Debbie Reynolds, Laulavien sadepisarojen tähti, on kuollut

Debbie Reynolds ja Gene Kelly elokuvassa Laulavat sadepisarat (1952). Warner Bros.

1950- ja 1960-lukujen Hollywood-tähti Debbie Reynolds kuoli sairauskohtaukseen keskiviikkona losangelesilaisessa sairaalassa, The Hollywood Reporter kertoo. Reynoldsin tytär, näyttelijä Carrie Fisher, kuoli sydänkohtaukseen tiistaina.

Mary Frances Reynolds syntyi Teksasissa huhtikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1932. Perhe oli köyhä ja rautateillä puuseppänä työskennellyt isä hankki välillä lisäelantoa ojankaivajanakin. Vuonna 1939 perhe muutti Kalifornian Burbankiin, jossa opiskellessaan Reynolds voitti vuonna 1948 high schoolinsa kauneuskilpailun, minkä seurauksena Warner Bros. -elokuvastudio tarjosi Reynoldsille sopimusta. Jack L. Warnerin vaatimuksesta Reynolds alkoi käyttää Debbietä etunimenään.

Reynolds teki valkokangasdebyyttinsä vuonna 1948. 1950-luvun alussa Reynolds nähtiin sivuosissa Metro-Goldwyn-Mayerin musikaaleissa Fred Astairen, Lana Turnerin ja Jane Powellin kaltaisten filmitähtien seurassa. Reynoldsin suuri läpimurto oli Kathyn rooli Gene Kellyn ja Stanley Donenin ohjaamassa Laulavissa sadepisaroissa (1952). Väreissä kuvattu musikaalikomedia kertoo tarinan mykkäelokuvan aikakauden lopun Hollywoodista. Yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista musikaaleista pidetty elokuva sai kaksi Oscar-ehdokkuutta ja oli Yhdysvalloissa vuoden viidenneksi suurin yleisömenestys.

Laulavien sadepisaroiden jälkeen vuonna 1953 Reynoldsista yritettiin tehdä suurta tähteä peräti kolmen musikaalielokuvan voimalla. Reynolds sai näytellä pääosat Don Weisin ohjaamissa Nuoruuden sävel- ja The Affairs of Dobbie Gillis -filmeissä sekä Donenin ohjaamassa Onni potkaisee -elokuvassa. Laulavissa sadepisaroissa läpimurtonsa tehneiden Reynoldsin ja Donald O'Connorin paneminen Nuoruuden sävelen päärooleihin ei kuitenkaan tehnyt siitä lainkaan niin suurta menestysfilmiä. Sen sijaan RKO Radio Picturesin tuottama Susanna nukkui täällä -komedia (1954) elokuvakäsikirjoittajasta (Dick Powell) ja ongelmanuoresta (Reynolds) menestyi hyvin ja sai kaksi Oscar-ehdokkuuttakin.

Frank Sinatra, Debbie Reynolds ja Carolyn Jones elokuvassa Poikamiesansa (1955). MGM.

Musikaaleista komedioihin

Jane Powellin ja Reynoldsin yhteistyö jatkui Richard Thorpen Athena-  ja Roy Rowlandin Meripojat ankkurissa -musikaaleilla (1954, 1955). Charles Waltersin ohjaamassa Poikamiesansassa (1955) Frank Sinatran näyttelemä teatteriagentti rakastuu nuoreen laulavaan näyttelijättäreen (Reynolds). Yhdellä Oscar-ehdokkuudella huomioitu elokuva oli suuri yleisömenestys kotimaassaan. Richard Brooksin Vain paras on kyllin hyvää -komediassa (1956) Reynolds sai näytellä Bette Davisin ja Ernest Borgninen kanssa. Reynolds voitti roolistaan National Board of Review'n parhaan naissivuosanäyttelijän palkinnon.

Reynolds avioitui laulaja Eddie Fisherin kanssa vuonna 1955. Vuonna 1959 päättyneen avioliiton aikana pari sai kaksi lasta, näyttelijä Carrie Fisherin ja ohjaaja Todd Fisherin. Fisher ja Reynolds löivät hynttyyt yhteen myös valkokankaalla Norman Taurogin ohjaamassa Ilopakkauksessa (1956), joka oli uudelleenfilmatisointi Garson Kaninin ohjaamasta Poikamiesäidistä (1939). Fisher ja Reynolds astuivat David Nivenin ja Ginger Rogersin saappaisiin ilman vastaavanlaista menestystä, joskin Reynolds sai roolistaan Golden Globe -ehdokkuuden.

