anselminuoriihmissusidvd

ANSELMI – NUORI IHMISSUSI
Suomi 2014

Ohjaus: Matti Pekkanen, Sami Palolampi
Käsikirjoitus: Matti Pekkanen, Sami Palolampi
Tuotanto: Mikko Soukkala / Bottomland Productions Oy
Pääosissa: Aleksi Holkko, Pauli Hanhiniemi, Sami Palolampi

1 tunti 17 minuuttia

Suomessa elokuvateollisuus on niin pientä, ettei niin sanottu independent-tuotanto voi käsittää lainkaan ammattilaistuotantoja. Niinpä täällä on totuttu tarkoittamaan independent- eli riippumattomalla tuotannolla amatöörien, harrastelijoiden, aloittelijoiden ilman julkista tukea tekemiä elokuvia.

Näiden kotimaisten indie-elokuvien suurimpia kompatuskiviä ovat olleet käsikirjoitus, dialogi ja näyttelijäsuoritukset. Käsikirjoitus tuottaa harmia myös monissa ammattilaistuotannoissa, joissa kaikki "puitteet" saattavat olla kunnossa, mutta sisältö ei. Sen sijaan suomalaisia ammattinäyttelijöitä ei voi huonoksi sanoa, mutta heitä ei saa ilmaiseksi minkäänlaiseen indie-elokuvaan.

Anselmi – nuori ihmissusi on harvinaisen onnistunut kotimainen indie-elokuva. Matti Pekkasen ja Sami Palolammen yhteisohjaus lienee syntynyt muutamalla tuhannella eurolla ja talkoohengellä, sen näyttelijät ovat kaikki valkokankaan ensikertalaisia ja ohjaaja-käsikirjoittajakaksikko sekin ensimmäistä kertaa asialla. Elokuvaan mahtuu niin hyviä, keskinkertaisia kuin huonojakin roolisuorituksia. Ikävä kyllä moni hyvä näyttelijä on jäänyt pieneen rooliin, kun taas huonomman vaikutuksen tekevä näyttelijä on päässyt suureen tehtävään päähenkilön isäksi.

Mitä taas käsikirjoituksen tasoon tulee, Anselmi ei ole poikkeus. Etelä-Pohjanmaan lakeuksille sijoittuvan filmin nykyhetki on kesässä 1988, mutta sen lisäksi elokuvassa nähdään useita takauma 1970-luvulta. Anselmi (Aleksi Holkko) on rippikoulua käyvä erilainen nuori, joka ihastuu rippileirin isoseen, Annan, ja raivaa pois tieltään kilpailijansa, Annan kollegan. Anselmilla on ankeat kotiolot: äiti on kadonnut ja isä Manu (Sami Palolampi) on tulossa hulluksi.

Lähes koko elokuvan ajan Anselmin maailma pyörii näiden kahden asian, Annan ihanuuden ja Manun hulluuden, ympärillä. Sitten hän saakin tietää olevansa ihmissusi. Ihmissusi taitaa olla myös Anselmin isä Manu, tai sitten kylän kirkkoherra (Pauli Hanhiniemi), joka ehkä saattoi Anselmin äidin raskaaksi. Yksinkertaista, mutta sekavaa.

Elokuvan nimestä huolimatta Anselmin elämä ihmissutena jää hyvin pieneen osaan. Pekkanen ja Palolampi eivät ole osanneet keskittyä tarinankerronnassa olennaiseen, mutta sen sijaan he ovat onnistuneet luomaan elokuvaansa miellyttävän tunnelman ja dialogin tekijöinäkin he ovat onnistuneet ensikertalaisiksi varsin hyvin. Tunnelman kannalta olennaisessa osassa on elokuvan visuaalinen anti, joka on vaihtelevaa, mutta kokonaisuutena harvinaisen tasokasta kotimaiselle indie-elokuvalle. Kuvauksesta vastaa ohjaaja-käsikirjoittaja Pekkanen itse. Visuaalisena tarinankertojana hänellä on lahjoja ja osaamista, mutta tarinankerronnassa riittää parannettavaa.

tahtitahtitahtitahti2tahti2

 
LISÄMATERIAALI

Poistettuja kohtauksia, dokumentti elokuvan teosta, pieleen menneitä ottoja, videoblogeja, musiikkivideoita sekä teaseri ja traileri. DVD-julkaisu, jonka eteen on nähty vaivaa.


DVD-JULKAISU

  Julkaisija: Black Lion Pictures / VLMedia
  Tekstitys: Suomi, englanti, ruotsi
  Ääni: Dolby Digital 5.1
  Kuva: 16:9
  Levyjä: 2

12

dvd