Renny Harlin ohjaa seuraavaksi rikoselokuvan

rennyharlin2

Renny Harlin ohjaa seuraavaksi Fallen Cross -nimisen toimintatrillerin entisestä mafian palkkatappajasta, jonka on paettava vankilasta voidakseen suojella lapsiaan kostonhaluiselta mafialta. Debytoivan David Christopher O'Neillin käsikirjoittaman elokuvan tuottaa belgialainen Umedia. Filmin kuvausten on tarkoitus alkaa loppuvuodesta.

Umedia on tuottanut muuan muassa Jalil Lespertin Yves Saint Laurent -filmin, joka tulee Suomen valkokankaille 2. toukokuuta. Yhtiön tulevaa tuotantoa on edustaa muun muassa Olivier Dahanin Grace of Monaco -niminen elokuva Grace Kellystä.

Harlinin viimeisin elokuva, alkuvuodesta Pohjois-Amerikan valkokankaille saapunut The Legend of Hercules, jäi tuntuvasti tappiolliseksi elokuvaksi. 70 miljoonalla dollarilla tuotettu elokuva on tähän mennessä kerännyt maailmanlaajuisesti vain vajaan 50 miljoonan dollarin lipputulot. Toissavuotinen Devil's Pass -kauhuelokuva jäi Pohjois-Amerikassa ilman teatterilevitystä ja Viiden päivän sotaa (2011) esitettiin vain kuudella esityskopiolla.

Harlinin suurimmat filmit ovat yli 255 miljoonan dollarin lipputulot kerännyt Cliffhanger (1993), 240 miljoonan dollarin edestä lipputuloja saanut Die Hard 2 (1990) sekä Deep Blue Sea (1999), jolle kertyi lähes 165 miljoonan dollarin lipputulot. Suomessa Harlinin elokuvat ovat saaneet yhteensä noin 1 350 000 miljoonaa katsojaa.


Lähde: THR

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).