Kuvaaja Pini Hellstedt, ohjaaja-tuottaja Aleksi Mäkelä ja näyttelijä-käsikirjoittaja-tuottaja
Timo Kahilainen. Kuva: Malla Hukkanen / Nummela Filmi

Varmoja yleisömenestyksiä ei ole, mutta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana suomalaisessa elokuvassa ei ole kovin pahasti voinut kirvestään kiveen iskeä, jos kyseessä on ollut Kummeli-elokuva tai Aleksi Mäkelän ohjaustyö. Vuosina 1995–2008 valmistuneet neljä Kummeli-elokuvaa saivat kukin keskimäärin noin 193 000 katsojaa, Mäkelän vuosien 1993–2013 aikana ohjaamien yhdentoista elokuvan katsojakeskiarvo on hieman yli 205 000 katsojaa per elokuva.

Yleisömenestyksen lisäksi näille kahdelle taholle yhteistä on myös se, että molemmilla on oma vakiintunut seuraajakuntansa. Komiikan edustajat saavat aina oman kannattajakuntansa, mutta niin on saanut myös Mäkelä, joka edustaa suomalaisessa nykyelokuvassa niitä hyvin harvoja ohjaajia, joilla on omaleimainen tyyli. Pelkästään komediaksi luokiteltavia elokuvia hän ei ole tähän mennessä tehnyt kuin pari, V2 – Jäätyneen enkelin ja Kaapparin.

Tällaiset kaksi menestystarinaa harvoin kohtaavat enää kesken matkan, jos eivät ole sitä heti alussa tehneet. Yhteistä elokuvaa Kummelit ja Mäkelä ovat suunnitelleet jo kauan. 2000-luvun alussa oli tarkoitus tehdä komediaelokuva, jonka nimi olisi Mäkelän muistikuvien mukaan ollut The Rock 'n' Roll Men. Varmuudella hän ei sitä muista, kuten eivät Kummelitkaan. Se olisi kuitenkin ollut itsenäinen elokuva, joka ei siis olisi varsinaisesti liittynyt Kummeleihin. Projekti kuitenkin kaatui nimeltämainitsemattoman kolmannen osapuolen jättäydyttyä pois.

– Puhelin soi. Olin pakoillut jo viitisentoista vuotta, minut saatiin kiinni. Näin Mäkelä kommentoi syytä siihen, miksi hän ohjaa Kummeli-elokuvan juuri nyt. Olihan hänellä toki pieni näyttelijärooli Kummeli Kultakuume -elokuvassa, joka oli Markus Selinin tuotantoa. Selinhän on tunnetusti tuottanut yhtä lukuun ottamatta kaikki Mäkelän yksitoista ohjaustyötä, myös uuden Kummelin. Sen verran muutosta tuotantokentässä on, että Kummeli V:n tuotannosta vastaa uusi Nummela Filmi Oy yhdessä Timo Kahilaisen ja Heikki Silvennoisen Porkkana Ryhmä Oy:n kanssa. Nummela Filmi on Mäkelän ja Selinin yhteinen tuotantoyhtiö, jota kautta Mäkeläkin on nyt mukana tuottamassa omia ohjaustöitään. Solar Films -yhtiön toiminta jatkuu ennallaan, joskaan Mäkelä ei ole siellä enää kuukausipalkkaisena ohjaajana.

Tänä kesänä 35 päivän aikana Kummeli V pantiin purkkiin Tampereella ja sen lähistöllä, mm. Kangasalla. Siellä on kuvattu myös aikaisempia Kummeli-elokuvia ja myöskin alkuperäiset televisiosarjat, joita nähtiin Ylen kanavilla vuodesta 1991 lähtien. Kummeli-tuotehan on ollut suuri myyntimenestys, jonka kansansuosio ei ole osoittanut merkittäviä laantumisen merkkejä, vaikka uutta sisältöä onkin syntynyt vain harvakseltaan. Televisiolle tehtyjen Kummeli-sarjojen yhteenlaskettu DVD-myynti kohosi yli 500 000 kappaleen, ja neljä elokuvaa ovat saaneet yli 770 000 katsojaa maamme elokuvateattereista. Tampereen Teatterille tehty Alivuokralainen-näytelmä meni lähes 200 000 katsojalle, joka olikin merkittävä syy siihen, että aiheesta tehtiin myös elokuva. Vuonna 2008 valmistunut filmatisointi meni kansaan erittäin hyvin, katsojia kertyi lähes 190 000, mutta moni Kummelien ystävä poistui teatterista pettyneenä. Pettynyt oli myös käsikirjoittaja-näyttelijä Kahilainen, joka antaa elokuvalle tänä päivänä yhden ”vaivais-tähden”.  Hänen mielestään käsikirjoituksesta olisi saanut tehdä useita versioita, kuvausvaiheeseen edettiin liian nopeasti.

