4K UHD -arvostelu: Roman Polanskin Chinatown (1974) on 50-vuotias mestariteos ja rikoselokuva parhaimmasta päästä

Chinatown oli Roman Polanskin toinen ja – sattuneesta syystä – viimeinen Yhdysvalloissa kuvattu elokuva. Se on myös 1970-luvun, amerikkalaisen elokuvan kultakauden, suurimpia klassikoita ja etenkin oman lajityyppinsä, film noirin ja neo-noirin, suuri helmi.

Robert Townen mestarillisen käsikirjoituksen tapahtumat sijoittuvat vuoden 1937 Los Angelesiin, joka on vielä pieni kaupunki verrattuna nykyiseen metropoliin. Yksityisetsivä J. J. Gittes (Jack Nicholson) on komea, huoliteltu ja rauhallinen mies, mutta vain pinnalta. Asiakaskunta on samanlaista kuin muillakin yksityisetsivillä, pääasiassa petettyjä aviomiehiä ja -vaimoja, jotka haluavat saada todisteet puolisoidensa syrjähypyistä ja salasuhteista. Niin tahtoo myös Los Angelesin kaupungin vesilaitoksen johtavan insinöörin vaimo, joka palkkaa Gittesin varjostamaan miestään.

Gittes tekee työtä käskettyä ja löytää näyttöä miehen syrjähypystä, joka on pian sanomalehdenkin tiedossa. Sitten hänen toimistoonsa astelee insinöörin oikea vaimo (Faye Dunaway), joka ei ole koskaan Gittesiä nähnytkään saati tätä palkannut. Gittes putoaa kärryiltä, mutta ei aio jättää asiaa sikseen, vaan alkaa tutkia tapauksen taustoja. Kuka palkkasi hänet ja miksi joku halusi insinöörin syrjähypyn tulevan julki? Kun insinööri löytyy pian kuolleena, Gittes on varma siitä, että kyseessä on henkirikos ja salaliitto.

Elokuvan kolmannessa keskeisessä roolissa nähdään John Huston, joka ohjasi monta 1940-luvun film noir -klassikoista. Chinatownissa hän näyttelee synkempää hahmoa kuin mitä hänen omissa elokuvissaan nähtiin.

Heti Chinatownin alkutekstijakso vie katsojan kuvaamaansa aikaan ja tunnelmaan, joka on upeasti luotu ja säilyy vahvana läpi koko elokuvan. Missään vaiheessa epookki ei ”vuoda”, eikä uskottavuus kärsi. Chinatown on silti monin tavoin kaikkea muuta kuin menneiden vuosikymmenten film noir -elokuvat: Polanskin filmi on kuvattu väreissä ja scopena, eikä siinä ole lainkaan kertojaääntä. Townen käsikirjoituksessa oli Gittesin suuhun kirjoitettu tyypillinen päähenkilön jälkiviisas kertojaääni, mutta Polanski jätti sen elokuvasta pois.

Polanski näyttelee itse pienen sivuosan lyhyenläntänä pikkugangsterina, joka tekee taskuveitsellään Gittesin nenään ylimääräisen reiän. Tuo veitsenviilto on ”erikoistehoste” ja niin erinomaisesti toteutettu, ettei sitä pysty erottamaan aidosta veitsenviillosta mitenkään. Jopa elokuvan veri on aidonsävyistä, toisin kuin useimmissa 1970-luvun filmeissä, mutta Chinatown onkin niin vähäverinen elokuva, että siinä saattoi näyttää aidonnäköistä verta ilman pelkoa sensuurin kynsiin joutumisesta.

Chinatown on ennen kaikkea Roman Polanskin elokuva: visuaalisesti upea ja huoliteltu, erinomaisesti rytmitetty, tunnelmassaan voimakas ja kaikin puolin taitavasti kerrottu. Mukana on runsaasti huumoria, jonka sävyt vaihtelevat. Ihmis- ja maailmankuvana se on varsin lohduton, samaan tapaan kuin Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Elokuvan loppu sen kertoo: näin on aina ollut ja näin on aina oleva, eikä yksi Gittes voi asioiden kulkua miksikään muuttaa. Nyt, kun Polanskin suuri mestariteos täyttää 50 vuotta, ei maailma ole vieläkään muuttunut mihinkään.

Nicholson ohjasi itse Chinatownille jatko-osan, Chinatown II:n (1990), josta Paramount julkaisi neljä vuotta sitten mainion Blu-ray-tallenteen. Kyseistä levyä ei koskaan julkaistu Suomessa, eikä se sisällä suomenkielisiä tekstejä.

Chinatownin tuore 4K-restauroitu versio on upeaa katseltavaa. Värimäärittely näyttää aidolta ja alkuperäiseltä, eikä ainakaan eroa siitä muistikuvasta, joka aiemmasta Blu-ray-tallenteesta on jäänyt. Filmirae on tallessa, joskin nähtävästi sitä on aavistuksen vaimennettu muutamissa kuvissa – ei tosin lainkaan häiritsevässä määrin.

Mukana on Dolby TrueHD 5.1 -miksaus ja alkuperäinen monoraita stereomiksattuna.