalla, kun he kritisoivat kaikkea tekemättä itse mitään asioiden parantamiseksi.

1970-luvulla suomalaisissa yhteiskunnallisissa elokuvissa oltiin viimeisiä selkärankaisia kansalaisia ja rakennettiin omakotitalo viimeisillä voimilla tai asuttiin autossa, jotta yritystoiminta saatiin käyntiin ennen vääjäämätöntä konkurssia. Taaskaan ei tehty mitään valtakunnallisella tasolla eikä yhteiskunta tiennyt näiden yksilöiden kärsimyksistä. Hyvä marttyyrikuolema meni hukkaan.

Näitä toisinaan ansiokkaitakin, mutta lähes aina ikäviä saarnoja ei kukaan viitsinyt mennä katsomaan. Sitten 1980-luvun puolella nuoremmat tekijät alkoivat naamioida yhteiskuntakritiikkisiä elokuviaan komedioiksi ja yleisöä alkoi löytyä. Katsojan viihtyminen on tärkeää myös Metsäjätille, Miika Nousiaisen romaaniin pohjautuvalle yhteiskuntakriittiselle draamakomedialle, joka on enemmän capraa kuin kafkaa.

Metsäjätti on häpeilemättä oma itsensä: yhteiskunnan koventuneille arvoille osoitettu vihainen yleisönosastokirjoitus. Pääosassa on kolmi–nelikymppinen Pasi (Jussi Vatanen), joka on alkanut edetä urallaan ja päässyt hengittämään samaa ilmaa Metsäjätti-nimisen suuren pörssiyhtiön johtoryhmän kanssa. Pasi saa luvan osoittaa taitonsa ja kanttinsa lähtemällä entiselle kotipaikkakunnalleen pohjoisen perukoille selvittämään, miten sikäläinen paperitehdas saataisiin entistäkin kannattavammaksi. Irtisanomisilta tuskin vältytään ja sen Pasi tietää yhtä hyvin kuin tehtaan merkityksen: kyläpahanen pysyy elinkelpoisena niin kauan kuin tehtaan piipusta nousee savua.

Pasi on paennut kotiseutujaan ja nuoruusmuistojaan koko ikänsä. Tuttuihin maisemiin palatessa häntä odottavat vanhat lapsuusajan kaverit, jotka ovat kaikki paperitehtaalla töissä. Erityisen hyvä ja läheinen kaveri oli Janne (Hannes Suominen), joka tykkää syödä pakasteranskalaisia, kuunnella heviä liian kovalla – ja työstään. Pasi saa huomata, ettei hän enää itse asiassa nauti tai pidä juuri mistään. Lapsuusmuistojen kanssa Pasi on tukahduttanut oman persoonansa, joka pitäisi löytää viimeistään nyt, kun ensimmäinen lapsi on syntymäisillään.

Ville Jankerin ohjaaman ja käsikirjoittaman Metsäjätin tarina ja juoni ovat tuttuja lukuisista yhdysvaltalaisista elokuvista, joissa menestystä janonnut mies joutuu lopulta valitsemaan sielunsa ja menestyksen välillä. Amerikkalaiselokuvien sentimentaalisuuden ihannoinnin huippu saavutetaan, kun Pasi menee hautausmaalle puhumaan hautakivelle. Toisen kohtauksen merkitys muuttuu, kun roolihahmo esittää osanottonsa kaverilleen toteamalla olevansa pahoillaan – hänkö sen kuoleman aiheutti vai onko käsikirjoittajalta mennyt englantilaisten ja suomalaisten surunvalittelut sekaisin? Pohjoisessa sentään vielä puhutaan oikeaa suomea.

Metsäjätin yhteiskuntakriittinen sanoma ei aiheuttane vastalauseita, sillä tuskin kukaan on eri mieltä, kaikkein moraalittomimpia ihmisiä lukuun ottamatta. Miika Nousiaisen kirja elokuvan lähdemateriaalina nousee esiin Santeri Kinnusen mainiosti esittämän kertojaäänen kautta, mutta valitettavasti kertoja on mukana vain alussa ja lopussa puhuen roolihahmoista, joilla ei ole varsinaisen tarinan kanssa mitään tekemistä. Tuntuukin siltä, että kuvauskäsikirjoituksen ja lopullisen elokuvan ero on huomattava.

Alun kertojaäänen lupaus lämpimän huumorin sävyttämästä elokuvasta ei täyty, mutta on Metsäjätissä sentään huvittaviakin hetkiä. Elokuvan sanoma on tärkeä kaikesta tunteilustaan ja mustavalkoisuudestaan huolimatta. Tärkeää on myös pienten paikkakuntien ja maaltamuuttajien kuvaaminen suomalaisissa elokuvissa, vaikka "Pohjois-Suomen pikkupaikkakunta" onkin 1950-luvun tyyliin löydetty jostain aivan muualta. Visuaalisuudeltaan Metsäjätti ei jää mieleen.