Muutenkin Kahilaisen mukaan sellaisen farssin kuin mitä Alivuokralainen oli siirtäminen teatterilavalta elokuvaan ei nykypäivänä taida onnistua. Valkokankaalle siirrettyjen teatterifarssien perinteethän ovat Suomessa hyvin pitkät, mutta taso on harvoin ollut korkealla.

Kummeli V:sta filmattaessa tilanne on parempi. Käsikirjoitus syntyi Kahilaisen, Silvennoisen ja Heikki Vihisen yhteistyönä, eri käsikirjoitusversioita kertyi kymmenkunta. Elokuvasäätiö ja sen uusi tukineuvojakin olivat alusta alkaen myötämielisiä hankkeen suhteen. Uuden elokuvan koko työryhmä tuntuu olevan yhtä mieltä siitä, että nyt tehdään sarjan parasta osaa.

Suurimpana erona uudessa filmissä aikaisempiin on toteutustapa. Alkuperäiset Kummeli-televisiosarjat ohjannut Matti Grönberg oli täysin luonnollinen valinta ohjaamaan Kummelien ensimmäiset valkokangasseikkailut, olihan hän ryhmälle tuttu ja kaiken lisäksi kykenevä ohjaamaan komediaa. Hänellä ja käsikirjoittajilla oli kuitenkin niin vahva televisiotausta, että vaikka Kummeli Kultakuume olikin käsikirjoitukseltaan elokuvallisempi kuin sitä edeltänyt Kummeli Stories, ei sen toteutus kameratyöskentelyineen sitä ollut.

Kummelin Jackpotin ohjannut Pekka Karjalainen puolestaan on Suomen työllistetyimpiä äänimiehiä, joka on myös toisinaan ohjannut elokuvia, vaihtelevalla menestyksellä. Kummelin Jackpot oli epäilemättä hauska elokuva, kuten kaksi edeltäjäänsäkin, mutta ei kamera siinä elä siten kuin sen elokuvassa pitäisi. Tokikaan Kummeleiden huumori ei ole koskaan jäänyt toimimatta köyhän visuaalisen ilmeen takia, mutta kun taiteenlajikin on jo nimeltään elokuva, ei visuaalisuudelle voi antaa liikaa arvoa.

Yksi syy siihen, miksi Mäkelä on elokuvan ohjaksissa, on hänen taustansa elokuvaohjaajana ja visuaalisena tarinankertojana. Luottokuvaajansa Pini Hellstedtin kanssa hän muodostaa tehokkaan kaksikon, kuten Kummeli V:n tuotantokoordinaattori mainitsi allekirjoittaneelle automatkalla kohti elokuvan kuvauspaikkaa. Oltiin kuvausten loppusuoralla, edessä oli enää muutamia päiviä siihen, kun (tietysti digitaalisena) kuvattu filmi oli purkissa. Kovin pitkää keskustelua siinä ei Kahilaisen kanssa ehtinyt käydä, kun työryhmä ja näyttelijät olivat jo harjoitelleet kohtauksen ja ottaneet sen sisään pariinkin kertaan. Tämän jälkeen kuvattiin toista kohtausta parisensataa metriä edempänä. Se kesti jo kauemman, kun toimintaa ja näyttelijöitä oli moninkertainen määrä.

Kuvauksia tietysti joudutti se seikka, josta itseensä luottavan ja ammattitaitoisen elokuvaohjaajan tunnistaa: kyky leikata kuvatessa. Toisin sanoen kaikkea ei kuvata viidestätoista eri kulmasta, jotta vasta leikkausvaiheessa voisi päättää, mitä kuvakulmaa käytetään. Toki sellaisella varmistelullakin syntyy hyviä elokuvia, kuten esimerkiksi David O. Russellin viimevuotinen Unelmien pelikirja. Sillä, miten paljon kuvauspäiviä on ollut ja kuinka monta filmimetriä jonkin elokuvan tekemiseen on käytetty ei ole väliä katsojalle, eikä pidäkään olla. Elokuvien suurkuluttajat, elokuvaintoilijat sen sijaan haluavat tietää, miten filmejä tehdään ja miten eri ohjaajat työskentelevät.

Sivusta katsellessa sai Mäkelän ohjaustavasta sen kuvan, mitä odottikin. Kuvakulmat ja kuvakoot sekä muut vastaavat asiaankuuluvat seikat on tiedossa jo kuvauspaikalle mentäessä, jossa tehdään tarvittaessa ja/tai olosuhteiden pakosta pieniä muutoksia kameran sijainnin suhteen. Kohtausta harjoiteltaessa ohjaaja seisoo kuvaajan vieressä, mutta sisäänoton ajaksi siirtyy muutaman askeleen kauemmaksi pienen monitorin ääreen. Otetaanko kohtaus uusiksi vai ei, sen hän päättää ilman uusintakatseluita.

