Loiri ja Edelmann isä ja poika Kaurismäen road moviessa

Mika Kaurismäen viimevuotisen Vesku-menestysdokumentin aiheena ollut taiteilijalegenda Vesa-Matti Loiri ja tämän hetken kysytyimpiin kotimaisiin näyttelijöihin lukeutuva Samuli Edelmann näyttelevät isää ja poikaa Kaurismäen uudessa, kesällä kuvattavassa Tie pohjoiseen -road moviessa. Edelmann ja Loiri ovat aikaisemmin näytelleet yhdessä Markus Selinin ohjaamassa ja tuottamassa Susi rajalla -televisiosarjassa vuonna 2000.

Tie pohjoiseen kertoo pitkän ajan jälkeen toisensa tapaavista isästä ja pojasta, jotka lähtevät yhteiselle automatkalle kohti pohjoista. Käsikirjoitus on Kaurismäen ja tämän kanssa Haarautuvan rakkauden talon ja Veljekset kynäilleen Sami Keski-Vähälän käsialaa. Teattereihin elokuvan on tarkoitus tulla alkuvuodesta 2012.

Kotimaisen elokuvahistorian suurimpia yleisömenestyksiä tähdittänyt 66-vuotias Loiri on viimeksi näytellyt valkokankaalla vuonna 2005 Timo Koivusalon musiikkidraamassa Kaksipäisen kotkan varjossa, jota edelsivät Ere Kokkosen ohjaama viimeinen Turhapuro (2004) ja Aleksi Mäkelän yli 600 000 katsojaa saanut Pahat pojat (2003). Loppuvuodesta Loiri nähdään sivuosassa Taru Mäkelän Varasto-komediassa.

Elokuvasuunnitelmistaan Arto Nybergin keskusteluohjelmassa kertoneen Kaurismäen vuoden 2009 filmi Haarautuvan rakkauden talo sai yli 140 000 katsojaa ja oli ehdolla kolmen Jussin voittajaksi. Hänen tuorein elokuvansa Veljekset saa ensi-iltansa perjantaina.

Arto Nybergin ohjelma YLE Areenassa

ISSN 2342-3145. Avattu lokakuussa 2008. Noin 30 600 eri kävijää kuukaudessa (1/2024).