joulumaadvd

JOULUMAA
Suomi 2017

Ohjaus: Inari Niemi
Käsikirjoitus: Inari Niemi
Tuotanto: Miia Haavisto / Helsinki-filmi Oy
Pääosissa: Milka Alhroth, Anna Paavilainen, Eero Ritala

1 tunti 27 minuuttia

Suomalaisillekin rakas joulu ei ole syystä tai toisesta kelvannut monenkaan suomalaisen elokuvan tapahtuma-ajaksi ja teemaksi, mutta ne harvat jouluelokuvat ovatkin yleensä sitä tunnetumpia ja pidetympiä. Inari Niemen toinen pitkä elokuva Joulumaa on nimeään myöten häpeilemätön jouluelokuva ja vieläpä hyvin suomalainen sellainen.

Viisikymppiset kaverukset Helena (Milka Ahlroth) ja Ulli (Mari Rantasila) huomaavat joulun alla viettävänsä vuoden perhekeskeisimmän juhlan yksinään. Helenan tytär on jo aikuinen ja elää omaa elämäänsä, aviomies (Tommi Korpela) on lähtenyt uuden naisen matkaan ja perheensä vuoksi haaveet omasta urastaan hylännyt Helena on yksin. Ulli puolestaan ei hylkäsi haaveet perheestä uransa vuoksi, ja yksin on hänkin. Helena ja Ulla päättävät lähteä viettämään joulua kohtuullisen matkan päähän Helsingistä pienelle maatilalle, jota kaupungista maalle muuttanut nuoripari asuu pienen tyttärensä kanssa. Tuure (Eero Ritala) on omaksunut maalaiselämän ja on vanhassa pihapiirissä kuin kotonaan, mutta Unna (Anna Paavilainen) kaipaa kaupunkiin huolettoman sinkkunaisen elämään. Unna on alkanut uskoa, ettei hänestä ole äidiksi ja maalla asujaksi.

Joulunvietto maalaismaisemassa ja vanhassa hirsitalossa on täynnä tunteenpurkauksia ja konflikteja ilman saippuasarjan piirteitä ja liiottelua. Niemi kuvaa nyt – kuten edellisessäkin elokuvassaan Kesäkavereissa (2014) – naisia, vaikka miehetkin ovat siinä läsnä. Tapahtumat kuitenkin nähdään naisten näkökulmasta ja heidän kokemuksensa ovat pääosassa. Sen ansiosta nyt kerrotaan tarina (ilman marttyyriyttä) uhrautuvaisista naisista ja näiden unelmista sekä sopeutumattomuudesta tavanomaiseen perhe-elämään, siinä missä näistä asioista on perinteisesti kerrottu miesten näkökulmasta. Joulumaassa miehet jäävät nyt hieman yksiulotteisiksi sivustakatsojiksi, kun naiset toimivat – kukin parhaansa mukaan.

Monestakin eri syystä on syytä mainita että elokuvan taiteelliset päätekijät ovat äänisuunnittelijaa ja säveltäjää lukuun ottamatta naisia. Ohjaus ja käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, lavastus, puvustus ja maskeeraus ovat naisten käsialaa, samoin elokuvan tuottajakin on nainen.

Joulumaa on yhtä lämminhenkinen ja kodikas kuin sen päähenkilöt ja tapahtumamiljöökin. Pimeä vuodenaika, pakkassää ja juhlapyhä ovat hyviä syitä sijoittaa henkilöt pääosin sisätiloihin, mikä edelleen korostaa intiimiä tunnelmaa. Niemen ja kuvaaja Sari Aaltosen kuvakerronta on konstailematonta ja nykypäivän suomalaisessa elokuvassa jopa naturalistista, kun jälkituotantovaiheessa kuvaa ei ole värimääritelty luonnottomaksi. Elokuvan selvä kohdeyleisö ovat kuitenkin nuoret ja vähän vanhemmatkin kaupunkilaiset, joista elokuva kertoo.

1tahtea1tahtea1tahtea

 

LISÄMATERIAALI:

Lyhyt dokumentti elokuvan teosta ja traileri.

 

DVD-JULKAISU:

Julkaisija: Nordisk Film
Tekstitys: Suomi heikkokuuloisille, englanti, ruotsi, norja, tanska
Ääni: Dolby Digital 5.1
Kuva: 2,35:1
Levyjä: 1

7u

TALLENNEFORMAATIT:

dvd blu ray ultrahdlogo
kuvio kylla  kuvio kylla