Joseph Pavneyn Tammy ja suuren maailman (1957) ja Blake Edwardsin Tämän onnen tunteen (1958) jälkeen Reynolds nähtiin vuonna 1959 peräti neljässä elokuvassa, joista kolme oli George Marshallin ohjaamia. Marshallin ohjauksessa Reynolds nähtiin Tony Randallin aisaparina Kuinka verokarhu kesytetään -filmissä ja Glenn Fordin kanssa elokuvissa Se alkoi suudelmasta ja Hankala huvimaja. Frank Tashlinin ohjaaman Lainahöyhenissä-musikaalikomedian miespääosassa nähtiin Bing Crosby. Näille neljälle elokuvalle yhteistä oli hyvä ja osan kohdalla jopa loistava yleisömenestys.

Debbie Reynolds Vallattomana Molly Brownina (1964). MGM.

Vallaton Molly Brown

Reynoldsin uran huippuhetket päättyivät 1960-luvun puolella. Vuosikymmen alkoi hänen osaltaan Robert Mulliganin ohjaamalla Rotanloukulla (1960), jonka miespääosassa nähdyn Tony Curtisin kanssa Reynolds näytteli myös Vincente Minnellin Hyvästi, Charlie!:ssa (1964). Fred Astairen vastanäyttelijäksi Reynolds pääsi George Seatonin komediassa Vallaton morsian (1961).

Vincent Shermanin länkkärissä Kovia otteita Arizonassa (1961) Reynolds näytteli nuorta leskeä, joka lähtee Arizonaan karjatöihin ja päätyy lopulta sheriffiksi saakka. Toisen lännenelokuvaroolinsa Reynolds sai John Fordin, Henry Hathawayn ja George Marshallin ohjaamasta suurelokuvasta Näin valloitettiin Villi länsi (1962). Reynolds nähtiin Hathawayn ohjaamassa episodissa Gregory Peckin vastanäyttelijänä. Tuotantokustannuksiltaan ja lipputuloiltaan Näin valloitettiin Villi länsi oli aivan omaa luokkaansa Reynoldsin uralla.

Reynoldsin filmiuran suurimpia hetkiä oli nimirooli Charles Waltersin ohjaamassa Vallaton Molly Brown -musikaalikomediassa (1964), jossa köyhä nuori tyttö lähtee kaupunkiin löytääkseen rikkaan miehen. Elokuva sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, joista yksi tuli Reynoldsille parhaasta naispääosasta. Lisäksi elokuva oli kotimaassaan vuoden 12. katsotuin ensi-ilta. Waltersin elokuvan suuren menestyksen jälkeen Reynolds palasi valkokankaille Henry Kosterin Laulavalla nunnalla (1967) ja Bud Yorkinin komedialla Avioero amerikkalaisittain (1967). Parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden saanut Avioero amerikkalaisittain lypsi eurooppalaisella trendillä ja olikin hyvä yleisömenestys kotimaassaan.

Jerry Parisin ohjaama Tyttö sinisissä bikineissä (1968) oli Reynoldsin viimeinen 1960-luvun elokuva. Nyt miespääosassa nähtiin James Garner, joka sai nimensä alkuteksteihin ennen Reynoldsia. Vuosina 1969–1970 Reynolds tähditti omaa televisio-ohjelmaansa, josta alkoi hänen mittava televisiouransa.

1960-luvun jälkeen Reynolds ei enää juurikaan filmeissä esiintynyt. Naispääosa Curtis Harringtonin erikoisessa Kauhun vangitsemat -musikaalissa (1971) jäi hänen viimeiseksi live action -elokuvarooliksi yli kahdenkymmenen vuoden ajaksi; siinä välissä hän teki vain yhden elokuvan, ääniroolin Laulavassa porsaassa (1973). Reynolds teki paluunsa valkokankaille näyttelemällä itseään Mick Jacksonin ohjaamassa suurmenestyksessä The Bodyguard (1992) ja sivuroolilla Oliver Stonen Taivaassa ja maassa (1993). Pääosaan Reynolds palasi Albert Brooksin ohjaamalla Luuserilla (1996), jossa hän näytteli Brooksin äitiä ja sai työstään Golden Globe -ehdokkuuden. Reynolds nähtiin myös Frank Ozin Ollako vai eikö olla? -komedian (1997) sivuosassa.

64-vuotisen Hollywood-uran tehnyt Debbie Reynolds näytteli kaikkiaan neljässäkymmenessäkolmessa live action -elokuvassa. Niistä viimeiseksi jäi Julie Anne Robinsonin ohjaama One for the Money (2012). Vielä vuonna 2013 hänet nähtiin Liberacen äidin roolissa Steven Soderberghin televisioelokuvassa My Life with Liberace.

Reynolds palkittiin aiemmin tänä vuonna erikois-Oscarilla hyväntekeväisyystyöstään.

Debbie Reynolds ja Gregory Peck elokuvassa Näin valloitettiin Villi länsi (1962). MGM.