Suuret kansalliset aiheet kiinnostavat myös virolaisia – Viron katsotuimmat kotimaiset elokuvat 2002–2011

Suuret kansalliset aiheet, olipa kyseessä sitten maan historian kannalta merkittävä ajanjakso tai vaikkapa taiteilija, eivät tietenkään menesty vain Suomessa. Hyvä esimerkki tästä on Viro, jossa yleisö rakastaa kansallisia aiheita. 1,3 miljoonan asukkaan maan elokuvateollisuus on jopa Suomeen verrattuna mitätöntä, mutta heidän suurimmat saavutuksensa menestyvät verrattain yhtä hyvin kuin suuret suomalaiset elokuvat täällä meillä.


1. Nimet marmoritaulussa

Vuosien 2002–2011 välillä Viron suurin kotimainen hittielokuva on ollut Elmo Nügasen ohjaama sotafilmi Nimet marmoritaulussa, joka osittain suomalaisproduktiona ja Peter Franzénin ansiosta tuli tunnetuksi myös Suomessa. Paikallisen Taska Filmi -yhtiön tuottama filmi sai Virossa 167 958 katsojaa, eli useampi kuin joka kymmenes maan asukkaista kävi sen katsomassa. Suomessa samalla aikajaksolla vastaavaan on pystynyt vain Aleksi Mäkelän Pahat pojat (2003).

1,2 miljoonalla eurolla tuotettu Nimet marmoritauluissa valmistui virolais-suomalaisena yhteistuotantona, Kristian Taskan tuottaessa Viron osalta ja Ilkka Y.L. Matilan vastatessa meikäläisestä osuudesta. Sittemmin Matilan ja Marko Röhrin MRP Productions on ollut mukana myös eräässä toisessa myöhemmin tässä listalla esiintyvässä virolaistuotannossa, josta lisää myöhempänä. Taska Filmin Kristian Taska puolestaan on virolaisosapuolena mukana tekemässä Antti Jokisen ohjaamaa Sofi Oksas -filmatisointia, Puhdistusta, josta varmasti toivotaan Virossakin suurta yleisömenestystä.

Albert Kivikasin romaaniin perustuneen Nimet marmoritaulussa -elokuvan näkyvin suomalaistekijä oli leikkaaja Jukka Nykänen, kuuluvin taas äänisuunnittelijoihin lukeutunut Pekka Karjalainen. Todennäköisesti MRP Productionsin tuottama Rukajärven tie (1999) vaikutti merkittävästi siihen, että MRP kelpasi virolaisille yhteistyökumppaniksi. MRP:n Röhr oli tosin jo 1980-luvun lopulla tuottanut Pekka Parikan Talvisodan.


2. Vanad ja kobedad saavad lajad alla


Suomalaisten tavoin myös virolainen yleisö nauttii komediasta – mitä mieltä sikäläiset kriitikot komedioista ovat, sitä ei tilasto kerro. Rando Pettain ohjaama, radiokuunnelmasarjaan perustuva Vanad ja kobedad saavad jalad alla (2003) – englanninkieliseltä nimeltään Made in Estonia – on vuosien 2002–2011 toiseksi katsotuin virolainen filmi, joka huvitti 81 921 katsojaa. Filmin näyttelijöihin lukeutuu mm. Viron entinen pääministeri.

Made in Estonia -elokuvan tuottajista toinen, Tõnis Haavel, sai muutama vuosi myöhemmin jalkansa brittiläisen elokuvateollisuuden oven väliin, kun hän tuotti Alicia Silverstonen tähdittämän pienen budjetin trillerin Silence Becomes You, joka kuitenkin jäi ilman teatterilevitystä ja sen suurempaa huomiota.


3. Jan Uuspõld läheb Tartusse (186 Kilometers)

Michael Winterbottomin The Trip -filmiä ja -televisiosarjaa (2010) muistuttava tarina kertoo näyttelijä Jan Uuspõldista, jokalähtee liftaamalla läpi Viron päämääränään Tartto. Komedia on lyhytfilmintekijä ja dokumentaristi Andres Maimikin ja suomalaisen Sauna-elokuvan näyttelijäkaartistakin tutun Rain Tolkin yhteisohjaus, molempien ensimmäinen elokuvaohjaus.

Katsojia tälle vuonna 2007 ensi-iltansa saaneelle filmille kertyi yhteensä 72 772.


4. Lotte ja kuukivi saladus (Lotte and the Moonstone Secret)

Heiki Ernitsin ja  Janno Põldmanin ohjaama jatko-osa vuoden 2006 menestysanimaatiolleen (katso kohta 6.)  sai viime vuonna 63 752 katsojaa.


