Puhdistus valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi

Antti J. Jokisen ohjaama Puhdistus valittiin Suomen Oscar-ehdokkaaksi Filmikamarin johtaman raadin toimesta. Sofi Oksasen romaaniin perustuva arvostelu- ja yleisömenestys oli raadin mukaan poikkeuksellisen "hienosti kerrottu", sisältäen "suuren tarinan" lisäksi "rohkeasti kirjoitettuja, vahvoja naishahmoja". Elokuvan näyttelijätyötä kehuttiin "häkellyttävän hienoksi".
Yhdysvaltain elokuva-akatemialle suositeltavan Suomen Oscar-ehdokkaan valintaraatiin kuuluivat kuvaaja Pasi Pauni, lavastaja Reija Hirvikoski, äänisuunnittelija Salla Hämäläinen, käsikirjoittaja Karoliina Lindgren, näyttelijä Satu Silvo, säveltäjä Sanni Orasmaa, ohjaaja Lauri Nurkse ja tuottaja Riina Hyytiä. Sihteerinä toimi Susanna Shepherd ja puheenjohtajana Filmikamarin toimitusjohtaja Tero Koistinen.
Ehdokas valittiin 1. lokakuuta 2011 ja 30. syyskuuta 2012 välisenä aikana ensi-iltansa saaneista pitkistä elokuvista. Yksikään raadin jäsenistä ei työskennellyt näissä elokuvissa.