–  Mäkelän ohjaustyylissä yllätti, vaikka sen jo tiesinkin, nopeus. Kuvat valmistuvat Aleksilta ja Piniltä vauhdilla, moni muu voisi miettiä tuplaten vastaavia kuvakulmia ja -sommitelmia, Kahilainen kertoo. – Vaikka kuvat on mietitty, niitä ei ole lukittu. Näiltä ammattireiskoilta löytyy  fleksiibeliä joustoa, he kuuntelevat meitä apinoita, jos meillä on kysyttävää tai ideoita. Joskus jopa toteuttavatkin niitä. Tämä meidän ryhmä ja näyttelijät pitävät tästä tekemisen meiningistä.

Kummeli-ryhmä aikoo ottaa elokuvataustan omaavasta ohjaajastaan kaiken irti: – Mulle annetuissa  rajoissa sain tehdä melkein mitä vain, ohjaaja kertoi. Mäkelän elokuvia nähneet tietävät, että niissä on aina ollut runsaasti huumoria, hauskaa ja vähemmän hauskaa. Mäkelän ja Kummeleiden yhteistyön kiinnostavuutta lisää entisestään se, että heidän tuotteidensa huumori on hyvin samanlaista, vaikkakin Mäkelän elokuvissa enemmän alapääosastoa kuin Kummeleissa. Fyysistä komiikkaa on näissä filmeissä ollut mukana, mutta pääasiassa naurunaiheina ovat epätavalliset ihmiset ja se, miten muut tulevat heidän kanssaan toimeen. Yhteydet todellisuuteen on heidän vitseistään aina ollut helppo nähdä.

Toki molemmat tahot ovat myös menestyselokuvan tarpeessa, ainakin sivullisen silmin. Kahilaisen ja kumppaneiden tekemä koko perheen elokuva Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri (2011) sai  noin 47 500 katsojaa, ja Mäkelän kaksi viimeisintä ohjausta jäivät katsojalukemissa lähelle tuota samaa. Mäkelän Kotirauhan heikkoa menestystä tosin voi yrittää selitellä kahdella seikalla. Se oli ohjaajan aikaisempaa tuotantoa vakavamielisempi filmi, joka saattoi pitää Mäkelän kevyempään linjaan tottuneet katsojat poissa ja toisaalta ohjaajan nimen takia vieroksuttaa myös niitä, jotka välittävät enemmän nimenomaan vakavista elokuvista. Toinen on se kylmä fakta, että liian ajankohtaiset, vahvasti koko kansaa koskettavaa todellisuutta kuvaavat elokuvat eivät ainakaan Suomessa tahdo mennä kaupaksi.

Kotirauhan myötä nähtiin vihdoinkin Mäkelältä se vakava elokuva, jota häneltä oli jo kauan odotettu. Tämänvuotisen Kaapparin myötä hän kuitenkin jo palasi takaisin komedian pariin – ja hyvä niin. Suomessa kun on jo aivan riittävästi vakavia elokuvia tekeviä ohjaajia, mutta viihde-elokuvia ja eskapismia yleisölle tarjoavia ohjaajia on ikävän vähän.

Käsikirjoittamansa Maailman kaunein tyttö -elokuvan saatua kehnon vastaanoton kriitikoilta Mika Waltari totesi kirjeessä ystävälleen Suomessa yhä edelleen ajateltavan, että mitä raskaammin ja ikävämmin jokin teksti on kirjoitettu, sitä arvokkaampi sen täytyy olla. Tämä pätee yhä edelleen, myös kotimaisiin elokuviin. Niin Kummelit kuin Mäkelä ovat sen saaneet huomata. Kansansuosio on kuitenkin ollut molemmilla suuri ja tulee sitä varmasti jatkossakin olemaan.

Ensi-iltansa Kummeli V saa alkuvuodesta 2014. Kummeli-nelikon eli Kahilaisen, Silvennoisen, Vihisen ja Heikki Helan lisäksi mukana ovat mm. Aake Kalliala, Kari Hietalahti, Jussi Vatanen, Iina Kuustonen, Jukka Rasila, Heikki Kinnunen, Tom Pöysti, Ville Myllyrinne, Ilkka Heiskanen, Markku Toikka, Heli Sutela, Kai Lehtinen, Kaarina Hazard ja Seela Sella.

- N.J.

Jutun kuvat: Malla Hukkanen / Nummela Filmi