5. Detsembrikuumus (December Heat)

Asko Kasen ohjaama Detsembrikuumus (2008) tuli valituksi Viron Oscar-ehdokkaaksi, kertoen tarinan 1920-luvun virolaisista, jotka tanssista nauttiessaan saavat huomata joutuvansa kommunistivallan alaisiksi. Suureksi kansalliseksi tarinaksi kehittyvä filmi on suomalaisen Kjell Lagerroosin (Rukajärven tie, Syvälle salattu) kuvaama, ja suomalaisosaamista on mukana lisäksi mm. apulaisohjaaja Jouni Mutasen muodossa.

Vuosina 2002–2011 toiseksi eniten katsojia saaneen virolaiselokuvan Made in Estonian tavoin Detsembrikuumus on Ruut-yhtiön tuotantoa. Elokuva sai 56 915 katsojaa.


6. Leiutajateküla Lotte (Keksijäkylän Lotte)

Pohjoismaiden ja erityisesti Suomen tavoin myös Viro heräsi animaatioelokuvatuotantoon. Vuonna 2006 ensi-iltansa Keksijäkylän Lotte tuli teattereihin samana vuonna, kun Suomessa tehtiin ensimmäinen CGI-animaatio, Keisarin salaisuus. Pienempi maa veti kuitenkin voiton yleisönsuosiossa, sillä Keksijäkylän Lotte sai kotimaassaan 56 915 katsojaa, kun Keisarin salaisuus pyöri Suomessa vain 13 080 katsojalle.

Keksijäkylän Lotte lähti teatterilevitykseen useisiin Euroopan maihin, mm. Suomeen, Ruotsiin, Norjaan, Saksaan ja Ranskaan. Yhteensä katsojia kertyi yli 190 000. Heiki Ernitsin ja Janno Põldman yhteisohjaus tuotettiin noin 1,75 miljoonalla eurolla.


7. Georg (Georg Ots – rakkaani)

Peeter Simmin loistava elämäkertaelokuva virolaisesta kansantaiteilijasta, Georg Otsista (1920–1975), joka tunnetaan Suomessa parhaiten Saarenmaan valssin tulkitsijana. Kotimaassaan Ots oli myös hetken aikaa filmitähti, näytellen väreissä jo vuosia ennen kuin Suomessa päästiin tekemään ensimmäistä pitkää värifilmiä.

Ensimmäisenä virolais-venäläis-suomalaisena yhteistyöelokuvana valmistunut Georg Ots – rakkaani löysi Virosta 50 731 katsojaa, jonka lisäksi se pyöri Suomessa lähes 11 000 katsojalle. Suomalaisena osatuottajana toimi Nimet marmoritaulussa -filmin tavoin MRP Productions.


8. Mina olin siin (I Was Here)

René Vilbren toinen elokuvaohjaus oli kertomus nuoresta huumediileristä, ja filmi valittiin Viron Oscar-ehdokkaaksi. Useista festivaaliesityksistä huolimatta elokuva on kuitenkin jäänyt melko tuntemattomaksi – paitsi Virossa, jossa se sai 46 891 katsojaa.


9. Ruudi

Katrin Laurin ohjaama Ruudi on koko perheen elokuva nuoresta pojasta, joka on suuri viikinki-intoilija. Päästäkseen viikinkiajan laivaan vierailulle, hänen on löydettävä itselleen isä, koska nähtävyys on avoinna vain isille ja pojille. Niinpä poika järjestää ”kauneuskilpailun” löytääkseen itselleen ”isän”.

Hannu Salosen Vasha-filmin käsikirjoittamiseen osallistuneen Laurin on elokuvansa katsojamenestyksen perusteella vuosien 2002–2011 menestynein virolainen naispuolinen elokuvaohjaaja. Katsojia Ruudille kertyi 42 379 kappaletta.


10. Kormoranid ehk Nahkpükse ei pesta (Farts of Fury)

Listan kolmannelta sijalta löytyvän Jan Uuspõld läheb Tartusse -filmin tavoin Andres Maimikin ja Rain Tolkin yhteisohjauksena valmistunut, englanninkieliseltä nimeltään Farts of Furyna (sic) tunnettu komedia viime vuodelta kertoo vanhan rock-bändin pistämisestä takaisin kokoon. Elokuvan näki 38 618 silmäparia.


11. Sügisball (Syystanssiaiset)

Viron Kaurismäeksikin kutsutun Veiko Õunpuun ohjaama draamafilmi yksinäisyydestä ja epätoivosta on palkittu ympäri maailman eri festivaaleilla, ja elokuvateatterilevitykseen se pääsi  kotimaansa lisäksi Hollannissa, Portugalissa ja Romaniassa. Virosta katsojia kertyi 38 103, neljästä maasta yhteensä 41 903 –  tosin Romaniassa elokuvan näki vain viisi katsojaa.

39-vuotias Õunpuu ohjasi vuonna 2009 The Temptation of St. Tony -nimisen, peräti Yhdysvalloissa pienimuotoiseen teatterilevitykseen päässeen filmin, jonka suomalaisena osatuottajana toimi Bronson Club.


Lähde: Estonian Film Foundation