Markku Pölönen myi valtaosan Suomen Filmiteollisuudesta

Ohjaaja Markku Pölönen on myynyt valtaosan yhdessä puolisonsa Satu Sadinkankaan kanssa omistamasta Suomen Filmiteollisuus Oy:stä Ponssen ja kauppahuone Laakkosen omistajille. Kauppojen jälkeen Pölönen omistaa tv- ja elokuvatuotantoyhtiöstä 30 prosenttia, Sadinkangas kymmenen prosenttia ja loput 60 prosenttia ovat Juha ja Jukka Vidgrénin sekä Yrjö Laakkosen omistuksessa. Hallituksen puheenjohtajan tehtäviä hoitaa Merja Laakkonen, jonka mukaan kaupat tehtiin jo kesäkuussa, mutta asiasta tiedotettiin alkuperäistä suunnitelmaa noudattaen vasta nyt.
Pölösen ohjaamat Lieksa!- ja Rallliraita-elokuvat sekä Karjalan kunnailla -televisiosarjan tuottaneen tuotantoyhtiön veloista on nyt valtaosa saatu hoidettua. Yhtiöllä on tarkoituksena jatkaa nimensä mukaisesti elokuvien tuotantoyhtiönä. Pölösellä ja hänen tuottajavaimollaan on edelleen "täysi taiteellinen vapaus".
Kaupoista kertoi YLE.
SUURENMOINEN HISTORIA
Suomen Filmiteollisuus -yhtiö perustettiin 1930-luvun puolivälissä, kun Suomi-Filmi Oy:n perustaja ja suomalaisen elokuvan pioneeri Erkki Karu savustettiin ulos Suomi-Filmiltä. SF:n toiseksi voimahahmoksi hän sai elokuva-alalla tuntemattoman pankkialan miehen, Risto Orkon, joka kuitenkin pian vastaanotti Suomi-Filmi Oy:n uuden johtajiston tarjouksen Karun tyhjäksi jättämän paikan täyttämiseksi. Uudeksi yhtiökumppanikseen Karu otti niinikään pankkialalta tutun ja Orkon esimiehenäkin toimineen Toivo "T. J." Särkän, josta tuli suomalaisen elokuvahistorian tuottelian ohjaaja, tuottaja ja käsikirjoittaja. Karun kuoltua pian yhtiön perustamisen jälkeen, tuli Särkästä firman yksinvaltias, jonka valvovan silmän alla yhtiö valmisti vuoteen 1963 mennessä noin 250 elokuvaa.
Yleisradio osti SF:n elokuvien televisioesitysoikeudet jo 1960-luvulla, mutta toimituksemme tämänhetkisen tiedon mukaan elokuvien teatterilevitys- ja muut oikeudet eivät ole YLE:n hallussa.
Lähde: YLE