armielaa

ARMI ELÄÄ!
Suomi 2015

Ohjaus: Jörn Donner
Käsikirjoitus: Karoliina Lindgren
Tuotanto: Misha Jaari, Mark Lwoff / Bufo
Pääosissa: Minna Haapkylä, Hannu-Pekka Björkman, Laura Birn

1 tunti 25 minuuttia

Vuosina 1963–1984 Jörn Donner ohjasi niin pitkiä näytelmä- kuin dokumenttielokuviakin tasaisella tahdilla. Dirty Storyn (1984) jälkeen hän kuitenkin piti taukoa näytelmäelokuvien ohjaamisesta peräti 25 vuoden ajan, mutta odotus oli sen arvoinen; Kuulustelu (2009) oli ohjaajansa ylivoimaisesti paras elokuva, joka osoitti, että Donnerilla on jotakin sanottavaa ja vieläpä lahjakkuutta, ei vain ammattitaitoa myös elokuvaohjaajana.

Kuulustelun jälkeen seuraavaa filmiä saatiin odotella taas yli viisi vuotta. Armi elää!, alle miljoonalla eurolla tuotettu ”elämäkertaelokuva” Marimekon perustaneesta Armi Ratiasta, on ohjaajan edellisen teoksen hengenheimolainen. Siinä missä Kuulustelussa kamera ei liikkunut käytännössä minnekään kohtauksen sisällä, mutta tapahtumapaikat oli lavastettu asiaankuuluvalla tavalla, Armi elää! -filmissä Hannu-Pekka Vitikaisen kamera elää, mutta lavasteita ei ole juuri lainkaan.

Karoliina Lindgrenin käsikirjoittama elokuva tuo toteutukseltaan mieleen Lars von Trierin Dogvillen (2003). Ratian elämän käännekohdista kerrotaan teatterinäytelmän välityksellä. Minna Haapkylä ja kumppanit näyttelevät näyttelijöitä, jotka välillä näyttelevät Armi Ratiaa ja muita tarinan henkilöitä, välillä taasen käyvät tupakkatauolla keskustelemassa siitä, miten edellinen kohtaus vastaa todellisia tapahtumia. Nämä katkot, tauot, ovat silkka rasite elokuvalle, joka pääsee monta kertaa erittäin hyvään vauhtiin, joka sitten rikotaan ja koko homma joudutaan aloittamaan alusta.

Ratiaa kuvataan idearikkaana, määrätietoisena ja hieman hulluna liikenaisena, joka luo (suomalaisessa mittakaavassa) imperiumin tyhjästä. Haapkylän roolisuoritus on kaunistelematon ja voimakas. Vahvoja ovat myös monet muut näyttelijät, joista käytännössä vain Ratian aviomiestä näyttelevä Hannu-Pekka Björkman saa mainittavan määrän tilaa ja aikaa. Laura Birn, Rea Mauranen ja useat muut tutut kasvot ovat kyllä menossa mukana, mutta monesti jäävät toimettomina päähenkilöiden varjoon.

Omalaatuisen avioparin elämää värittävät rahaa ja rakkautta koskevat kimurantit pulmat, joiden ratkomista kuvataan tragikoomisesti. Sellainen koko elokuva onkin: tragikomedia, ei farssi, jollaiseksi se helposti olisi voinut lipsahtaa, ellei tekijöillä olisi ollut niin selkeää kuvaa tehtävästä filmistä.


LISÄMATERIAALI

Traileri ja teaseri.


BLU-RAY-JULKAISU

  Julkaisija: Atlantic Film / Future Film (B-Plan Distrib.)
  Tekstitys: Suomi, suomi heikkokuuloisille, englanti, ruotsi
  Ääni: DTS-HD Master Audio 5.1
  Kuva: 16:9 (1.85:1)
  Levyjä: 1

7

blu ray dvd

Osta tämä elokuva

 

Ensi-illat

Perjantai 22.3.

usjuliste luontosinfoniajuliste

puutarhajuhlatjuliste 

Lisää ensi-iltoja

Seuraavat kotimaiset:

miehiajapoikiajuliste vedenneitojuliste aiti19juliste

Lisää kotimaisia ensi-iltoja